 |
| Pekka Töpöhäntä menossa Amerikkaan silakka suussa. |
Silakkaliikkeestä mussutetaan nyt kovasti ja mikä se onkaan, se lienee henkistä sukua taannoisille keppiheppa- ja pelleakoille, sekä pienen kohinan nostaneelle alpakkaliikkeelle. Silliliikkeestäkin voisi puhua.
Joskus luulotellaan, että silakkaliikkeen käynnisti jo kauan sitten pääministeri Harri Holkeri, joka kehotteli kansalaisia syömään silakkapihvejä sisäfileiden sijasta. Tuo kehotus sattui sopivasti maatakaatavan laman alle vuonna 1990, kun velkatörsäävä 80-luku jäi historiaan.
Intrigöörille jäi silakoistakin mieleen 80-luvun mukavat Pekka Töpöhäntä kissaelokuvat, joita katselimme nauhalta moneen kertaan kakrun kanssa. Elokuvien ja kirjojen iso ja ilkeä ilkeä Monni-kissa oli jossain kohti ehdolla korttelin poliittiseksi eläimeksi.
Monni paasasi ehdalla vanhan Veikko Vennamon nuotilla, kuinka kissakansalla menee nyt surkeasti: "Kellarinluukkuja tukitaan ja silakka kallistuu..."
Yksi kissafilkoista kertoi Pekan Amerikan matkasta. Menolippu oli ostettu tiukimpaan säästöluokkaan, joten sankarikissa sai kentällä vain paketin, mistä löytyivät irtosiivet ja matkaevääksi tuli silakka suuhun. Siitäpä urhokas lentokissa läksi melomaan ilmojen halki ja valtameren yli kohti Ameriikan kultamaan herkkuja.
Pekka Töpöhännän, lukuisten persoonallisten kissojen ja silakoiden maailmaan pääsee vielä mukaan tuubissa, kuten tässä pitkässä ruotsinkielisessä versiossa, mistä tuo lento-operaatio silakoineen löytyy jo melko alusta.
Minusta nuo aikansa ehkä parhaat piirretyt lastenelokuvat kannattaisi tehdä nykytekniikalla uudestaan! Vielä kai ne kissavideotkin ovat muodikkaita?
Lisäys: Pekka ja Monni tulevat teatteriin maaliskuussa Espoon Matinkylässä.
***
2 kommenttia:
Tiedät sillin ja silakan eron, aika harvinainen intellektuOlli olet. Kalastin aikoinaan hyvin paljon tuossa Suomenlahdella ja silakkaverkkojakin pidin joskus. Muuten hyvä, mutta kun sitä silakkaa tuli aina iso saavillinen kerralla. Eivätkä tutut huolineet, vaikka olivat luvanneet. Tuntui rikolliselta heittää hyvää kalaa pois, vaikka metsän eläimethän siinä pääsivät viettämään joulua keskellä kesää.
Keväällä tuli muuten valtavan isoa silakkaa, mutta myrkyllistä. Loisti pimeässä paremmin kuin öljylamppu.
Silliä oon kalastanut purkista ja joskus oon syönyt hyvää silakkapihviäkin. Kerran olin syvällä maakylillä toisen junttipojan luona hieman kostealla reissulla. Aamulla huomasimme olevamme yhden naapurin, tunnetun kala-ukon muikkunuottaa vetämässä.
Vedettiin käsipelissä saaren rantaan sitä julmetun isoa nuottaa ja monta kertaa. Aina kun luulin, että nyt tämä riittäisi, niin pappa käski laskemaan nuotan järveen uudestaan. Naapurisaaressa toisella nuottaporukalla oli moottorivinssi. Kyllä kävi katteeks.
Tsernobylin aikoihin meillä päin päät taisivat paikoin olla itsevalaisevaa sorttia. Laskeumissa oli huimiakin paikallisia eroja. Olin pian sen revohkan jälkeen kertiksessä, jossa sattumalta tapaamani eräät pääesikunnan alaiset tiedemies-tutkijat vähättelivätkin niitä meille asti päätyneitä säteilymääriä. Minähän luotan tiedemiehiin, useimmiten.
Lähetä kommentti