4.1.2017

Vihapuhetta ja kiihotusta?



Lieventävää voisi olla, että
itse piru vietteli vihaisia
kirjoittelemaan?
Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisella on tänään käräjäpäivä, missä syyttäjä yrittää vääntää ja kääntää yhden taannoisen vihateon, joukkomurhan, takia julkaistun mielipidekirjoituksen vihapuheeksi. 

Toinen persu Sebastian Tynkkynen viettää päiväänsä leivättömän pöydän ääressä oman mielipiteensä julkaisemisen takia ensi viikolla. Jatkoa tuollaisille istunnoille varmaankin seuraa?

Suomi kuuluu näennäisesti tasa-arvoisten maiden kärkikaartiin maailmassa, mutta tasan eivät käy tasa-arvon lahjat ainakaan mitä tulee uskontoihin. Siinä missä kaikkia muita uskontoja saa vapaasti mättää kuin vierasta tuhoelukkaa ja saa myös kannustaa eroamaan uskonnoista, muslimeista tai islamista ei saisi ikinä sanoa pahaa sanaa.

Muutenhan tuon erityisen uskonnon edustajat voisivat loukkaantua ja muuttaa pois maatamme monin tavoin rikastuttamasta. En ota tarkemmin kantaa siihen, olisiko se mielestäni harmillista. Ehkä osin olisi, ehkä isommin ei olisi.

Tällaiset asiat ovat tietenkin kaikkien aikaansa ilman silmälappuja seuraavien ihmisten tiedossa, eivätkä ne ole mitään uutisia, mutta joskus vain tätäkin blogiukkoa nyppii. Syyllistynkö ehkä vihatekoon tai johonkin outoon kiihottamiseen, jos linkitän tässä kolmeen tuoreeseen nettilehtijuttuun? Otan sen riskin.

Helsingin Uutiset.

Verkkouutiset. 

MTV:n uutiset.

Jk. Joistakin asioista tulevat mieleen muinoin Suomessakin harrastetut noitavainot. Koskas niitä noitia nykyisin lenteleekään? No pääsiäisenä tietysti. Joten ei muuta kuin joulukuuset tunkiolle ja autuasta pääsiäisen odotusaikaa kaikille!

Tuomiokin tuli, minkä vastuulliset tiedostusvälineet kiiruusti tiedoksi saattavat. Tässä Ylen juttu vihaisesta rikoksesta.


***

3 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Suomessa on sananvapaus jo lähes Pohjois-Korean tasolla.

Tietenkin Hakkarainen sanoi asiansa yleistäen liikaa; kaikki terroristit eivät ole muslimeja, ainoastaan yli 95% terroristeista on muslimeja tilastojen perusteella. Kokonaan toinen kysymys on se, onko tällainen epätarkkuus rehellisesti arvioituna tuomion peruste?

intrigööri kirjoitti...

Jos Suomi vielä joskus henkisesti tervehtyy, mitä en oikein jaksa uskoa, ehkä nämä mielipidevainot lopetetaan lakeja rukkaamalla? Valtio jopa rahoittaa typerien ja vaarallisten lakiensa takia terrorismia ja ottaa kontolleen maailman pahimmista terrorin valtamaista maista paperittomia tulijoita, määrättömästi, toistaiseksi.
Tottahan jokaisen arkijärki sanoo, mikä on tuomittavaa vihapuhetta ihmisiä kohtaan. Sellaiseksi voisi lukea esim. joidenkin ryhmien pakkosterilisaation kannattamisen ja yleensä väkivaltaan ja rasistiseen käytökseen yllyttämisen.
Persut ovat meillä edelleen ainoa vastavirta poliittisen systeemin mädännäisyydelle, vaikka he joutuvatkin taipumaan liikaa, voidakseen vaikuttaa edes joihinkin asioihin. Jos vielä viitsin äänestellä, äänestän edelleen persuja.
Saatan kyllä pian palata vanhaan harrastukseeni äänestämään ravihevosia, se on minulle sopivaa junttipuuhaa. Saa vaikka ääneen sanoa, että tuokin koni olisi parhaimmillaan leivän päällä, eikä joudu käräjille.