21.7.2018

Siniset! Mitä iniset?


Siniset hamuaa ensi kesään vaaleissa kymmentä kansanedustajaa ja kahta ministeriä, kertoo IltaSanomat. Ja jatkaa, että noin on kuulema lausunut ST:n puoluesihteeri Matti Torvinen STT:lle.

Ei siinä mittään, kukaan ei ole politsaurusten alituista valtakiimaa sammuttamassa. 

Eikä tuo ole mikään uutinen, sillä kaikki puolueet ovat tässä vaiheessa mielestään erityisen vastuullisia tulevia hallituspuolueita kuin muinaisessa Lipposen hallituksessa. 

Melkein samaan ylsi Jyrkin I-hallitus, josta puuttuivat vain tuhmispersut ja öykkärikepu. 

Mutta EU-komissaarius Jyrkille tarttis varmaan nyt saada oikein kelpo löhötyöpaikka Suomesta, kuten saatiin Ollillekin. 

Jos demokratian jumaluudet suovat, ensi kevään jälkeen eduskunnassa on 500 kansanedustajaa, vähintään. Ministereitä saamme 50, ellei enemmän. 

Suomesta ei silti tule edes maailman ensimmäistä oikeaa kansandemokratiaa, tiettyjen puolueiden ankarista ponnisteluista huolimatta, sillä kansa on täälläkin ajettu päätösten teosta kauas sivuraiteelle. 

Toinen asia on, onnistuuko eliitille kantakansan vaihtaminen vähän pitemmässä juoksussa, sillä uusia kansainvaelluksia riittää näillekin pohjoisille asuinsijoille. 

Oiii mätäkuu, etkö sää jo tuuu? 

***

2 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Toteutuu. Vanha kaava: vaalityö lupaamalla tiukkaa linjaa sinne ja tuonne. Vaalien jälkeen otetaan yhteyttä voittajapuolueeseen, jonka kanssa sovitetaan tavoitteet yhteensopiviksi voittajapuolueen ohjelman mukaan. Tuleva pääministeri on hillotolppa, jota on makoisaa käydä lipaisemassa. No, en ole ravi-ihmisiä, joten terminologia saattoi ontua.

intrigööri kirjoitti...

Raviradoilla on iso maalitolppa, mitä sanotaan hillotolpaksi. Maalitolpan ja maalikameran perusteella jaetaan kilpailijoille palkintorahat eli hillot.

Politiikassa eniten ääniä saanut puolue pääsee ensimmäisenä hillotolpalle hallituspohjaa kopeloitsemaan. Hillostahan politiikassa on kysymys, aatteet ovat olemassa lähinnä vain äänestäjien kusettamiseksi.