Ruotsalaiset orjakauppiaat

Siisti maalaus Ruotsin Delawaren
siirtokunnan perustamisesta.

Suomessa on puhuttu siitä, etteivät meikäläiset olisi velkaa afrikkalaisille ainakaan siirtomaarötösten, kuten orjakaupan takia. Sanotaan, että Suomesta on saatettu joskus myydä tervaa orjalaivojen pohjalautoihin, eikä muuta. Totuus ei saata olla ihan näin puhtoinen tai tervainen, sillä Suomi oli kauan aikaa ruotsalainen.

Suomen salomailla yli puoli vuosituhatta siirtomaaherrana toimineella Ruotsilla on takanaan myös synkkää historiaa  siirtomaaisäntänä ja orjakauppiaana Karibialla 1785 - 1813. 

Ruotsi valtasi aikaisemmin myös siirtokuntia Afrikan Kultarannikolta, nykyisen Ghanan alueelta. Ei liene vaikea arvata, mihin niillä sotaliiketoimilla pyrittiin.

Ja missäpä rengit muualla kuin siellä, missä isännät? Ehkäpä myös muutamat suomalaiset sekaantuivat muinoin orjakauppaan ruotsalaisten völjyssä? Selvää historiallista tietoa siitä pitäisi varmaan kaivaa vähän syvemmältä kuin muutamilta nettisivustoilta.

Lisäys: Kesällä 2019 ilmestyi Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirja Orjia ja isäntiä. Hesarin kirjan pohjalta tekemässä jutussa kerrotaan, että Ruotsin orjasaarella oli mukana myös jonkin verran suomalaisia tai täällä itämaakunnassa syntyneitä.

Varmaa on ainakin se, että suomalaisia purjehti Uuteen Ruotsiin Delawareen. Uudella mantereella suomalaiset metsäläiset tulivat tiettävästi hyvin toimeen alkuperäisväestön kanssa.

Maalaus ruotsalaisten rantautumisesta
Delawaressa.

Säilynyt suomalaistalo on ehkä USA:n vanhin.

***
Uuden Ruotsin saarella eli Saint Bathélemyssa tuottoisaa orjakauppaa tehtiin liki 30 vuotta, vuodesta 1785 lähtien. Orjakauppa lopetettiin johtavien  eurooppalaisten suurvaltojen esimerkin mukaan 1813, mutta itse orjuus saarella lakkasi vasta myöhemmin, vuonna 1847. Orjuus sillä ruotsalaisella saarella kesti yli 60 vuotta.

Alunperin Ranskalta sopimuksin Ruotsille siirtyneen saaren tuottavuus siirtomaaherroille hiipui orjakaupan loputtua olemattomiin ja saari myytiin takaisin Ranskalle vuonna 1878.

Sotimalla ja rosvoamalla, sen ajan reippaaseen tyyliin, suurvallaksi pyrkineen ja päässeenkin Ruotsin itäisten maakuntien vasallimaa Suomi joutui jo varhain Euroopan mahtimaiden pelivälineeksi. Ruotsalaisen Suomen yli 600-vuotinen aika päättyi 1809 ja Suomi päätyi maaorjuuden myötä vaurastuneen Venäjän vallan alle yli sadaksi vuodeksi. Maaorjiksi suomalaiset eivät sentään Venäjän vallassa joutuneet, mitä nyt iso osa väestöstä toimi maatöissä torppareina. Siperian perähikiätkin tulivat monille vastahankaisille suomalaisille tutuiksi.

***

Siirtokunnan aluetta, kartta
vuodelta 1638.

Suomalaisten solttujen ja hevosten tarmokkaalla avulla vuosikymmeniä Itämeren rantamailla sotinut Ruotsi pyrki suurvallaksi myös haalimalla kaukaisia siirtomaita, joista useimpien omistukset jäivät lyhytaikaisiksi. Ruotsin tavoitteena olivat tuottoisten tupakka- ja turkiskaupan, sekä erityisen tuottoisan orjakaupan edellytysten luominen omissa siirtomaissa. Samalla haluttiin kiertää Englannin, Ranskan ja Alankomaiden kauppiaiden ikäviä kaupallisia monopoleja.

Vuonna 1638 ruotsalaiset (ja suomalaiset) nousivat maihin Pohjois-Amerikan itärannikolla, nykyisessä Delawaren osavaltiossa, mihin perustettiin Uuden Ruotsin siirtokunta. Aluksi rakennettiin tukikohta, Fort Christina, nykyisen Wilmingtonin kaupungin paikkeille. Seudut kuuluivat sen ajan käsitysten mukaan tuolloin hollantilaisille, mutta he tyytyivät aluksi esittämään muodollisia vastalauseita ja antoivat ruotsalaisten asettua.

Ruotsalaisten nälkä kasvoi syödessä ja vuonna 1654 he valtasivat tai ottivat haltuun Alankomaiden Fort Casimirin linnakkeen. Hollantilainen kuvernööri Peter Stuyevesant kosti ja valloitti linnakkeensa takaisin. Samaan syssyyn hän joukkoineen valtasi muutkin ruotsalaisten tukikohdat ja palautti koko siirtokunnan takaisin Alankomaiden hallintaan vuonna 1655.

Oikeasti sotimaan ei ryhdytty, sillä ruotsalaiset viisaasti antautuivat. He olivat kaukana meren takana, eikä sotaväen huolto oikein pelannut. Tupakan viljelystä ja kaupasta oli tosiaan kysymys, sillä intrigöörikin muistelee joskus nuorena poltelleensa Peter Stuyevesantin mukaan nimettyjä tupakkeja.

Suomalaisia ja ruotsalaisia
maailmaa valloittamassa.

Linkki artikkeliin.

Uuteen Ruotsiin lienee selviytynyt perille noin tuhat siirtolaista, joista puolet oli suomalaisia Ruotsissa asuneita metsäsuomalaisia. Siirtokuntalaisista suuri osa halusi ja sai jäädä sinne myös uusien isäntien hollantilaisten alaisuuteen, ennen pian seurannutta brittien valloitusta.

Amerikan "valloitukseen" seilattiin Kalmar Nyckel -laivalla, minkä toisella matkalla uuteen maailmaan rantautui myös ensimmäinen tiedetty suomalainen, Mauno Antinpoika tai Maunu Andersson. Laivasta on rakennettu myös komea ja merikelpoinen kopio, (linkkikuvassa). Toinen meikäläisiä uudisasukkaita kuljettanut laiva oli nimeltään Fogel Grip.

Suomalaisten uudisasukkaiden ainakin kerrotaan tulleen hyvin toimeen paikallisten alkuasukkaiden kanssa, joten tuskin historialliset suomalaiset olivat ainakaan sen innokkaampia riistäjiä ja orjuuttajia kuin nykypolvi. Yhteistä nk. intiaanien kanssa oli suomensukuisilla ainakin se, ettei kumpikaan mystinen metsäläiskansa suostunut orjuutettaviksi. 

Suomalaisetkin olisivat alamaisina vit*umaista kansaa, kuten punatsaari Stalin lienee joskus sanonut.

***
Ruotsin Kultarannikko nykyisen Ghanan alueella kukoisti tai ainakin toimi vuosina 1650 - 1663. Jälkimmäisenä  vuonna vanha vihulainen Hollanti antoi ruotsalaisille sieltä hatkat yhdessä tanskalaisten kanssa. Noilta ajoilta on peräisin ruotsien Carolusburgin linnoitus Cape Coastissa, nykyisin linnake tunnetaan nimellä Cape Coast Castle.

Karibialla ruotsalaiset nousivat maihin myös Tobagossa vuonna 1733. Saarelta antoivat lähdön sillä kertaa alkuasukkaat, eikä siirtomaaherrastelu siellä jatkunut sen pitempään.

Orjalaivoilla siepattujen afrikkalaisten 
olot olivat hirvittävät.

Ruotsin kunkku Kustaa III oli edeltäjiään viisaampi ja suhmuroi Ranskalta neuvotellen ja kauppasopimuksin siirtomaaksi Saint Barthélemyn saaren, sekä lisäksi Saint Martinin tukikohtasaaren vuonna 1785. 

Ranska lienee luopunut noista saarista melkein suosiolla, koska saarten koko väkiluku oli alle tuhat. Paikkaa ei pidetty sopivana kaupankäynnille. Puuvillaa ja sokeria saatiin sieltä irti vain neljä lastia vuodessa.

Lienevätkö ruotsalaiset olleet luontaisesti parempia bisnestä pistämään kuin miekkamiehinä, sillä pian tuo Pienten Antillien siirtokunta kasvoi ja kukoisti uuden Gustavian kaupungin mukana. Kunkku perusti innoissaan Ruotsin Länsi-Intian kauppakomppanian.

Historia kertoo, että pääsaaresta muodostui pian tuottava, mutta koko orjakaupan alalla pienehkö keskus, mihin saapui orjien ostajia koko Karibian alueelta. Ostajilta perittiin orjista kuulema vain pieni tullimaksu, mutta varmaan se orjien kauppahintakin perittiin? Ehkäpä tarkempia tietoja löytyisi vanhoista arkistoista?

Wikipedian mukaan siirtokunnan väkiluku nousi lopulta, 1700-luvun päättyessä, jo 5 000 asukkaan kieppeille. Seuraava vuosikymmen alkoi vilkkaasti, sillä jopa 1 800 alusta vieraili Saint Barthélemyssä. Parina vuotena jopa viidennes viriävän Yhdysvaltain kaupasta kulki saaren kautta. Ruotsalaiset yrittivät istuttaa saarelle tiukkapipoisen luterilaisuuden, joskin myös katolilaisuus piti lopulta sallia. 

***
Ruotsi tuki Ranskan vastustajia Napoleonin sotien aikana 1700 - 1800 -lukujen vaihteessa. Wanhan ajan tapoihin kuului, että tästä palkittiin Ruotsin kunkku Kaarle XIV Juhana, joka sai itse henkilökohtaisesti palkinnoksi itselleen Guadaloupen saaret vuonna 1813. 

Kunkkuvaari sai siis ihan kunnollisen ja ison saariston, mutta suomalaiset olivat jo silloin saaneen oman tsaarin, joten keihäs- ja seiväsmatkat noille kauniille saarille jäivät meiltä tekemättä.

Guadaloupen saaria.

Guadaloupen kunkku antoi kumminkin kakistellen takaisin Ranskalle jo seuraavana vuonna Pariisin sopimuksessa. Rahan arvon Ruotsi ja sen kunkku ymmärsivät vissisti. Ruotsi kimputti voittajavaltaa Iso-Britanniaa korvaamaan Guadaloupen menetyksen, se kun olisi ollut hyvä strateginen lisäys noille kahdelle muulle Pienten Antillien saarelle.

Korvaukseksi britit perustivat nk. Karibian rahaston, mikä takasi Ruotsille 24 miljoonaa frangia. Viimeisen erän tästä saaridiilistä Ruotsi kuittasi vasta vuonna 1983! Olikohan se samalla viimeinen tili länsinaapurillemme muinaisesta Karibian orjakaupasta? Guadaloupe on nykyisin osa Ranskaa ja EU:ta. 

Maksammeko me suomalaisetkin esi-isien pahoista teoista afrikkalaisille velkaa Ruotsin aikojen orjakaupan takia? Ainakin Ylen mielestä Suomi taitaa olla vieläkin osin ruotsalainen. Paha juttu!


Lisäyksiä: 

Karibian valtiot vaativat eurooppalaisilta mailta anteeksipyyntöjä ja  korvauksia orjuuden ajasta.


Linkki Ylen orjakauppajuttuun 20.10.2019. (Suomalaisia syyllistävä juttu.)

Linkki Hesarin juttuun 20.10.2019, (Jos se aukenee hyvine taidekuvineen).


Onko orjuuden taakka vain valkoisen miehen? Lasse Lehtinen, 2.11.2019.

***