9.5.2012

Kreikan selätys

Ykä ja peto.
Pankkirosvot ovat Euroopassa yksi pienimpiä uhkia. Paremmat konnat eli rosvopankkiirit ja heidän vastuuttomat poliittiset fanittajansa jättävät jälkeensä savuavia raunioita siellä, missä he riehuvat hunni Attilan lailla. Aikalaiset pääsivät eroon Attilasta, kun joku ehkä myrkytti hänet kesken kekkerien.


Valitettavasti rosvoraha on tuhatpäinen hirviö, minkä nujertamiseen tarvittaisiin monta lohikäärmeen tappajaa eli paljon Pyhiä Yrjöjä.


EU:n lasipalatseissa kristallikruunujen alla puhutaan kuin Eurooppa olisi yhtä kuin euroalue, sekä "malttamattomasti" eurovaluuttaan pääsyä odottavat kymmenkunta maata. Euroopassa on monta muutakin maata. Eurooppa on myös muuta kuin Länsi-Eurooppaa, siihen pitäisi laskea mukaan myös iso siivu entisestä Neukkulasta. 


Yhä edelleen EU:n laajentamista hamuavan eliitin mielestä mukaan pitäisi ottaa lisäksi vähintään Turkki ja ehdokasjäseniksi kai ainakin osa Pohjois-Afrikan asukkaista. Sillä lailla!


Rosvopankkiirit vivuttivat jo vuosia sitten nurin Islannin, siinä oli silloin ensimmäinen varoitusviesti, minkä ylimielinen euroeliitti jätti kuuntelematta. Islannin pieni, sitkeä ja itsepäinen kansa taitaa kuitenkin selviytyä ikuisesta velkakurimuksesta melko vähin vaurioin. Samaa toivoisi kreikkalaisille, joista 90 prosenttia ei ole syyllisiä velkatsunamiin. Kreikkalaiset ovat vain noudattaneet maansa kohtuuttomia tapoja vastuuttomien johtavien poliitikkojensa viitoittamalla tiellä.


Kreikan Syriza-vasemmistopuolueen pomo Alexis Tsirpas väitti eilen, etteivät maan mielettömän suuret velkasopimukset ole enää päteviä. Tsirpas haluaisi keskeyttää maan velkojen maksun ja kansainvälinen komission (?) tutkivan, on Kreikan velkamassa ylipäätään laillinen. 


Moraalisesti oikein ei ole ainakaan se, että nimellisesti massiivisista pelastustoimista huolimatta maan velka on vain kasvanut. Rikkaat kreikkalaiset, joita lienee tässäkin Välimeren maassa koko lailla paljon, ovat tietysti siirtäneet valuuttansa turvaan vähän vakaampiin maihin.


Takavuosien taloustiikeri, nykyinen velkaliiteri Irlanti on yhtä edelleen pääsemättömissä kansainvälisen pankkikeinottelun jälkien korjaamisesta. Portugali joutunee piakkoin pyytämään lisää tukea. Euroliiton maiden velka, ilman muita EU-maita, liikkuu jo suunnilleen samassa  10. 000 miljardin euron sarjassa USA:n kanssa. 


Saksan velka on yli 2000 miljardia, Italian yli 1800 miljardia, Ranskalaisilla on 1600 miljardin velat, Briteillä sitä lastia on 1350 miljardia ja Espanjalla 640 miljardia, jne. Japanilaisilla on vippiä melkein saman verran kuin jenkeillä, mutta se velka lienee pääosin kotimaista.


Intrigööri ei tietenkään tiedä, mihin euroherrat ja Euroopan Keskuspankki toimillaan tai toimettomuudellaan pyrkivät. Nähtävästi tarkoituksena on upottaa sekä maltillisesti velkaantuneet maat että vuosia bunga-bunga -juhlia viettäneet maat samaan yhteiseen velka-ahdinkoon ja sitä tehden rakennella jonkinlainen liittovaltion tapainen eli Frankensteinin monsteri? 


Tehdäänkö Kreikan irrotessa euroalueesta setelisingon käytössä (taas) uusia ennätyksiä? Kreikka ei pärjää enää euroalueen jäsenenä, vaikka monet siellä vakautta haluavista kansalaisista sitä vielä haluaisivat. Kreikka on ollut pitkään suorastaan hirmuisen  euromääräisen velkaryöpyn kohteena, joskaan kreikkalaiset itse eivät  ole siitä enää paljoa kostuneet. 


Historioitsijat luonnehtivat Kreikan tilannetta vielä joskus paljon terävämmin kuin me nykyiset tuhmasti blogeihin kirjoittelijat. Se ainakin on helppo ennustaa.


Nyt joku vihdoin kiertää Kreikan velkahanaa kiinni. Pankkeja pitääkin  tästäpuolin pelastella muiden maiden nimissä. Uudet vaalitkaan eivät enää auttaisi. Kreikkalaisten pitäisi ottaa mallia Islannista ja hakea oppia myös Argentiinasta. Ja kohtuuden nimissä - EU:lta pitäisi hellitä Kreikkaan myös muuta kriisiapua kuin virtuaalirahan kierrätystä salkusta toiseen.


Kaiken taustalla väijyy vielä tätä velkasotkuakin vakavampi ongelma eli vanhan Euroopan kokonaisuutena heikkenevä kilpailukyky maailmalla. EU ja euroliitto vain toteuttavat uutterasti koko ajan uusia velvoitteita ja rasitteita jäsenmailleen. Byrokraattien paisuva armeija huutaa taas lisää rahaa...


Elvyttävät ja kilpailykykyä kohentavat lääkkeet ovat toistaiseksi vain poliitikkojen höpinöitä tai sitten toivottomuutta syventäviä velkakuri-kurjistuksia. Riittäviin kilpailukykyä tuoviin toimiin ei ole poliittista rohkeutta, eikä valmiutta.

Mitäpä tässä enää muuta sanomaan kuin, että Suomi varmaankin lähettää taas Brysselin kokouksiin velkakriisiä selättämään sen tutun pikkuoravien pelastuspartion Tikun ja Takuun? Hyvin meillä mennee, uskotaan ihan kybällä! 


Nautitaan edes alkavasta kesästä, jolloin meillä sataa vähemmän lumia kuin muina vuodenaikoina!

Ei kommentteja: