29.6.2012

Viileitä mulkeroita

Samat vanhat laulut toistuivat Brysselissä. Velkaa vain velan päälle. Ja jos ei anneta, niin ensin kerjätään ja sitten kiristetään. No, monilla eteläisten eurovaltioiden edusmiehillä onkin alalta vankkaa osaamista eli tiukka pankkitausta maailman suurimmista rohmurahalaitoksista. Sellaisella taustalla pääsee helposti valtioiden johtotehtäviin, korkeisiin asemiin EU:ssa ja tietysti myös Euroopan Keskuspankissa.


Nämä korkean tason pelimiehet ja -naiset tietävät hyvin, kuinka kriisi tai jopa oikein maailmaa ravisteleva jytkykupru aiheutetaan ja kuinka siitä sitten uhreja ehkä pelastellaan. Kävi miten vain, aina kolisee rahaa omaan kirstuun kuin rännistä. Lopulta kaikki ylivelkaiset yritykset ja valitettavasti valtiotkin joutuvat rahoittajien taskuihin ja salkkuihin, sinne muiden hapankorppujen seuraksi.


Pankkitausta on kova tausta, meilläkin valittiin ennen itsenäisessä Suomessa  presidentit Suomen Pankista ja onhan nykyiselläkin presidentillä pankkikokemusta. Vaan entäpä tämä politiikan operatiivinen "kenraalikunta", ministerit? Intrigööriä on jo pitkään harmittanut esimerkiksi Kataisen joutuminen sinne euroytimiin korppien nokittavaksi, Urpilaisesta nyt puhumatikaan. Sitä yhtä Vanhasta en edes mainitse.

Enkä väheksy yhtään kumpaakaan nykyisistä johtavista ministereistä, ei siellä ytimissä kukaan tavistaustalla pärjäisi, niiden hilpeiden hidalgojen ja lystien luigien kanssa. Tarttis olla sitä vahvaa rahoitus- ja bisnesosaamista, kauppisnulikoiden neuvot eivät taida ihan riittää.


Jälkimmäisistä tuli jotenkin mieleen ministeri Stubb, joka oli kuulema häärännyt kovasti jakaessaan kaikille Suomen ehdotuksia vakuudellisista valtion lainoista. Ehdotus oli tietysti järkevä ja reaalitalouden mukainen, sellaistahan mm. Urpilainen ehdotti vuosi sitten Kreikalle. Se ei vain käy, eikä sittenkään käy. 

Etelän vetelien, anteeksi nyt tämä leikillinen ilmaisu, taloudenpito on jo ajat sitten ylittänyt kaikki reaaliset raamit. Kaikki irtonaiset reaalivakuudet lienevät jo käytännössä jossain kanissa, eikä sellaisten julkisesti lupaaminen olisi poliittisesti helppoa. Suomella on tässäkin asiassa kovin siniset silmät.



Saammekohan ehkä piankin jännittää kakkososaa trilleristä Jutta kadonneita takuutuksia metsästämässä? Suomihan puolustaa aina euron pelastuspaketteja kuin taatot etulinjaa talvisodassa. Ja takuuksia pitäisi saada, kun niin on menty sanomaan.

***

Mutta ajatelkaa - pieni Suomi vaatimassa lainaosuuksilleen takuuksia Espanjalta tai Italialta - hävettää jo valmiiksi Suomen joukkueen puolesta. Älä mene Jutta sinne, ethän? Stubb voisi hoitaa sen puolen asioista, hän ei ainakaan vähästä hengästy.


Satunnaisen tarkkailijan silmissä velkakriisin tilanne ei näytä viimeisen pelastusmission aikana selkiytyneen. Uusimmalla tukipaketilla koitetaan torjua korkotason nousua mm. parissa tärkeässä maassa. Luottoluokitus ja korkotaso näyttävät  määräilevän suvereenisti koko Eurooppaa. Sinne se uusinkin luvattu sinänsä hurjan kokoinen tuki hupenee johonkin, häviää  kuin pullat sorsien suihin. Jokin satakaksikymmentä miljardia, käsittämätön summa, mutta se ei ainakaan velkavuorta pudota, sillä velkarahalla sekin siivu hoidetaan!


Tilanne on huolestuttava ja veikkaan edelleen, että joku euromaista ottaa pikapuoliin joukkueesta ritolat. Senkin voi todeta, että ei näillä joillakin euroherroilla tai kriisimaiden johtajilla paljon pyytäessä käsi tärise. 


Pitäisiköhän meidän tavistenkin opetella kerjäämään kuin jutun kuvassa?  Europeiton alle vain, tiukka mutru huuleen ja käpälä suoraksi kämmen ylöspäin!


Euron pelastustalkoissa pistetään kylmästi kokonaisia valtioita kyykkyyn. Samalla ollaan valmiita lakaisemaan olemattomiin vaikka viimeisetkin kansallisen ja demokraattisen päätöksenteon rippeet koko maanosasta.  

Kyllä nämä euroherrat ovat aika viileitä mulkeroita!  (Luonnehdinta jäi mieleen jostain elokuvasta, en muista mistä.) 


* * *
Ps. Kypros meinasi unohtua tästä postauksesta, koska se on aika pieni, vain saaren kreikkalainen puolikas. Kyproksen tuleva 10 miljardin apupaketti on toki suhteessa iso, jos koko maan bkt on 17 miljardia. No, pikku liri se vain on Välimeressä. Siellähän ui se Maltakin, joka sekin pyytänee piakkoin tukipakettia.

Kypros kunnostautuu ainakin veroparatiisina. Kyproksella on asukkaita on semmoiset 900 000, mutta sinne on tiettävästi rekisteröity ainakin 250 000 yritystä. Kypros on oikein yritysystävällinen, sillä veroaste on noin 10 prossaa yritysten voitoista. Omistajista ei jostain syystä pidetä tarkempaa rekisteriä. 

Ei Suomessakaan pidetä turhia pörssiyritysten hallintarekistereitä, eikä kai kohta muitakaan firmoja verotetakaan paljon Kyprosta enempää? Mutta ellei Viro bisnesmiestä houkuttele, ehkä sitten lämpöisempi Kypros?


* * *

Ei kommentteja: