18.5.2018

Köyhien lapsille potkupalloa



Jalkapalloilu on köyhien lapsille liian kallis urheilulaji. Pienituloisten perheiden jälkikasvun pitää tyytyä pelailemaan vain potkupalloa siellä, missä siihen on ilmainen tai halpa mahdollisuus. Kuopion Kaupunkilehti kertoo otsikossaan, jotta "Juniorijalkapalloilu maksaa tuhansia".

Kolmen junnun äippä kertoo jutussa, että jalkapalloharrastus vie jopa 4.500 euroa vuodessa ja lisäksi tehdään paljon talkootyötä. Kuopiosta ja jalkapallosta puhuttaessa on kai kysymys lähinnä KuPSin junioreista. Junnun lisenssimaksut ovat 320 - 450 euroa vuodessa. Eikä siinä vielä kaikki: Joukkuekohtaiset kuukausimaksut e-junioreilla ovat 45 euroa, siis kuukaudessa.

Vanhempien kanttia vaativat myös varustehankinnat ja kuljetukset harjoituksiin. Vanhemmat tekevät seurassa jatkuvaa vapaaehtoistyötä kulujen kattamiseksi. Seuran stipendirahastosta voinee hakemalla saada tukea kuluihin. Seura päästi aiemmin junnut ilmaiseksi liigapeleihin, oppimaan isommilta, mutta nyt otteluihin pääsyyn tarvitaan 20 euron sirukortti.

Yksi junioreiden pelireissu Helsingin seudulle maksaa lehtijutun mukaan 3.500 - 4.000 euroa. Sellaisia pelireissuja on kahdeksan kertaa vuodessa, joten pelimatkoja varten pitää kerätä talkootöillä noin 30.000 euroa.

***
Lehden esille nostama aihe liippaa liki, koska meikän lähipiirissä on jalkapallosta pitävä ja tiemmä siihen lahjakaskin junnu. Isänsä totesi taannoin, ettei hänellä ole niin paljon käypäsiä ja pakko se oli papankin tunnustaa.

Pelaamaan poeka kuulema kuitenkin pääsee, joten ehkä harrastus vielä jatkuu jollakin tasolla. Kai siinäkin touhussa liikunta ja pelaamisen ilo ovat tärkeimpiä asioita. Eipähän tarvitse niin paljon otsanahkaa rypistellä lapsen harrastuksen suhteen, kun nahkalämiskässäkin on sileet kannet, usein vastakkain.

Intrigööri ei ymmärrä jalkapallosta mitään. Kakruna ja nuorena ollessa pelattiin koulun kentällä pesistä ja urheiltiin vähän muutenkin. Kylien pienillä kentillä mätkittiin lentistä iltamyöhälle asti. Tyttöjäkin oli ja kyllä me välitettiin niist...

Molemmissa peleissä kyllä riitti lystiä, lentiksessä ihan sitä oli aikuiseksi asti. Jalkapallon ja jääkiekon pelailu katkesi meikältä muutamiin kokeiluihin.

En tietenkään moiti keitään kotijoukkoja siitä, jos heillä riittää paukkuja ja aikaa edistää lastensa harrastuksia. Sehän on hieno asia! Tasan eivät ole koskaan käyneet ihmisten onnenlahjat, eivätkä muutkaan lahjat. 

Olisihan se kyllä jaloa ajatella, että vain lapsen lahjakkuus ja into jossakin urheilulajissa tai muussakin lajissa ratkaisisi hänen mahdollisuutensa. Joskus on jossain voinut niin ollakin, mutta mikään ei ole aina niin, miltä se näyttää. 

Mutta on niitä olemassa halvempiakin lajeja kuin jalkapallo tai jääkiekko. Hyvällä onnella nuori voi saada myös osaavaa vapaaehtoista valmennusta. Ja pyöree se on potkupallokin!


***
Lisäys: Muusikot ja urheilijat auttamassa.

3 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ehkä on sitten parempi hankkia lapselle i-phone, josta voi katsella jalkapalloa. Kulujen kattamiseen voi kysyä neuvoa Susanna Koskelta.
Entäpä jos kyseessä on juniori, jonka lahjakkuus on taivaallisen korkealla tasolla? En heti usko, että jää kentän reunalle katselemaan, kun lahjattomat varakkaat pelaavat!? Kielletään jalkapallo, ainakin kupsilta?

intrigööri kirjoitti...

Urheilu ei ole enää aikoihin ollut iloista leikkiä, vaan ihan liian totista meininkiä heti taaperoikäisistä lähtien. Onneksi se ei koske kaikkia lapsia ja heidän vanhempiaan.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ehkä juuri niin. Mutta uskon sinisilmäisesti, että lapset, jotka saavat olla mukana urheilun ihmemaassa, eivät koe sitä niin negatiivisesti kuin vanhemmat, sekä omat että ne naapurin lahjattoman Villen. Annetaan lasten urheilla ja nauttia siitä, sitten aikanaan se arki heillekin koittaa jollei sitten bundesliiga tai änhooäl tuhoa perisuomalaista pessimismiä.
Kups ja jopa Koparit jatkakoot hienoa työtään!