 |
| Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen. |
Kirjoitan tässä vain kuvitteellisesta Hakkaraisesta, jolla voi olla satunnaisia yhtymäkohtia todellisuuteen. Hänet tempaistiin ikäänkuin jytkähtäen kansanedustajaksi sisäsuomalaisesta maalaispitäjästä, keskeltä perheen sahayrityksen terien ulinaa, koneiden rallatusta ja räminää, sekä tuoreelle puulle tuoksuvaa purun pölläkkää. Hakkarainen ei ole väitellyt tohtoriksi hiirenpapanoista, hän ei ole globaalisti orientoitunut ja (syvästi) jotakin ihkua tiedostava puiden halailija.
Kun Hakkarainen halaa puuta, se pölli myös heilahtaa. Hän tiedostaa, (syvästi), mitä suomalaisesta puusta saa sahalaitoksella irti. Tukista, vähän vänkyrästäkin saa lautoja, tarkasti tietynsorttisia ja määrämittaisia. Lisäksi tulee lajinsa verran hyödyllistä kuorta ja purua, tarvitessa hakettakin.
Hakkarainen ja muut hänen lajisensa miehet painavat työssä pitkää päivää. He ovat nykyajan teknisiä työmiehiä, kuka missäkin hommassa. Herra Hakkarainen onkin nykyisin eduskunnan ainoa oikea työmies, sillä muiden on vaikea yltää tuon arvostetun nimikkeen tasalle. Fyysistä työmiestä, samalla myös teknistä moniosaajaa, haalarihemmoa, tarvitaan silti kovasti ja tullaan aina tarvitsemaan.
Erityisen paljon osaavaa suomalaista työmiestä tarvitaan nykyisin ulkomaisen halpatyövoiman jälkien paikkaajiksi. En halua moittia näitä kaltoin kohdeltuja vierastyöläisiä, sillä kuka nyt helvetissä tekisi työnsä ja vielä raskaan työn viimeisen päälle jollain naurettavalla orjapalkalla? Syy usein kehnoon jälkeen on yksiselitteisesti ahneen tilaajan.
Suomalaisen työmiehen arvostus on alamaissa tässä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnassa, missä kaiken pitää tulla helposti seinästä. Niinpä monien ihmisten ajatusmaailma on paitsi erittäin itsekeskeinen, myös suvaitsematon kuin seinästä revitty. Siinä kuin lakipellet haluavat säännellä ihan kaikkea, ekonomistipirut yrittävät tappaa suomalaisen työn ja työmiehen, joka on yhteiskunnan oikea tuki ja turva. Perskeles!
Kansanedustaja Hakkarainen on kova jätkä. Hän hurauttaa autollaan vaikka yöksi kotia neljänsadan kilsan päähän. Eikä se tunnu paljon missään.
* * *
Mutta mennäänpä asiaan. Ai mihin asiaan? No, herra Hakkaraisen nykyiseen toimenkuvaan ja eritoten suomalaiseen puuhun. Kansanedustajan työssään persujen Teuvo Hakkarainen voisi ehkä keskittyä osaamisensa perusteella puuasioihin sillä aikaa kun monet hänet kollegansa vain puhuvat puuta heinää. Suomalaisen puun hyödyntäminen voi jo huonosti.
Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsä peittää maamme pinta-alasta kolmea neljännestä. Jokaista suomalaista kohti metsää löytyy vajaat viisi hehtaaria. Puuta suomalaismetsissä kasvaa 2200 miljoonaa kuutiometriä. Metsien kasvu arvioidaan 80 - 90 miljoonaksi kuutioksi vuodessa. Yhden kesäpäivän puuston kasvu olisi pinomittarilla metrin korkuinen ja tuhat kilometriä pitkä. Siitä tulisi aika monta mottia.
Lähes 60 prossaa metsistä omistavat yksityiset ihmiset, valtiolla on 30 ja teollisuudella 10 prossaa metsistä. Metsänomistajia on Suomessa peräti miljoona, sillä yhdellä metsätilalla voi olla monta omistajaa.
Suomen metsien vuosikasvu on aika huikea, sillä tehokas kasvukausi on vain noin kolmen kesäkuukauden mittainen. Takavuosina teollisuus käytti puuta melkein tuon kasvun verran, joskin tuontipuun osuus oli silloin iso. Metsäteollisuuden tilastoihin voisi vaikka hukkua, mutta ainakin se havainto tuli heti, että puun energiakäyttö on vahvasti kasvanut. Jos on totta, että meillä poltetaan noin puolet vuotuisesta puun käytöstä, se on ihmeen suuri määrä, vaikka suurin osa siitä määrästä onkin metsäteollisuuden sivutuotteita.
* * *
Raskas metsäteollisuus, paperi- ja sellu supistavat Suomessa ja se on pysyvää. Eukalyptus kutsuu, mistähän muuten pastilleja enää kohta saa, kun kaikki puut kipataan sellukattiloihin? Mitkä sitten ovat mekaanisen metsäteollisuuden, sahateollisuuden ja puunsepänteollisuuden näkymät?
Luulisi, että suomalaista ja erityisesti pohjoisen alueen tiheäsyistä puuta pitäisi hyödyntää muutenkin kuin bulkkitavaraksi. Sahaus ja jatkojalostus, huonekalu-ja puunsepänteollisuus ovat meillä vanhoja ja vahvojakin teollisuuden ja pienteollisuuden lajeja. Mutta olisiko niistä enää todella suureksi työllistäjiksi? Entä biopolttoaineet ja paperiteollisuuden paljon puhutut uudet tuotteet?
Mekaaninen metsäteollisuus on automatisoinut tuotantoa siinä, missä kaikki muukin valmistus. Teollisuussahoilla ei enää tarvita paljon ukkoja. Kun rekka rumpsauttaa kuormansa laanille, koneet hoitavat tuotannon siitä lähtien melko pitkälti. Sahatavaran lajittelukin taitaa olla jo isommilla sahoilla automatisoitu. Laatulajittelu oli ennen varsinainen huippustressihomma, mikä joutikin laittaa konenäön tehtäväksi. Onhan siellä sahoilla vielä käsityön tarvista myös jälkikäsittelyssä, kuivauksessa sun muussa.
Puusepänverstaissa työstökoneet pyörivät nekin tietokoneiden ohjaamina, ovat pyörineet jo kauan. Robotit voi pistää hommiin, sammuttaa tehdassalista valotkin ja lähteä tauolle. Pulikkaa pukkaa silti, eivätkä robotit huuda kuin sähköä. Minkä nyt laitetoimittaja ja pankinjohtaja hihkuvat maksujaan.
Jos ja kun nuoret ovat kiinnostuneita tekniikasta, kyllä sitä mekaanisen puun tuotannosta löytyy. Ja lisää tulee. Parjatut eurooppalaiset taloustaiturit, Italia ja Espanja ovat muuten perinteisesti vahvoja puuntyöstökoneiden valmistajamaita.
* * *
Huonekaluteollisuudessa mm. Pohjanmaalla on upeaa osaamista ja kädentaitoa. Liimalevyjä ja keittiökalusteita tehtiin yhteen aikaan jo isommissa autotalleissakin. Taidepuusepät, hienopuusepät ja mitä heitä nyt onkaan, ovat taas ihan oma lajinsa, minkä tuotteita kelpaa esitellä. Suomessa kyllä osataan, kaikenlaista on tutkittu ja hutkittu, koulutettukin. Mutta olisiko mahdollista lisätä kunnolla alan työpaikkoja?
Vanha laulu oli se, että Suomesta myydään sahatavaraa Tanskaan ja ostetaan sieltä kalliisti takaisin huonekaluina ja kalusteina. Vieläkö näin on? Jokohan meillä osataan koota tehokkaita tuotantoketjuja, joissa yksi firma tekee pöydän jalkoja, yksi kansia, yksi kasaa ja yksi myy tuotteita? Myynti ja markkinointi, sekä oikeanlaisten vientituotteiden kehitystyö, ne lienevät yhäkin pullonkauloja. Entä suunnittelu ja muotoilu?
Kun paperipatruunat tumppaavat täällä sikarinsa ja muuttavat laitoksensa etelän maihin, osataanko meillä enää kävellä puujaloilla? Jos pian suurin osa metsien kasvusta menee energiantuotantoon, on se surkeaa. Ydinvoimaloita saadaan lisää, sitten joskus. Mutta sitten energiapuun tarvekin vähenee. Taidamme vielä saada paljon Suomeen lisää aarnialueita ihan luontaisesti? Niinpä puiden halailijoiden ei pidä hätäillä.
Kannattaisiko näitä puujalka-asioita jonkun eduskuntasahurin alkaa selvitellä? Jotkut muut kansanedustajat voisivat harrastaa muuta oman leipänsä eteen, siis semmoista, minkä avulla Suomeen saataisiin uusia työpaikkoja. Eduskunnan ja ministerien tehtävä olisi myös edistää sitä, että verotuloja muodostuisi tulevaisuudessakin, eikä vain pöllyttää toisten tienaamia rahoja pitkin Etelä-Eurooppaa ja maailman kehitysmaita.
Valtio laittaa menemään todella suuren määrän yritystukia ja kannustimia. Menevätkö ne rahat oikeisiin osoitteisiin? Saadaanko tukemalla lisää työtä vai edistääkö valtio vain yksityisten pääomien kasautumista?
Suomi on niin kallis maa, ettei täällä kotimaisten yritysten ja pääomien voimin kannata edes kultaa kaivaa. Jos Pohjanmaalta löytyisi öljyä, senkin kai jokin ministeri möisi äkkiä fantastisen halavalla pois, vaikka Statoilille?
Ellei uutta valmistavaa tuotantoa saada Suomessa aikaiseksi, tavis- ja nuorisotyöttömyys paisuu täällä kuin hiivataikina. Huonosti meille silloin käy tässä Euroopan suuressa ja mahtavassa velkaliitossa. No, koska pitää aina ajatella positiviisesti, on teoriassa mahdollista, että elämme kaikki sen poliitikkojen Luxemburgiin pian perustaman yhteisen velkavipupankin jättiläismäisillä tuotoilla. Suurempi mahdollisuus on kuitenkin se, että saamme kaikki paiseruton tai tukehdumme pullaan.
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti