28.8.2015

Päivän lyhyt laskelma

MTV:n sivuilla valistetaan meitä vanhastaan Suomessa asustelevia uudemmista asustelijoista eli turvapaikanhakijoista. Yhden tällaisen hakijan oleskelu vastaanottokeskuksessa maksaa kuulema 15.000 euroa vuodessa. 

Jos uusia oleskelijoita tulisi migreenin, eikun sen migrin (varovaisen) arvion mukaan 15.000 henkiöä vuodessa, kustannukset turvapaikanhakijoista olisivat silloin semmoiset 225.000.000 euroa eli 225 miljoonaa vuodessa. 
  
Mistäs sitten tuommoinen summa äkkiä nipsautetetaan, kun sieltä sun täältä koko Suomen maassa ollaan jo muutenkin vetämässä manit kuiviin? 

Äkkiä ei tule juuri muuta mieleen kuin suuri ja mahtava YLE, yleisradio, minkä ylenpalttisesta puolen miljardin budjetista voitaisiin ottaa näppärästi pois se 225 miltsiä.

Vielähän siinä jäisi ylelle jäljelle paljon annettavaa. Ylellä olisi vieläkin olisi loistava mahdollisuus jatkaa tyhmän kansan valistamista vaikka sun mistä ja erityisesti hyvin tärkeistä asioista, joita kansalaiset eivät muuten osaisi oikein tiedostaa. Yle pääsisi yhä edelleen suurimpien suomalaisen mediatalojen joukkoon, tarvitsematta itse vaivautua lainkaan tienaamaan, kuten kaupallismedioissa pitää. 

Ketään radiotalosta ei tarvitsisi edes irtisanoa, jos vain palkat solidaarisesti puolitettaisiin. Lapsilta ja vanhuksilta ei sitten tarvitsisi rokottaa lisää tai ei ainakaan niin paljon kuin nyt aiotaan? Näin on!


***

4 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Rähmiksen tai Tajukankaan sivuilla lainattiin Ruotsin iPakolaisviraston laskelmia. Lapsiksi tekeytyvien hoito kustantaja 15 toboa kuussa. Alkuvuonna niitä tuli 4.500. You do the math.

Kumitonttu kirjoitti...

Siis euroa eikä kruunua.

intrigööri kirjoitti...

Niinpä. Otin tässä huomioon vain MTV:n jutussa esitetyn arvion kuluista, joiden määrän vuosienkin varrelta vain tietyt herrat ja rouvat yksin tietävät.
Miksihän muuten suomalaisten sosiaaliturva lisukkeineen muka kuuluu heti kaikille tänne saapuville? Hätäapua ihmisille pitää antaa, mutta minusta suomalainen sosiaaliapu on vain kantaväestöä varten.
Täällä kalliissa maassa niukan elämisen mahdollistava sossun jelppi ei saisi langeta kaikille kuin mamulle illallinen. Nythän melkein lyhentämätön rahanjako koskee turvapaikan hakijoita, sekä täällä epämääräisissäkin keikkatöissä käyviä, heidän ulkomailla asuvine perheineen.
Minullakin on joitakin tuttuja, jotka ovat käyneet lyhyissä ja pitkissä keikkatöissä ympäri mualimaa, eivätkä he ole siellä sossun ovia nykineet, kaikissa niissä maissa ei edes ole mainittavaa soppalaa.
Suomen pitäisi huomattavasti supistaa mamuille myönnettävää rahallista apua, se on hieman leikattunakin liian suuri vetovoimatekijä. Turvapaikka eli majoitus, ruoka, terveyspalvelut ja kotouttaminen kaikkiaan riittäisivät.
Omia kansalaisiakin meillä on jo ihan tarpeeksi, kai jopa liikaa. Ellei joidenkin vartiaisten mielestä näin ole, muuttakoot hyö vaikka Ruotsiin!

intrigööri kirjoitti...

Heh. On tätäkin suomalaisten universaalia sossuturvaa saanut ihmetellä nettijutteluissa ja blogeissa jo vuosia. Jokin asia on sentään selkeytynyt tai kansallistunut, sillä Suomen syöjiä ei tarvitse enää etsiä ulkomailta, kuten usein pienen maan historiassa. Pahimmat kuormasta syöjät ja syöttiläät (ne kantasuomalaiset) löytyvät ihan omasta keskuudestamme, joitakin on kyllä livahtanut Pfrysseliin asti.