Pentikäinen naamioi ehdotustaan mm. siten, että Yle voisi näin tilkitä alueellisia uutispimentojaan. Aikaisemmin Ylen raskasta verorahoitusta ja suurta roolia arvostellut Pentikäinen on siis olevinaan huolissaan samaisen Ylen uutis- ja juttutarjonnan kattavuudesta. Heh!
Ehdotus lienee saanut lehdistössä pääkirjoittajilta ainakin varovaista kannatusta. Jokainen lati olisi lehtien teossa tarpeen, ymmärtäähän sen. Pentikäisen luulisi olevan hyvin perillä lehdistön tilanteesta. Lehtitalojen eli firmojen kannattavuudessa näyttäisi kuitenkin olevan aikamoisia eroja. Joku kitkuttaa ja joku toinen laittaa kunnolla lisää pätäkkää omistajien liiviin.
Tähän väliin pitää pistää wanha juttu toimittajasta, joka halusi myydä sielunsa pirulle. Piru sanoi, että "hyvä on, nyt saat toivoa ihan mitä haluat". Mutta tuo ränsistynyt lehtineekeri ei aikonut myydä ainoaa sieluaan halvasta, hän halusi saada vastineeksi ikioman sanomalehden.
Pirulla veti heti naamaa kieroon. "Ei tästä kaupasta sitten tule mitään, sillä omaan sanomalehteen ei itse pirullakaan ole varaa", vanha kehno kähisi ja poistui mustassa savupilvessä kipunoiden kera.
***
Intrigööri ei moiti Pentikäisen ehdotusta huonoksi, eikä ehkä sitä kunnolla bonjaa, mutta takana ei liene huoli uutistarjonnan kattavuudesta, vaan Ylen ylivoimaisesta ja verovaroin turvatusta asemasta pienen Suomen varsin kattavassa viestinnän kentässä. Meillä on vieläkin, monien taantumavuosien jälkeen, perin runsaasti sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja paikallislehtiä. Kato siinä saattaa vielä käydä, siksi iso verorahojen lähde kiinnostaa. Kun alvi ottaa, yle voisi antaa?
Pienten paikallislehtien asema lienee edelleen melko turvattu, jos ilmaantumisalue on kyllin laaja ja vahva. Lehtien toimittamisessa ja julkaisemisessa on kysymys on yksinkertaisesti siitä, että onnistutaan keräämään alueelliset kaupalliset ilmoitukset. Tilausmaksuilla katetaan vain paperirullien ostamisesta, painatuksesta ja jakelusta, sun muusta aiheutuvia kustannuksia. Kysymys ja uupelo on siis vain ja ainoastaan ilmoitustuloista eli mainostajien euroista.
Takavuosina patruunoilla oli mitä melkoinen boomi ostella pieniä paikallislehtiä isojen lehtitalojen haltuun pois kuleksimasta. Samalla moni pitäjälehden tai muun paikallislehden perustaja & omistaja pääsi rahastamaan elämäntyönsä oikein kunnolla. Joskus kyllä joitakin heistä kävi vähän katteeks, myönnetään.
Isot lehtifirmat ostelivat parhaasta päästä pois jopa halveerattuja ilmaisjakelulehtiä. Tällöin tosin saatettiin mutista, ettei kaupassa parilla markkamiljoonalla saanut kuin vanhoja kirjoituskoneita ja pari väsynyttä toimittajaa. Tosiasiassa toimittajia keskeisemmässä roolissa olivat usein hyvät ilmoitusmyyjät. Mutta saatiin kaupassa sentään paikallinen brändi, vakiintuneet ilmoittajat ja kattava jakelu, mitä saattoi hyödyntää.
Pärjätäkseen bisneksessä lehtien tulee tuottaa kyllin ajankohtaista ja tasokasta sisältöä. Jos läpyskä ei kiinnosta lukijoita, eikä saa tilaajia & lukuoikeuden maksajia, ei se saa ilmoitustulojakaan. Takavuosina niin mahtava tuloautomaatti yskii ja pysähtyy.
Lehdistöllä on toki ollut jo kauan keinonsa vastata kasvaviin kustannuspaineisiin. Kuluja pudotetaan laajalla yhteistyöllä ja omistuksia keskittäen, mutta alueelliset julkaisut uutisineen ja juttuineen on silti pakko säilyttää, että ilmoituseurojen virta voitaisiin turvata. Siinä se on, pihvi pääpiirteissään ja sillä sipuli.
***
Palkkakustannusten osuus liikevaihdosta on sanomalehtien teossa aina ollut varsin suuri verratessa useimpiin muihin yksityisiin aloihin. Yhdeksänkymmenluvulla sivunvalmistus siirtyi teollisuussaleista toimituksiin, kirjoituspöytien kulmille tietokoneisiin ja silloin tehtiin iso ja raaka graafisen alan työpaikkojen siivous, mikä toi firmojen omistajille jättipottisäästöt. Lehtien painaminen keskittyy vielä entisestään.
Nykyisin suurimman osan tuotannon palkkakuluista aiheuttavat toimittajat. Toimitusten supistaminen heijastuu kumminkin suoraan lehden sisältöön eli laatuun. Lopuista toimittelijoista on vain revittävä yhä enemmän irti, kuten kaikista duunareista revitään joka paikassa. Varsinaisia oikeita tyhjäntoimittajia löytyy enää vain joistain kuntien ja valtion hallinnoimista julkisista tehtävistä ja sielläkin lähinnä pomoportaista.
Pentikäiset ja kumppanit ovat varmasti median kehitysnäkymistä paljon paremmin perillä kuin alalta jo aikaa sitten sivuun jäänyt intrigööri. Taviksenkaan näkökulmasta liian mahtavaksi paisutetun Ylen roolin korostaminen ei silti tunnu järkevältä.
Jotain varmaan tarttis tehrä, sillä netissä, kuten uutistarjonnasta koostetta pyörittävällä Ampparit -sivustolla suorastaan vilisee samoja ja samanlaisia otsikoita eri välineistä, mitkä vain jauhavat päivästä toiseen samoja uutisaiheita. Niin se oli ennenkin, sitä ei vain ollut niin helppo todeta. Vain suurimmilla lehdillä, sekä radio- ja teeveetaloilla oli omia toimittajia ja uutislähteitä maailmalla. Maakuntalehdistö oli kansainvälisessä tarjonnassa käytännössä vain STT:n varassa.
Paikallisuutiset ovat lehdistön suola. Muuta tarjontaa on netti pullollaan. Minusta Yleä ei pitäisi enää lihottaa ja tuskin sieltä lehdistölle mitään suurempaa rahavirtaa syntyisi. Vaikka Yle saikin lökäpöksypoliitikoilta verottajan aseman, valtion koko ajan heikentyvä tulopohja merkkaa sitä, ettei Ylen puolen miljardin jättipottia ainakaan voida kasvattaa, eikä siihen ole syytä.
Mutta aika näyttää, syntyykö viestinnässä uusia synergioita. Vai pannaanko Ylessä jopa lappuja luukuille, kuten Kreikassa? Hätätiedotteet saataisiin kai hoidetuksi halvemmallakin?
Yle lienee nykyisin vain entistä enemmän riippuvainen poliittisesta päätöksenteosta. Valtio on vähän niin kuin pankkiiri, joka antaa sontikan lainaksi, kun aurinko paistaa, mutta rankkasateella perii lainansa äkäisesti pois.
Lehdistölle pitää heittää vielä sen verran, että kyllä Jumala auttaa merimiestä pelastusveneessä, mutta merimiehen pitää itse soutaa. Sama wiisaus taitaa koskea meitä kaikkia tai ainakin sen pitäisi.
***
No niin. Nyt on sunnuntain päivälenkki tehty, syötykin alustavasti ja blogia päivitelty. On aika pötkähtää sohvalla ja tarkastella median köyhää kesätarjontaa tabletilta, minkä höynäydyin mennä viikolla äijäleluksi ostamaan. Seitsentuumainen littu-peecee tai täppäri vai mikä se on, näkyy olevan ihan hyvä sähkökirjojen lukulaite. Muuten sen kanssa on vielä hiukan nakkisormien ja kosketusnäytön välisiä yhteensopivuusongelmia.
Miksihän muuten monissa puhelimissa ja tässäkin laitteessa on hiivatin sileä ja liukas takakansi, se on aina vaarassa tippua lattialle. Yhdessä simpukka-nokialaisessa oli miellyttävän pitävä mattamusta selkämys, mutta sekin luuri meni kierrätykseen jälkikasvulle ja lie jo entinen.
Ylellä kyllä on kesälläkin tarjontaa niin, ettei muita sivuja ja eläviä kuvia paljoa tarttis selatakaan. Mistähän se johtuu? Nettihesaria lukiessa joutuu turhan usein pyyhkimään selaushistorian. Uusi paperinen minihesari, no on se kyllä vähän surkee.
***
Blogiinhan kuuluisi pistää valistumattomia veikkauksia: Kun tuolla edellä ihmettelin tätä Pentikäisen ulostuloa Ylen ja lehdistön mahdollisesta kompuksesta, voisi sen juoni olla sellainenkin, että kepulaistaustaisesta miehestä näyttää siltä, jotta kepua pukkaa kovasti seuraavaan hallitukseen. Yle on edelleen vahvasti poliittisessa narussa ja sielläkin saattaisi aueta mukavia hommeleita. Ei tämä veikkaileminen ole edes vaikeaa.
Persujakin pukkaa hallitukseen. Ja Kataista tyrkkää Brysseliin. Kyllä sitä kaikenlaista hassua politiikassa riittää, jos vain oma kiinnostus kestää.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti