23.1.2016

Jungner kovana: Verta käsissä

Entinen korkean tason politrukki ja mediapersoona Mikael Jungner on kovana Kari Rajamäelle ja muille kansanedustajille, jotka viime keväänä vesittivät hankkeen paperittomien Suomessa asuvien ihmisten julkisesta terveydenhoidosta.

Jungnerin rankasta kannanotosta kertoo Savon Sanomat

Jungnerin mielestä noilla "nuivilla" kansanedustajilla alkaa olla verta käsissään, kun paperittomilla oleskelijoilla esiintyy tuberkuloosia ja muita tarttuvia sairauksia. Turvapaikanhakijatkin jutussa mainitaan, mutta heidän terveystarkastuksensa lienee hoidettu kuntoon valtion piikkiin, pääosin yksityisen terveysfirman kautta. (Ensiapu on tietenkin Suomessa kaikkia varten.)

Ehkäpä kovis-Mikaelia taas tarvitaan jos ja kun demarit putkahtavat vuoden 2019 vaaleissa takaisin hallitukseen? Tiettyä piristymistä on havaittavissa muidenkin julkisuudessa viihtyvien perusdemujen taholla. Räksytystä riittää, sellaista lihatonta puhetta, mitä ei tarvitse todistella.

Lisäys 24.1: Linkki SS:n juttuun.

***

Ei kommentteja: