26.7.2016

Päivän pöyristely

Palkkoja ja tunteja -nolla!
Yle kertoo aamulla varhain, kuinka Akavan pomo ja työoikeuden proffa makustelivat sitä kauhistusta, että Nokia oli kai maksanut liian pientä palkkaa joukolle ulkomaalaisia "asiantuntevia" ihmisiä.

Tarkempien tilanne- ja asiatietojen puuttuessa asiantuntematon intrigööri ei ota kantaa siihen, oliko tuo tuommoinen palkkaus miten rumasti tehty vai eikö se ollut. Nääs, kun ei ole asiantuntija.

Päivän pöyristys tulee siitä, että yhä harvempi julkisuuden paisteessa puhuva pää on huolissaan siitä, että suurella joukolla suomalaisia teetetään jatkuvasti ilmaista työtä.

Monet suomalaisista työläisistä tai työttömistä ns. kuntoutettavista työntekijöistä saavat toki reilun 9 euron päivärahan, eikä muuta. Toinen osa työkansasta voi jännityksellä odottaa, tuleeko työsoppariin tässä kuussa muutakin kuin lähes pyöreitä nollatunteja.

Siis palkkaa nolla tai ehkä nollatuntisopimus tai mikä se oli. Intrigööri on hyvin pöyristynyt.

***
Liekö sitten tosiaan tehty härskimpi hommeli?

Mutta kun "intialainen on viisi kertaa halvempi".

Linkki 4.5.2017, TS: Työttömät kohtaavat rakenteellista rasismia.



***

Ei kommentteja: