10.9.2018

Vihreille sytky Ruotsissa

Vihreiden voikukka kuivahti.
Ruotsin vihreille ei tullut vaaleissa jytky, mutta saattoi tulla sytky. Sen verran tuli naapurin vaalituloksista hoksittua, että vihreiden kannatus tipahti 6,8 prosentista 4,4 prosenttiin, melkein 2,5 prossaa äänestäjistä katosi. Pienissä luvuissa yksikin prosentti tuntuu.

Suomessa vihreät näkyvät sytkyilevän jo gallupkannatuksen selvästä laskusta. Niin se menee politiikassa, jytkystä sytkyyn ja mutkuun. 

Ruotsin vihreiden voikukka lakastui, mutta tulee se kevätkin vielä joskus. Niin  voi käydä Suomessakin, vihreys ehkä vahvistuu, kun toukoaika lähestyy?

Ruotsin kristilliset nousivat melkein ylös pilviin saatuaan päinvastaiset kannatuslukemat kuin vihreät. Kristilliset keräsivät kolehtihaaviinsa äänestäjistä 6,4 prosenttia aiemman 4,6 prosentin sijasta. Konservatiivit voimistuvat. God välsignar!

Ruotsidemokraatteja pitää onnitella, vaikka jytkyraketista taisi toinen vaihe jäädä syttymättä. Kannatusta kertyi kuitenkin komiat 17,6 prosenttia, missä on kasvua enemmän kuin yhden viherpuolueen verran eli 4,7 prosenttia. SD nousi  pienten joukosta suurten sakkiin.

Ruotsin vaalien postiäänet ovat laskematta, joten lopullisia tuloksia kuullaan vasta keskiviikkona.

***
Ruotsin lopulliset vaalitulokset lopulta julki 16.9. 

Ruotsidemokaatit olivat suurin voittaja, paikkojaan lisäsivät myös vasemmisto ja kristilliset. Suomessakin galluppien nousijoita ovat puoli vuotta ennen vaaleja persut ja vasurit. 

Suomen kolme tämän hetken suurinta puoluetta nyhjäävät keskenään kai siitä, miten niiden politiikan voisi erottaa toisistaan. Varmaankin rautakangella?


***

6 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Jos Ruotsin vaaleissa jokin minua erityisesti harmittaa, niin ne 0,5% annetuista äänistä, joita Vihreille meni liikaa. Olihan 3,9% ollut paljon kauniimpi lukema.

intrigööri kirjoitti...

Eipä tule juuri seurailtua ruotsalaista politiikkaa, joten tässä on toisten varassa. Kari Naskinen kertoo blogissaam, että Ruotsin vasuritkin kasvoi 5,7:stä 7,9 prosenttiin. http://naskinen.blogspot.com/

Demareista vasemmalle on kasvua, sillä Suomen vasurit kasvoivat uusimmassa mittauksessa 9,1 prossan kokoiseksi. He taisivat napata kannatusta vihreiltä. No, kyllä minäkin Liin seireeninlauluja ennemmin kuuntelisin kuin Toukon läpsimisiä tai Emman tylsiä puputuksia.

Vasarahammer kirjoitti...

Ruotsidemokraattien ääniosuus jäi kuitenkin odotuksia alhaisemmaksi. Aiemmissa vaaleissa Sentio ja Yougov ovat ennustaneet SD:n ääniosuuden parhaiten. Ilman korjauskertoimia SD:n kannatus oli 29 prosentin tietämillä, korjauskertoimien kanssa noin 23-25 prosenttia.

Nyt Sentio ja Yougov epäonnistuivat pahoin ja ennustivat yläkanttiin.

Vaali-illan aikana läänihallitusten nettisivu suljettiin. Tämä tehtiin viranomaisten mukaan "turvallisuussyistä". Sulkemisen syistä ei ole kerrottu tarkemmin.

Tämä voi joissakin herättää epäilyksiä, että SD:n kannatuslukuja olisi justeerattu alaspäin. Siitä, kuka tämän olisi tehnyt, ei ole mitään tietoja. Ennen vaaleja pelättiin, että ulkopuolinen taho saattaisi yrittää hakkeroida vaalitulosjärjestelmää.

Tarkemmin epäilyistä on kerrottu täällä:

http://katerinamagasin.se/nagot-stammer-inte-med-sondagens-valresultat/

Varmaa on ainoastaan se, että vaalivilppiä vaalilippujen suhteen tapahtui. Lisäksi maahanmuuttajaryhmät äänestivät esim. Filipstadissa yhtenä joukkona.

intrigööri kirjoitti...

Ruotsin vaaleja tuli täällä seuratuksi luvattoman huonosti, mutta sellainen odotus minullakin oli, että Ruotsidemokraatit saisivat reilusti yli 20 prosentin kannatuksen.

Olisihan se iso uutisjytky, jos demarien lahja maailmalle eli kansankoti Ruotsi jotenkin flirttaisi nk. kansandemokratioiden kanssa. Vaalitulosten manipuloimisesta on melskattu siellä ja täällä jo pari vuotta, kylläkin enimmin osana Trumpin lyttäämistä ja Putinin vieromista.

Kaikki on mahdollista Ruotsissakin, missä yleinen äänestyssysteemi näkyy hieman muistuttavan punakaartin huutoäänestystä. Öykkäröinti ja valikoiva demokratia ei ole vierasta Suomenkaan demareille silloin, kun he saavat kunnolla kiinni vallankahvasta.

Vasarahammer kirjoitti...

Intrigööri: "Olisihan se iso uutisjytky, jos demarien lahja maailmalle eli kansankoti Ruotsi jotenkin flirttaisi nk. kansandemokratioiden kanssa."

Mutta Ruotsihan on flirttaillut kansandemokratioiden kanssa jo vuosikymmenten ajan. Nyky-Ruotsi on monikulttuurinen pehmo-DDR.

Ruotsissa näkee myös selvästi, miten monikulttuuri rapauttaa demokratiaa, kun maahanmuuttaja-alueiden äänet menevät Saddam Hussein -lukemin demareille ja maahanmuuttajaklaanit äänestävät yhdellä joukolla.

Vaalisalaisuutta ei ole, vaalilippuja katoaa ja äänestyspaikoilla ihmisiä painostetaan. Kyse ei välttämättä ole kansandemokratiasta vaan kolmannen maailman meiningistä.

Jos Ruotsi olisi Venäjä, Ruotsin vaalivilpistä kirjoitettaisiin isoin otsikoin.

intrigööri kirjoitti...

Kansankoti Ruotsi ei vielä ole jäänyt kunnolla kiinni mistään poliittisen eliitin rökälevilpistä, kuten ei Suomikaan, mitä nyt on mm. vähän vaalirahoja keräilty. Nytkin Ruotsin vaalisuhmurointien paheksunta jäänee vain mutinaksi.

Suomi kehuskelee olemattomalla korruptiolla. Suoria lahjuksia ei juuri käytetäkään, koska korruptio on pitkän ajan kuluessa rakennettu syvälle systeemin sisälle.

Arvio Ruotsin monikulttuurisesta pehmo-DDR:stä on hyvä ja sopii myös sisuttomaan Suomeen. Pehmoilulla ei kuitenkaan enää kauaksi päästä, sillä kun pahalle ojentaa pikkusormen...