Hilpeenä ytimissä, kalpeena...

Ruokaa ei tarvinnut jonottaa edes 90-luvun alun
laman pyörteissä. Nyt monet joutuvat.

Suomen poliittinen eliitti (herrat, sukupuolineutraalisti) ovat olleet ylpeinä ytimissä ainakin siitä lähtien kuin Pitkä-Paavo lausui kymmenkunta vuotta sitten kuuluisat sanansa: "Suomi on jo EU:n ytimissä". 

Kansalaiset ovat jo kalpeina vetimissä, siis osin heikoissa sellaisissa. Katajaisen kansan kalpeutta aiheuttaa paitsi sadekesä, myös paheneva tietoisuus siitä, että herrojen mielestä olemme jo pikkuista vaille myös sotaliitto Naton ytimissä. 

Suomi tyrkyttänee tarjolle erikseen myös kahdenvälisiä puolustussopimuksia aivan aluksi ainakin kaikkien natomaiden kanssa, Albaniaa ja Kroatiaa unohtamatta.

Onkohan tässä käynyt niin, että herrat ovat mielestään ytimessä, mutta kansa on satimessa?

Monien kansalaisten heikot vetimet puolestaan johtuvat osin siitä, että yritämme roikkua kynsin hampain EU:n ja euroliiton ytimissä. Samalla olemme joutuneet alistumaan isännän äänelle, mikä kieltää liian isot liikkeet eli omatoimisuuden ja vaatii mm. suurtyöttömyyttä, sekä samanaikaista massamaahanmuuttoa eli maan uusasuttamista. 

Toivottavasti Natoon liittyminen ei johda
tällaisiin näkyihin.

Kansa kyykkää ja alistuu, kun ei muuta voi. Kansanäänestyskin on kuulema synkkää syntiä ja rienausta ylen sankioita prihatsuita, herrakansaa kohtaan. Suur-Suomea halutaan nyt rakentaa kasvattamalla väkisin väkilukua. Lisää bodia otetaan muka Natosta, mutta se koko lysti maksetaan kuitenkin ihan itse.

***
Olemme jo siellä jossain ytimessä onnistuneet nöyrästi nyökytellen hankkimaan itsellemme ainaisen alistujan, ikuisen maksajan ja velkarepun osan. Ikuisuus on ihmiselon mitassa jotain sellaista, mikä yltää sukupolvien yli, lapsille ja lastenlapsille asti. Olemme siis myös satimessa!

Mitä tästä voisi oppia? Herroja ei tietenkään voi opettaa, ne pitäisi vähintään viedä liiterin taakse nokkospuskaan ja lop.., eikun siellä kunnolla pyöritellä. Tavan kansa osaisi kyllä ihan itse päätellä, ettei pienen maan kannattaisi yrittää olla missään isoisten ytimissä, kuten jo oman aikansa järkijäärä Paasikivi antoi ymmärtää.

Isot papat ja mammat vielä muistavatkin, miten kävi, kun Suomi ajautui pakosti Euroopan silloisen (ja nykyisen) ydinvaltion Saksan, karmeasti ryöstäytyneeseen ylikansalliseen ja kansallissosialistiseen völjyyn. Hyvä, että suurin osa porukasta siitä jotenkin selvisi hengissä. Neukkulan isän aurinkoon harva silloinkaan halusi.

Suomi on tietysti kaikin tavoin osa maailmaa ja niin asiat olivat jo vasta itsenäistyneen Suomen eli Impivaaran aikoihin. Kansainvälisiä vaikutteita Suomessa on otettu vastaan ajan hämäristä asti, siitä lähtien kun jossain korvessa ensimmäinen tuore lastu ui alavirtaan

***