26.9.2018

Annettais olla, J. Niinistö!


Puolustusministeri Jussi Niinistö on kuuluvimmin vaatimassa Jehovan todistajien asepalveluksen tai ainakin jonkinlaisen intin palauttamista. Tuon sortin uskontunnustajat ovat saaneet olla asevaltiolta rauhassa jo yli 30 vuotta. Sitä ennen heitä kutsui vankila.

Minusta Jehovien voisi hyvin antaa olla rauhassa ainakin tältä osin. Tämä käsitys vahvistui hieman, kun lukaisin tänään tämän Iltalehden jutun, missä päähenkilöt lienevät Jehovan todistelijoita. 

Jehovien yleinen käyttäytyminen suomalaisen yhteisön jäseninä ei mielestäni muutenkaan ansaitsi mitään erioikeuksia. Mutta inttiasioissa uskonnollisia ja vastaavia ihmisryhmiä pitäisi ehkä katsastaa kokonaisuutena ja tarvitessa vähän sormien läpi?

Intrigööri selvitteli taannoin uskonnollisuutta Suomessa ja päätyi nopeasti aika häkellyttävään tulokseen: Suomessa on ainakin tuhat uskonnollista tai sellaiseksi luettavaa rekisteröityä yhteisöä ja yhdistystä.

Moninaisuus ja monikulttuurisuus on totta, ainakin uskonasioissa. Ja Suomi on pieni maa, sivussa suuren maailman uskonnollisista valtavirroista. Linkki juttuun.

Uskonnollisiin ryhmiin kuuluvien asevelvollisuudessa ei liene yleisesti ollut ongelmia, mutta ei niitä tarvitse ollakaan. Ehkä asevelvollisuus olisi syytä keskittää heille, joita sellainen toiminta järkevästi motivoi. Tärkeintä maanpuolustuksessa ei ole kokardin ja vintovkan kantajien määrä, vaan laatu eli osaaminen. Vähempikin suorittajien määrä riittäisi, vaikka ammattiarmeijaa ei kai meille halutakaan. 

Intrigööri ei kannata uskonnollisten kiihkoilijoiden tai muiden hörhöilijöiden aseistamista, vaan rauhallisten, kunnolla koulutettujen ja asiansa osaavien suomalaisten maanpuolustajien lisäämistä.


Lisäys: 
Jehovan todistajia vapautetaan varusmiespalveluksesta vuosittain 70 - 140 miestä. Lisäksi asevelvollisuudesta vapautetaan kokonaan ahvenanmaalaiset, joista jotkut suorittavat intin vapaaehtoisina. Terveydentilan perusteella vapautetaan vuosittain 5 - 10 prosenttia ikäluokasta.

Valinnanvapaus taitaa yleistyä oikeuden päätöksillä?



***

Ei kommentteja: