Karl May, Hitler ja minä

Karl May.

Suomen kesä alkaa olla Jussia vasten parhaimmillaan, joten maan ja sen politiikan yhä synkistyvät näkymät lie syytä hetkeksi unohtaa. Kukaan ei voi viedä meiltä Suomen kesää, koska itänaapurimme hirmuhallitsija Stalininkin aikakausi on ohi. Vain Stalin kykeni nopeasti toteuttamaan kokonaisten pienten kansakuntien siirtoja kauas synnyinsijoiltaan, johonkin äärettömän taigan tai erämaan perukoille.

Kyllä Siperia ja sen ääretön erämaa opettivat heitä, jotka jäivät henkiin, toiset oppivat vain kuolemaan vierailla mailla tai jo sinne mentäessä. 

Pienemmässä mitassa samanlaista kauhua kokivat julmien eurooppalaisten maahantunkeutujien käsissä myös monet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ja -heimot, kuten viimeisten sissien joukossa Geronimo apasseineen.

Intrigöörin usein seuraama blogisti Ruukinmatruuna kirjoitti tänään arabeista ja kurdeista. Piti ihan tarkistella omiakin mielikuvia kurdeista, sekä niiden kuvitelmien syntyä.

***
Meikä oli kakruna(kin) kirjastojen ahmatti ja pinnalliset mielikuvat arabeista perustuivat pitkään mm. Arabian Lawrencen tarinoihin. Kurdeista syntyi jollain tapaa myönteinen käsitys jo varhain, aikansa suuren fiktiokirjailijan saksalaisen Karl Mayn (1842 - 1912) paksujen romaanien perusteella. 

Taisin lukea nopeasti koko Karl Mayn tuotannon, johon kuului sarja ylväitä Orientin seikkailuja ja toinen satsi karmivan jännittäviä Villin Lännen tarinoita. Osan kirjoista taisin saada ostetuksi, sillä lapsuuden kodissa kyllä ostettiin kirjoja, mutta muita härpäkkeitä oli sitten vastaavasti vähemmän. 

Näin oli, kirjojen parissa on kasvettu, vaikka samasta rakennuksesta löytyi aina myös ilmainen kyläkoulun lainakirjasto, kouluilla kun asuttiin. Nykyisin painetut ja e-kirjat tuntuvat kovin kalliilta ostettaviksi. Ehkä kirjat olivat silloin halvempia suhteessa liksoihin? 

Aloitin Karl Mayn ja hänen kaltaistensa kirjoittajien seikkailukirjojen parissa niin varhain, joskus iltaisin taskulampun kanssa peiton alla, että taisin ottaa ne jutut aluksi melko tosissani. Jokunen Mayn kirja saattaisi löytyä vieläkin varastosta, ellen jo ole antanut niitäkin pois. 

Suomalainen Villin Lännen seikkailujen ja intiaanitarinoiden mestari oli ainakin Simo Penttilä, (Uuno Hirvonen) Punavyö-sarjoineen. Penttilän tuotantoa oli mm. myös jämerä kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä seikkailuineen Meksikon kaunotarten ja roistojen parissa.

En muista Mayn kirjoja enää kuin hämärästi, sen verran monta sivullista tekstiä on silmien alta sittemmin siirtynyt ja vuosiakin on jokunen kulahtanut. Muistin virkistämiseksi lukaisin googlen "Alexandrian kirjastosta" Karl Maysta. Totesin, että ukkohan eli selvästi varhemmin, mitä muistelin ja hän oli myös kansainvälisesti  todella suosittu kirjailija. Mayn kirjoja on käännetty noin 30 kielelle ja painosten yhteismäärä lienee päälle 200 miljoonaa.

Karl May eli ja kirjoitti aikakaudella, jolloin saatettiin ihan ihastuneesti kehuskella siihen tapaan kuin, "miten hämmästyttäviä tuloksia mies ja hyvä kivääri saattoivatkaan saada aikaan verenhimoisten villien joukossa..." May käytti lähteinään mm. silloisten tutkimusmatkailijoiden teoksia ja omaa rehevää mielikuvitustaan.

Mutta onko vieläkään mikään muuttunut? Samanlaista kehuskelua tehokkaista tappoaseista ja niiden vaikutuksesta löytyy netistä ihan rutosti. Intrigööri ei ole aseiden, eikä normaalin riistanmetsästyksen vastustaja, mutta itsestä on mukava ammuskella vain ja ainoastaan maalitauluihin. 

("Sotilasurani" kohokohtia oli, kun kertiksessä Pahkajärvellä rojautin krh-ryhmäni kanssa suorasuuntauksella kaukana mäellä olleet maalitaulut kerralla nurin. No oikeastaan se oli helppoa, kun sain ensin katsoa, miten kaksi aiempaa ryhmää laukoi omat sipulinsa ohi, joten osasin korjata oikein. Inttiaikojen Rovajärven leirillä oltiin kyllä porukalla oikeesti tarkkoja, niillä painavilla sota-aikaisilla rautaputken pätkillä.)

***

Mutta voi pöyristys sentään: Tänään Karl Mayta googlatessa huomasin myös, että minulla on ollut tietämättäni selviä yliluonnollisia henkisiä natsiyhteyksiä, sillä olemme lukeneet omina aikoinamme innokkaasti samoja Karl Mayn kirjoja mm. hra A. Hitlerin kanssa. Tiettävästi myös eräs neiti E. Braun luki samoja seikkailukirjoja ja katseli mielellään myös Hollywoodin tuotoksia.

Kirjarovioillakin kunnostautuneet natsit saivatkin kuulema Adolfilta kirjallisuusvinkkejä tai suosituksia siitä, että Karl Mayn tuotannon ja varsinkin intiaanikirjojen tuntemus oli eduksi kenelle tahansa kunnon natsukalle! Nyt sitten sopisi selitellä, että Hitullakin oli inhimillisiä piirteitä tai sitten... 

Lohduttavaa on sentään, että Mayn kirjoja ovat kai mieluusti lueskelleet myös Albert Einstein, Hermann Hesse ja Bertha von Suttner (Kirjailija ja radikaali pasifisti). Painosmääristäkin päätellen Mayn teksteistä ovat kyllä tykänneet aika monet muutkin rotutoverit kuin natsit. 

Karl May repi hienot tarinansa pääosin suoraan hatun alta. Vaan saipa intrigöörikin aikoinaan oppia, että fiktiota kirjoittaessa on kyllä syytä tarkistaa yksityiskohdat tarinan uskottavuuden takia, mutta kokonaisuuden voi valehdella, kuka sen tekee mitenkin onnistuneesti.

Suomessa Mayn tuotantoa julkaistiin vielä 1980-luvulla, jolloin olin itse jo jättänyt poikakirjojen tai seikkailukirjojen, sekä pääosin myös sotakirjojen lukemisen. Sotahistoria toki kiinnostaa vähin vieläkin, kuten muukin historia. Sotiminenhan liittyy kiinteästi koko ihmiskunnan historiaan. Sodista, sotasaaliista ja valloituksista on myös historiallisina aikona tehty eniten kirjallisia havaintoja, jos niitä yleensä on jostakin tehty.

Mutta kaipa sellaiset kirjat kuin Hopeajärven aarre, Inkan testamentti ja Winnetou -apassitarinat jättivät joitain pysyviä muistijälkiä. Salaperäisen Orientin seikkailuista tuntuvat tutuilta ainakin sellaiset nimet kuin Aavikon halki ja Orjakaravaani.

En enää muista, missä Karl Mayn kirjoista kerrottiin suopeasti (tai ainakin mieleenjäävästi) kurdien köyhästä, mutta ylväästä vuoristokansasta. Wikin perusteella kyseessä lie ollut sellainen teos kuin Viimeinen karavaani, (joka on kuulema koottu alkuteoksista Läpi villin Kurdistanin ja Bagdadista (I)Stambuliin 1892.)

Myöhemmin on tullut lueskeltua silloin tällöin faktoja kurdeista ja heidän "ikuisesta" itsenäisyyden tavoittelustaan. Alkuperäinen ja pääosin myönteinen mielikuva kurdeista taisi olla ihan oikea. 

Toivottavasti kurdit todellakin saavuttavat itsenäisyyden eli oman valtion Orientin eli arabien ja islamin veristen kuohujen keskellä! Jotkut aina tarvitaan näyttämään tietä pahassa maailmassa, siitäkin tärkeästä asiasta, miten voidaan saavuttaa rauha ja itsenäisyys sukupolvia kestäneiden sotimisten ja kärsimysten jälkeen.

***