2.2.2013

Miehet mustissa

Jyväskylän (monikulttuurinen = kulttuurien törmäys) kirjallisuusnujakka pani ajatelemaan ääriliikkeitä ja niiden merkitystä nykyajan Suomessa. Ääriliikkeiden yhteydessä on pohdittava myös terrorismia. 

Seuraavassa postauksessa on joitakin hajahuomioita kirjastossa käsiin osuneen kirjan ( Jan Fredriksson: Miehet mustissa, 2012 ) asiatietojen pohjalta:


EU:n lainvalvojan Europolin jäsenmaissa tehtiin vuonna 2010 noin 250 terroritekoa, mitkä olivat pääosin pienehköjä vahingontekoja. Eniten näitä iskuja oli Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa ja Britanniassa. Tuolloin separatistiryhmät tekivät 160 hyökkäystä, osassa niistä paukkuivat myös pommit. Vuonna 2010 islamistiterroristit tekivät vain kolme iskua, eikä äärioikeiston tiliin kirjattu silloin yhtään iskua. Vasemmistoradikaalit järjestivät samana vuonna liki 50 iskua.


Vuonna 2011 terrori-iskujen määrä EU-maissa väheni, niitä kirjattiin yhteensä 174. Vuotta synkensi pahoin EU:n ulkopuolisessa Norjassa tehty joukkomurha, missä kuoli peräti 77 ihmistä. Tekoon syyllistyneen Breivikin pommi-isku ja sitä seurannut joukkomurha luokiteltiin yleisesti äärioikeistolaiseksi poliittiseksi terrorismiksi, vaikka kyseessä oli ehkä pikemminkin tyypillinen "yksinäisen suden" tekemä erityisen karmiva verityö.


Nähtävästi järjestäytyneen oloisia ääriryhmiä pystytään kohtalaisesti seuraamaan ja niiden tekoja voidaan myös ehkäistä ennalta. Erityisen huolissaan turvallisuusviranomaiset ovat juuri Breivikin kaltaisten yksinäisten susien ja radikalisoituneiden yksilöiden väkivallasta, mitä voi olla lähes mahdotonta ehkäistä tai torjua.


Breivikin omien nettikirjoitusten perusteella hän löysi motiivinsa mytologisesta äärioikeistosta ja islaminvastaisesta nk. vastajihad-liikkeestä. Liike pyrkii demonisoimaan islamin ja muslimit. Vanhasta äärioikeistosta poiketen vastajihadistit ihailevat Israelia eräänlaisena islaminvastaisen taistelun etuvartiona.

***
Liikkeellä on näkyviä kannattajia myös Suomessa. Lainaus kirjasta: "Vastaavaa islaminvastaista diskurssia ovat ylläpitäneet kansanedustaja Jussi Halla-aho blogissaan ja Hommaforum -keskustelusivusto. Vaikka Breivik manifestissaan kirjoitti olevansa Halla-ahon hengenheimolaisia, Supon turvallisuusyksikön mukaan hänen teoillaan ei ollut mitään yhteyttä Suomeen". (Tiettävästi B oli lukenut jostain Friedman -nimimerkin kirjoituksesta maininnan Halla-ahosta, tms.)

Suomessa äärioikeistolaiset ryhmät ovat kirjan mukaan järjestäytyneet ainakin Suomen vastarintaliikkeen ja Suomen kansallisosialistisen työväenpuolueen lippujen alle. Vuonna 2012 julkaistun kirjan tietojen mukaan mukaan näiden liikkeiden toiminta oli keski-eurooppalaisiin liikkeisiin nähden vähäistä. Näitä melko pieniä ja paikallisia liikkeitä ei pidetä vaarallisina kansalliselle turvallisuudelle.


Ääriliikkeet eivät pääse suoraan vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja niiden toiminta jää pääosin poliittisten mielipidekirjoitusten tai mielenosoitusten tasolle. Kuitenkin kotimaisia äärioikeistolaisia liikkeitä ja yksittäisten henkilöiden radikalisoitumista pidetään alan tutkijoiden mielestä meillä suurempana uhkana kuin islamilaista terrorismia, sillä Suomen rooli maailmanpolitiikassa on vähäinen.

"Euroopassa paha on kuitenkin nostanut rumaa päätään. Saksassa äärioikeiston tekemät henkirikokset ovat kuohuttaneet koko yhteiskuntaa. Äärioikeistolaisen solun epäillään tehneen ainakin kymmenen murhaa vuosien 2000 - 2007 välisenä aikana. Uhreista yhdeksän on ollut siirtolaistaustaisia miehiä ja yksi naispoliisi. Myös poliisin partiokaveria ammuttiin."


Saman äärioikeistolaisen ryhmän uskotaan olleen lisäksi yhden poliisipäällikön puukotuksen takana vuonna 2008. Puukottaja oli lähettänyt uhrille terveisiä "kansalliselta vastarinnalta". Samainen ryhmä on tehnyt myös pankkiryöstöjä.


***
Terrorismi ja poliittisiin toimijoihin kohdistuva väkivaltainen ääriajattelu on Europolin mukaan huomattava turvallisuusuhka Euroopassa. Europolin mielestä huolestuttavaa on edelleen myös eläinoikeusaktivistien toiminta. Teollisuutta ja turkiselinkeinoa vastaan on tehty vuosittain parisensataa iskua. Britanniassa mm. lääketehtaiden johtajat ovat joutuneet turvautumaan aktivistien takia henkilösuojeluun.

Suomessa eniten suoraa toimintaa ovat harjoittaneet eläinoikeusaktivistit, jotka ovat iskeneet mm. lihayhtiöihin ja turkisalan toimijoihin. Vaikka Yhdysvallat ja Europol luokittelevat radikaalit eläinsuojeluaktivistit ekoterroristiryhmiksi, Suomessa aktivistien teot luokitellaan silti pienen joukon satunnaiseksi toiminnaksi.


Tutkijat ovat kirjan mukaan huolestuneita vihapuheen lisääntymisestä. Tähän liittyy voimakas maahanmuuttovastaisuus ja äärioikeistolainen retoriikka. Vuoden 2011 eduskuntavaalien alla vaalikentillä heiluivat myös nyrkit, puukkojakin toreilla nähtiin. Ylen tutkivan journalismin ohjelman MOT:n kyselyssä kolmannes ehdokkaista kertoi tulleensa  jollain tavoin uhkailluiksi. Pahin tilanne oli Oulussa, missä yli 40 prosenttia ehdokkaista ilmoitti kokeneensa uhkailuja. 


Jotkut ehdokkaat joutuivat myös käsiksi käymisen tai omaisuuteen kohdistuneen töhrimisen kohteiksi. Kirjassa todetaankin, että kiristynyt poliittinen ilmapiiri on muuttanut poliitikojen turvajärjestelyjä. Suojauksen taustalla on tapauskohtainen harkinta, sekä  tietyt vakiintuneet ja toimiviksi osoittautuneet käytännöt. Valtiollinen henkilösuojaus kaikille poliitikoille on kuitenkin mahdotonta jo resurssipulan takia. 


"Terroristeja ja suomalaisia ääriryhmiä enemmän suojelupoliisissa pelätään näinä aikoina mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka eivät suunnittele tekoaan etukäteen, vaan saattavat käyttää tilaisuutta hyväkseen esimerkiksi kohdatessaan tunnetun poliitikon kadulla. Sellainen tapaus oli ulkoministeri Anna Lindhin puukotus Ruotsissa."


Kirjan seuraavassa luvussa haastateltu turvallisuusasiantuntija toteaa, että Lindhin murhan jälkeen pohjoismainen lintukoto viimeistään hävisi. "En ymmärrä, mikä antaa meille enää mitään perustetta kuvitella, ettei vastaavaa voisi tapahtua meillä. Meillä on selvästi edelleen menossa kieltämisen vaihe."


Tämän kirjoitelman asiatiedot perustuvat siis yllämainitun kirjan Miehet mustissa lukuun Terrorismi ja ääriliikkeet.  Kirjan julkaisi 2012 Kustannusosakeyhtiö Teos. Tekijä on toimittaja Jan Fredriksson.



* * *

Ei kommentteja: