30.8.2017

Kartellit ja kalifaatti

Raqqa ja Mosul olivat joitakin
vuosia sitten Lähi-idän
upeimpia kaupunkeja.
Maailmassa on uskomattoman paljon silkkaa pahuutta, mikä on nopeasti uusiutuva luonnonvara. Pelkästään Syyrian sekavassa sisällissodassa arvoidaan menetetyn noin 350 000 ihmishenkeä seitsemän vuoden aikana.

Hirveimpiä ja julmimpia roistojoukkioita ovat erityisesti Irakia ja Syyriaa piinannut IS-Daesh murhakalifaatti, sekä Meksikon lukuisat ja olemukseltaan yhtä järkyttävät huumekartellit.

IS-Deash ja kartellit levittävät pahuutta lähtömaidensa lisäksi jo lähes ympäri maailmaa, myös useimpiin Euroopan maihin. Huumekartellit rypevät rahassa ja veressä, kuten Daeshkin.

Vaikka mielipuolinen kalifaatti on jo lähes hävinnyt sotansa päätukikohdistaan, eikä rahaa voi siellä enää paljon rosvoilla, levittäytyminen monissa maissa toimiviin joukkioihin, soluihin ja myötäileviin ryhmittymiin vain tekee jatkuvasta uhasta vaarallisempaa.

Linkki 27.4.2018: Hirviöryhmiä riittää.

***
Jos Suomessa ryhdytään toden teolla suosimaan ohituskaistalla täältä lähteneitä palaajia ja tänne muuten tulleita IS-terroristeja, kuten on tänään keltaisessa lehdistössä kerrottu, miksi ei yhtä hyvin otettaisi tänne paapottaviksi vaikka huumekartellien gangstereita? Molemmat ovat lähes tuhonneet omat yhteiskuntansa ja levittäytyneet kulkutaudin tavoin lähimaihin, sekä kaukaisiinkin maihin.

Huumesodan jumala on dollari. IS:n jumala on, mikä lie, joku hurja turaparta. Mutta myös huumemafiosot ovat sisimmässään uskovaisia, lähinnä katolisia. Huumekansanryhmän edustajat ovat kovasti vainottuja, heidän jatkuvana uhkanaan ovat sekä valtion poliisi ja armeija että armottomat kilpailevat kartellit.

Eikö siinä olisi jo turvapaikan paikka noille meksikolaisille lajitovereille? Hekin kuuluvat ihmiskuntaan, edes löyhästi. Kalifaatti ja kartelli kuulostavatkin jännästi melkein samalta. Ai miksikö ei? Chileläisistä turvan tarvitsijoista saimme Suomessa taannoin ihan myönteisiä kokemuksia, mukavia latinoita he ovat, kuten useimmat meksikolaisetkin.

***
Intrigööri aikoi ensin laittaa tähän oheen parit kuvat sekä Daeshin että kartellien julmuuksista. Edelliset mielenköyhät katkoivat taannoin mielellään kauloja, siihen opetettiin jo metrin mittaiset lapsetkin. 

Myös kartellit tekevät täysin tunnottomia hirmutöitä, joukkomurhat ovat tavallisia. Yhdessä kuvassa makaa kuollut mies puukkoja ja veitsiä täynnä, siis täynnä. Kartelleja vastaan se tuhma Trumppikin meinaisi muuriansa jatkaa, mutta toisaalta USA:n puolelta virtaa Meksikon roistoille rahaa kuin rännistä ja aseita kuin aisaa. 

Sivullisten siviiliuhrien määrää ei kukaan tiedä tarkasti. Satatuhatta tapettua ihmistä Meksikossa tällä vuosikymmellä lienee varovainen arvio. Julma kalifaatti kaltaisineen on murhannut vielä paljon enemmän ihmisiä.

En sentään tee tästä väkivaltablogia. Laitan vain linkit kuvahakuihin: Tässä olisi kalifaattia ja tässä kartelleja. Ehkä ne kuvat kumminkin kannattaa jättää katsomatta?

***
27.11.2019: Trump haluaa määritellä huumekartellit terroristeiksi.

19.10.2019: Meksiko taantuu yhä syvemmälle "huumekalifaattiin".

Meksikon huumesodassa uhreja kuin Syyriassa, Yle 22.1.2018.

Joukkohautoja löytyi Meksikosta.

Fentanyylin valmistus siirtymässä Kiinasta Meksikoon.

HIrtetyt roikkuivat silloilta Baja Californiassa.

Youtubejulkun sananvapaus loppui 15 luotiin.

***
Lisäys: Vain laillisuus eli länsimaisten lakien noudattaminen on vahvuus, mikä myös  meidät suomalaiset erottaa hirviöyhteiskunnista, jollaisia ovat esimerkiksi Irak, Syyria, Afganistan, Somalia, Libya, Pohjois-Korea ja nykyisin osittain Meksiko.

***

4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Varoitus: saattaa sisältää sarkasmia.
Suomea ja sen kansaa tuhotaan aktiivisesti johdon taholta pikku hiljaa nylkyttäen. Miksei hoideta asia kuntoon kertarykäisyllä: Hyökätään Venäjälle...

intrigööri kirjoitti...

Hyvä idea! Säästyisimme pitkältä kitumiselta. Minäkin olen tuota kerran ehdottanut otsikolla "Hyökätään Moskovaan, taas".
Linkki: https://intrigoori.blogspot.fi/search/label/Hy%C3%B6k%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n%20Moskovaan%21

Veijo Hoikka kirjoitti...

USA saa käydä haluamiaan sotia hyvien valtioiden parkuessa ja väännellessä käsiä. USA voisi auttaa Meksikoa, Kolumbiaa ja muita sen alueen huumekasvukeskuksia julistamalla niille sodan. Ilmateitse hyökkäys huumekartellien omistajiin, tuotantolaitoksiin ja muihin strategisiin kohteisiin. Välirauha, ei lopullista rauhansopimusta, ja tarvittessa taas uusi rundi. YK, Li A, viheriköt ym huutais kurkku suorana, se ois kiva nähdä.

intrigööri kirjoitti...

USA on ihme kyllä monien mielestä aina pahempi kuin joku IS-joukkio tai huumekartellin tappajat. USA:n ja länkkärien suhtautuminen huumetuotantoon on kyllä ollut jo pitkään kummallinen.
Takavuosina joku saksalainen kenraali, tms. lipsautti, että Afganistanissa huumelabroja kyllä tiedetään, mutta niitä ei saada tuhota. Jossain Kolumbiassa luulisi korkeita lämpöjä vaativien kokkelitehtaiden löytyvän viidakosta, mutta eipä niitä vain usein löydetä.
Valistumaton arvioni on, että huumerahaa liikkuu niin mielettömiä määriä, että siitä riittää myös erinäisten tiedustelukähmyjen ja salaisten sotatoimien rahoittamiseen. Nyt Trumpilla onkin oikein kova paikka pahimman roistovaltio P-Korean kanssa, mutta mainitsemasi huutokuoron mielestä syy on tietysti aina Trumpin, kävi miten vain.