28.2.2017

Ruotsissa mamutkin työllistyvät?

Päivän uutiset kertovat ainakin kansanedustaja J. Vartiaista (nyk. kok), voimaannuttavaa viestiä siitä, miten hienosti Ruotsissa asuvat mamut ovat työllistyneet Suomeen verrattuna. Mamuista on kuulema Ruotsissa töissä suurempi osa kuin Suomessa koko väestöstä.

Maiden välillä on selviä eroja monissa työllisyyttä tukevissa käytännöissä, joita varmaan olisi meilläkin seurailtava sopivin osin. Työllisyyttä naapurissa edistävät mm. perhevapaat ja siellä yleinen osa-aikatyö. 

US:n jutun mukaan merkittävä osa hyvin työllistyneistä mamuista onkin suomalaisia, joista osa meni Ruotsiin töihin teollisuuden tuotantolinjoille jo 60- ja 70-luvuilla. 

Varhaisimmat noista lahden taakse muuttajista ovat pakosti jo eläkeikäisiä, mutta ehkä osa heistä painaa edelleen osa-aikatöitä näkyen silloin myös tilastojen komistuksena? Osa Ruotsia kymmeniä vuosia rakentaneista suomalaisista on myös maan kansalaisia. Hekin kai pysyvät tilastoissa maahanmuuttajina?

Tilastohan on tunnetusti yhtä kuin totuus, mutta tilastoja voi laatia ja julkistaa monella tavalla. Toisenlaisiakin viestejä maahanmuuttajien työllistymisestä kiirii Ruotsista ja muualta Euroopasta, missä kantaväestöäkin vaivaa suurtyöttömys. Jopa tehokkaassa Saksassa on tässä asiassa hakattu päätä puuhun, vaikka yritystä on riittänyt.

Ikäviäkin uutisia maahanmuuttajien työllistymisestä mm. Ruotsissa löytyy melkoisesti, kuten tässä ja tuossa.


***

2 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Ei Suomen työllisyysaste ole 60%, vaan 8 prossaa korkeampi. Juhana "Aku Ankka" tilannut vääristellyn tilaston.


http://www.findikaattori.fi/fi/41

intrigööri kirjoitti...

Joo, niinpä onkin. Tavoitteena Sipilän hallituksella on muistaakseni nostaa työllisyysastetta yli 70 prossan.
Vartiaisen kaltaiset politiikan ääriuskovaiset jaksavat valehdella, hämätä ja jättää faktoja kertomatta kuin paremmatkin jesuiitat. Monet EU:n ja keskuspankin kultahampaista muuten ovatkin oikeasti jesuiittakoulun käyneitä. Monilla heistä on lisäksi takana korkeakoulutusta mm. Goldman Sachsilla. Johtavista eu-akoista en tiedä, mitä myrkkysoppakouluja hyö lienevät käyneet.