1.10.2018

Kymmenen pistettä sisäministerille


Kuva: Pixabay.

Intrigööri panee taas postaten. Tauon pitäminen poliittishenkisen blogin päivittämisessä on aika tylsää, eikä sitä edes kukaan huomaa. Niinpä muistankin nyt ahkeraa sisä- ja pakolaisasiainministeriämme, se on kai Mykkänen.

Ministeri Mykkänen on kannanotoillaan ollut viime aikoinakin julkisuudessa monin tavoin. Hän on kuulema piankin lähdössä Turkkiin moikkailemaan ja Suomeen tervetulleeksi toivottelemaan tänne seuraavaksi lennätettäviä Syyrian kiintiöpakolaisia. 

Suomeen tulijoita lienee nyt 530 henkilöä, mutta kiintiötä täytetään vähän yli, jos joku jättäisikin lähtemättä Mykkäsen kyytiin ja sattuisi vaikka palaamaan Turkista tai sen valvomalta alueelta Syyriaan rakentamaan uudestaan kotiaan. 

Suurelta osin Syyriassa paluu olisi jo mahdollista, jos sinne yleensä päästetään  lähtemään. Tosin kaupungit ja kylät ovat paljolti raunioina ja pellot kesantoina. Paluumuuttajista ja maan jälleenrakentajista on Syyriassa huutava pula!

Rauhattomin alue Syyriassa on nyt väkirikas ja sisäisen pakolaisuuden kohteena oleva Idlibin maakunta. Ehkä uudet kiintiöpakolaisemme tulevatkin sieltä, koska sillä seudulla ihmisten tilanne on nyt kaikkein haavoittuvin ja vaarallisin, koska sotiminen saattaa jatkua? Siviiliväestön lisäksi Idlibissä on paljon myös sotatöiden kokemusasiantuntijoita, pitkän sisällissodan veteraaneja.

Tarkempien tietojen puuttuessa pitää nyt vain tyytyä antamaan ne kymmenen luottamuspistettä sisäministerille: Säästösyistä jätän kympistä pois sen ykkösen, joten luvuksi kirjataan 0!

***
Lisäys: Tänään 3.10. kerrottiin, että Turkkiin olisi paennut Syyriasta jopa nelisen miljoonaa ihmistä. Suomen sisäministeri hehkutteli Turkista palattuaan uutispalstoilla, että kiintiöpakolaisten ottaminen on "tehokas väline, jolla apua voidaan suunnata niille, jotka sitä eniten tarvitsevat".

Tehokkuudesta voi olla eri mieltä siksi, että muutamien satojen tai yhteensä tuhansien ihmisten auttaminen täällä Suomessa maksaa vuosittain hyvin paljon. Samoilla kustannuksilla voitaisiin auttaa moninkertaista määrää pakolaisleirien asukkaita. Toivottavasti piankin apua voitaisiin suunnata myös paluumuuttajille heidän kotiutumiseensa. Sellainen toiminta olisi oikeasti tehokasta ja avun tarve on Syyriassa määrätön.
***

Pisteisiin pitää laittaa miinusmerkki eteen, ei säästösyistä, vaan säälistä tämän postauksen perusteella.


Ei kommentteja: