25.10.2013

Mitä oli ennen alkuräjähdystä?


Politiikan seuraaminen alkaa jo tuottaa näppylöitä ja sen ymmärtäminen on joskus arkijärjellä tekemätön paikka. Toki puhun vain itsestäni. Niinpä on pakko joskus tuuletella nupolia ja kirjoitella jostain kevyemmästä ja helpommasta aiheesta, kuten vaikka tähtitieteestä & universumista. Niitä tässä ainakin sivutaan:

Nasan sivuilla kerrotaan ja näytetään kuvakin kaukaisimmasta galaksista, minkä avaruusteleskooppi Hubble on konsana onnistunut kuvaamaan. Hubble on kyllä tuottanut ihan eniten upeita kuvia universumista, meidän tavallisten tähtiin tuijottelijoiden iloksi ja tiedoksi. Hubblen kehittäjille ja taustajoukoille pitäisi myöntää jokin jämerä kansainvälinen palkinto!


Tämä kaukaisin löydetty galaksi on muodostunut melkein aikojen alussa, 13,1 miljardia vuotta sitten. Maailmankaikkeutemme arvioidaan nykyisin 13,82 miljardin vuoden ikäiseksi.



Oikeastaan tämän galaksin, se on nimeltään z8_GND_5296, löytyminen on varsin "vanha" juttu. Valon nopeudellakin sieltä on tänne tai tähän päivään pitkä matka. Havainnoissa kuitenkin kurkotetaan vieläkin pitemmälle tai kauemmaksi menneisyyteen. 

Päästäänköhän joskus näkemään tai kuvaamaan itse alkuräjähdys, se iso jysky eli Big Bang? 


***

Intrigööri on elämän kolinoitten keskellä  yrittänyt säilyttää uteliaan mielen, mistä on joskus jopa hyötyä, mutta on siitä ollut haittaakin. Niinpä sitä on pikku päässään jo kauan arvuutellut semmoista, jotta mitä oli ennen alkuräjähdystä. Silkka tyhjiö ei taida räjähdellä, vain täyttyä jollakin. Ehkä tyhjiö sitten täyttyi pelkäksi pisteeksi, mikä sitten levisi ja leviää kai vieläkin?

Miten täysin tyhjästä olemattomuudesta tai jostain atomin kokoisesta pallukasta voisi syntyä mitään? Mikä siinä voisi räjähtää ja levitä loputtomasti äärettömiin? Sehän on vähän sama juttu kuin se, että ihminen ja kaikki muut elukat olisivat alkaneet kehittyä maapallon alkuaikojen kuralätäköstä jonkin salamaniskun seurauksena, jne, jne.


Viisaat kai sanoisivat, että koko ajatus on mahdoton. Ehkä alkuräjähdyksen syy löytyy sitä edeltäneestä tilanteesta? Arvuutteluksi se menee, mutta joidenkin mielestä kysymys oli siitä, että varhaisempi universumi rojahti kaiken materiansa kanssa kasaan älyttömän pieneksi pisteeksi, mikä sitten otti ja poksahti. Se poksaus oli niin iso, ettei sitä osaa kuvailla, eikä kuvitella.



Ja mekin olemme pikku pallollamme sen poksauksen seurauksia. Olemme oikeastaan avaruusolentoja, tähtimatkaajia, vauhtiakin meillä on hirmuisesti, mutta olemme vielä toistaiseksi maapallon vankeja. Avaruustutkimuksessa ihmiskunnalla olisi edes toivoa tulevaisuudesta, eikä pelkässä hullun lailla rahan ja mielikuvitusolentojen palvomisessa, sekä aina vain jatkuvassa sotimisessa!

***

Joidenkin mielestä universumeita voisi olla yhtä aikaa olemassa vaikka kuinka monia, mutta varsinaiset havainnot siitä loistavat vielä kuin tähdet ja galaksit, käsittämättömyyden kaukaisuudessa.

Mutta jospa joskus, vahingossa, jonkin ihmeellisen avaruuden gravitaatiolinssin seurauksena näkisimme jollain teleskoopilla tai niiden yhteisvoimalla alkuräjähdykseen asti ja sen taakse? Täytyihän universumissa olla jotain, mistä se iso paukku sai alkunsa.


Toinen toistaan parempia avaruuskaukoputkia sijaitsee korkeilla vuorilla tai kaukaisilla aavikoilla. Osa noista parhaista havaintopaikoista on Hawaijilla, Mauna Kean sammuneella tulivuorella. Mauna Loallakin tutkitaan jotain, mutta se vuori on vielä varsin kuuma pakkaus. Chileen rakennetaan taas uutta havaintotekniikkaa.


Mutta kun ei tiedetä, niin arvaillaan, mitä sieltä aikojen takaa voisi löytyä ja paljastua! Voisi kuvitella, että alkupoksauksen jälkeen ei ensin näkyisi mittään, Sitten erottuu kiekuraista tähtisumua, ehkä osa sitä sammuvaa aikaisempaa tai viereistä universumia. 
Mutta siellä usvan keskeltä näkyy jotakin! 

Ei kommentteja: