25.1.2016

Tymäkät öljyt

Meneekö punaiselle?

Intrigöörillä on aamupäivän uutiskatsauksen jäljiltä vähän halju olo. Sellaisen olon voi saada jo pelkästään kokoomuslaisen Verkkouutisten juttuja vilkaistessa. 

Punikki- ja vihertypyset ne aina vain jaksavat yrittää toistensa ylittämistä autuaallisessa hyveellisyydessä, mitä matuihin tulee. Esimerkkeinä vaikka L-Andersson ja E.Kari, sekä Vas & Fem-naiset.

***
Mutta pois sellainen törky ja töhnä meistä! Välillä on pakko aatella vähän hauskempia asioita.

Uutiset kertovat myös, että pienen, mutta syrjäisen Suomen markkinoilta on tavattu gallona poikineen väärennettyä moottoriöljyä. Väärennyksen kohteena on ollut tunnettu ja korkeatasoisena pidetty öljymerkki.

Intrigööri muistelee haikeesti 80-luvun mainiota pelleä, Nilsiän öljysheikkiä. En tullut ostaneeksi sheikin voiteluaineita, mutta yhden pitäjän miehet kyllä kehuivat, että sheikkiöljy on kovaa tavaraa. Sitä "moottoriöljyä" ei kuulema saanut pakkasella kirveellä halki.

Samoihin iloisiin aikoihin ostin huoltsikalta kovasta tarjouksesta litran putelin jäähdytinnestettä ja laitoin sen varoiksi peltihärvelin peräkonttiin. Myöhemmin vilkaisin sitä pulloa ja sehän oli tönkköjäässä. Pakkasta oli alle viisi astetta.

Halpaan sitä on tullut mennyksi, monta kertaa, milloin mitenkin. Politiikassa se höynätyksi joutuminen vasta helppoa olisi.
***
Lisäys: Korkean tason keskusteluja, Veijo.


Ei kommentteja: