23.2.2013

Köyhistäkin hevosystäviä

Kantasuomalaiset Köyhät ja Kurjat p.a. (KKK) odottavat vesi kielen alla maanantaita, jolloin Evira tarkastaa Poutun heppakepappivaraston. Tarkastuksen jälkeen kuulema tulee uutiset seisauttava päätös siitä, saako pollen potkulla terästettyjä lihoja jakaa nälkäisille massoille vai onko ne eineet kuskattava jonkin EU-diktaatin mukaan kaatikselle korppien nokittaviksi.

Toisaalla tiedämme, että saksalaiskauppias Litukkakin jemmaa kai jossain tuhansia purkkeja hieman hevospitoista raviolia vai mitä se lie. Monista muistakin ja muidenkin kauppaamista ruoka- ja einesvalmisteista on löytynyt ruunareipasta (romaniaksi hepan liha kuulostaa melko hienolta: "Cal Carne". Eipä sitten muuta kuin polleburgereita tekemään!

***
Niinpä KKK klaanin ja muiden surullisten tsuhnien puolesta esitänkin, että kaikenlaiset heppaa sisältävät, mutta muuten maukkaat annokset jaettaisiin ensi viikon ruokajonoissa ympäri maata. Tämä saattaa olla köyhille viimeinen mahdollisuus tutustua hieman eksoottiseen hevosen lihaan. Pianhan lihat syynätään dna-pistokokeilla ja lihoilta vaaditaan alkuperätodistukset, joten heppa ruokapöydässä ei ainakaan halpene.

Tästäpä tulikin mieleen, että jos suomalaista heppaa olisi enemmänkin saatavissa, sillä saattaisi olla maailmalla kovastikin kysyntää patongin päällä tai miten vain. Suomen heppa on ns. kylmäverisenä rotuna maailmalla melkoinen harvinaisuus. Suomenhevosen liha voisi olla oikein markkinoituna hinnakas vientituote.

Ruotsalaiset ja norjalaiset kylmäveripolletkin ovat jo olemassa eri näköisiä ja vauhtiakin niillä voi olla melkein kuin lämpöisellä. Aitoja suomenhevosia, nk. putteja, ei ole maailmassa juuri muualla kuin Suomessa, kuten ei varsin paljon ehtoja suomalaisiakaan.

Maailmaan mahtuu paljon itsekkäitä ja uhanalaisistakaan  lajeista mitään piittaamattomia himokulinaristeja. Amatööri voi vain kuvitella, missä hinnoissa olisi esimerkiksi Przewalskinhevosen pihvi olisi ähkyrikkaiden suosimissa maailman huippuravintoloissa. Jossain vaiheessa tätä erittäin uhanalaista alkuperäisrotua ravasi Gobin autiomaan vuoristossa vain tuhatkunta yksilöä. Nykyisin tilanne lienee vähän parempi.

Suomenheppoja on käytännössä vain vähän enemmän, nykyisin niitä on noin 20.000 itsepäistä yksilöä. Lajin kantakirja aloitettiin vuonna 1907. Joskus, kun maaseutua ei oltu vielä lopetettu kvartaalitaloudessa kannattamattomana,  oli jokaisen maalaiskaupan pihassa hevosten pureksima puupuomi.  Nyt ei ole niitä kauppojakaan.

Suomenhevoset ovat historiassa kunnostautuneet monin tavoin. Lajin esi-isät kantoivat hakkapeliitat Ruotsin sotiin. Suomenheppa oli keskeisessä osassa myös itsenäisen Suomen sodissa ja rauhan töissä. Nykyisin puttelähdöt ovat kaikkien totoravien suolaa.

Suomen armeija ei hylännyt heppoja täysin vielä 70-luvullakaan, jolloin niitä käytettiin viemään ruokaa intin maastoharjoituksiin ja sisseille. Nykyisin armeijan rauhalliset hevoset ja reippaat hevosmiehet ovat kaunis muisto vain. Tytöthän eivät vielä 70-luvulla silloin päässeet inttiin ja lottaveteraanejakin sorsittiin sen ajan "oikean ajattelun piireissä" tylysti.

***
Tasan eivät käy onnen pipanat ja mieltymykset. Joku toivoo saavansa hevospitoista tai mitä vain maukasta ruokaa lautaselleen. Joku toinen ei toivo, eikä edes halua mitään lihapitoista. Ruoka on muuten hämmästyttävän suosittu aihe mediassa, mistä löytyy aina ruokajuttuja ja -ohjelmia kuin pahankin nälkämaan kansalle. 

Kiusaamistahan se ruokaohjelmien teko on kuitenkin osalle porukasta. Kaikki vitamiinitkin kuulema saa puhuvien päitten mielestä ruoasta, kuten vissiin vaikka makaroonista ja jauhamakkarasta tai kanannahkapihveistä? Muuhun ei kaikilla ole massia, mutta saattaahan leipäjonoon päästä apostolinkyydillä lisukkaita hakemaan.

Mutta hiljentygäämme, sillä huomenna 24. helmikuuta voimme viettää esimerkiksi toista paastonajan sunnuntaita. Voimme kai siinä samalla muistaa kauniilla ajatuksilla myös kesken ikiään menehtyneitä hevosia. Kaikkien nälkäisten ystävä Yle virittelee meitä myös Sikke Sumarin neuvoin sunnuntaiseen brunssitunnelmaan, pienellä hömpsyllä kuoharia ryyditettynä.  

Intrigööri ei ennen tiennyt, mikä on brunssi. Mutta nyt tiedän! Kuoharin tiesin, sillä se oli niitä harvoja aineita, mitkä kävivät jalkoihin runsaammin juopoteltuina. Toinen semmoinen neste oli aito hämäläinen tai etelä-savolainenkin sahti. Yleensä se harrastus meni niin, että muisti saattoi olla hukassa, mutta jalat pelasivat liian hyvin. No, tämä meni taas vähän aiheesta ohi kuin polle sikanautapurkissa.


* * *



Ei kommentteja: