21.8.2014

Omapoliisi

Päällystöpoliisin
virka-asu 1923
.
Suuret johtajamme pohdiskelevat kuulema päitään lainkaan säästämättä, kuinka he voisivat parantaa kansalaisten turvallisuutta samalla, kun rivipoliisien joukkoa on harvennettava. Näin on, vaikka mm. vapaasti Euroopassa liikkuva rikollisuus rehottaa yhä runsaammin kotoisassa ja kaikille niin kalliissa Suomessamme. Haasteita perusturvallisuudelle saattavat tuoda myös putisuomalainen syrjäytymiskierre, sekä 2000-luvulla viisinkertaistunut maahanmuutto.

Miksikö poliiseja pitää harventaa? No siksi, että poliisien päällikköportaan, sekä tuottavien peltipoliisien määrät pysyisivät hyvällä tasolla. Ja siksi, että valtion budjetista riittäisi automaattista velkarahoitusta kaikkiin niihin kansainvälisesti ja globaalisti osallistaviin ja muihin pakollisiin asioihin, joihin Suomi on, ah, niin tiedostavasti sitoutunut.

***
Ajatusta kyläpoliiseista ei pitäisi pamputtaa heti hengiltä, sillä useimmilla lie tuollaisesta menneestä maailmasta myönteinen käsitys, johon saattavat liittyä polkupyörät ja Reinikaiset. Kyläpoliisien toimenkuva täytyisi silti pähkäillä uusiksi, sillä aika entinen ei koskaan palaa, koska koko yhteiskunta ja ihmisten tarpeet, sekä asenteet ovat muuttuneet. Ellei tätäkin systeemiä rakenneta taas lainkaan kansalaisia kuulematta?

Miksipä ei voitaisi luoda järjestyksen pitäjien verkostoa terveydenhoidon ja omalääkärien tapaan. Jälkimmäinen systeemikin taitaa täällä päin jäädä unholaan, vaikka oli kyllä mukavaa tavata otilla käydessä aina uusi nuori naislääkäri, vaikka siinä taisi mennä molemmilta aikaa hukkaan. Entä jos kaikilla olisi ikäänkuin omapoliisi, vieripoliisi  tai lähipoliisi?

Jo unohdetaan hellapoliisit ja kerrostalopoliisit, nykyisessä yhteiskunnassa tarvittaisiin (ehkä) kortteli- ja kaupunginosapoliiseja. Tyhjenevillä maaseuduilla paikallinen Reinikainen voisi olla pitäjäpoliisi, sillä nykyisin poliisin läsnäolo on pienemmissä kunnissa muisto vain. Lapissa ja Itä-Suomessa poliiseja on alueeltaan valtavissa kunnissakin harvemmassa kuin leijonia Ruokolahdella.

Mutta, mutta, monta on muttaa matkassa, sillä jokainen kunnon byrokraatti voisi naureskella moiset ideat suokuoppaan ihan vain kahvitunnilla. Työttömiä koulutettuja poliiseja ehkä löytyisi, joku kokenutkin konsta saattaisi haluta löysätä rankoista rutiineistaan partioissa.

Mutta kuten paikallistoimittajakin kysyi äsken radiossa, että milläs ne kyläpolliisit sitten rahoitettaisiin, kun poliiseilla on niin pienet määrärahat? (Leikattaisiinko esim. Ylen ylenmääräistä budjettia?)

Pitäisikö kyläpoliisien kohdalla turvautua osin vapaaehtoisiin toimijoihin ja kehitellä kuin läpivuotinen tiepalvelu, mikä on sinänsä toimiva systeemi? Maaseudun vielä hyvin pelittävää taksiverkostoakin voisi ehkä hyödyntää, kuten muitakin maakylillä vielä hyvin toimivia palveluita ja vapaaehtoisten porukoita. Metsästysseurat ainakin olisivat osaavia ja kurinalaisia porukoita.

Ehkä kyläpolliisit olisivat kuin järjestysmiehiä ja -naisia joillakin vartijan pätevyyksillä ja valtuuksilla? Tukiryhmiä ja viestintää tarvittaisiin, sillä yksi ukko tai akka olisi tiukassa paikassa liian vähän. Kysymyksiä ja ongelmia tulee vastaan heti, kun yrittää ajatella moisen uudistuksen käytäntöjä. Vapaaehtoinenkin turva- ja pelastustiimi olisi silti jollain paikkakunnalla parempi kuin mitään turvaa lähelläkään, sallitut pelisäännöt olisi tehtävä kaikille selviksi.

Pakko se on vain todeta, että pelottomat päättäjämme ovat onnistuneet nopeasti rapauttamaan pitkään aika hyvin toimineen poliisijärjestelmän. Sahat vain soivat, kun hyvinvointipuun oksia yhä karsitaan. Tärkeintä lienee vain olla EU:n talouspriimusten joukossa, sillä kyllä kansa kaiken kärsii ja maksaa?

***

2 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Tuo toimineen poliisilaitoksen alasajo oli tosiaan paha taka- isku.

Ja Yle- vero, joka on peräti prosentti valtion bdjetista, 500 miljoonaa.

Onko Yle "vallan vahtikoira". Onko koskaan kuultu kehuttavan vahtikoiraa, joka puri isäntäänsä ja ruokkijaansa.

Yle on vallan vahtikoira vain siinä mielessä, että se suojelee ja listää hallitusta ja eduskuntaa, jotka sen rahoittavat. Oppositiota ja kansaa se puree.

intrigööri kirjoitti...

Yle on aina ollut valtio valtiossa. Jo muinaisella 70-luvulla kun meikä oli tärkeemmällä juttukeikalla yksin tai kuvaajan kanssa, ylen porukkaa saattoi porhaltaa paikalle kaksi tai kolme pikkubussillista. Iso osa ylen toimitusporukasta on aina ollut pirun puolueellista ja asenteellista, me paperipuolella olimme kyllä porvarien renkejä, mutta yritimme tehdä rehtiä uutis- ja juttutyötä, siinä ryyppäämisen ohessa. Heh.
Ylen pakkopullaa kansalle ovat myös mm. mamuihkuilu, EU ja se hirmu kauhistuttava ilimastonmuutos. Ehkäpä siellä vain joutuu räksyttämään lauman mukana, että palkka juoksee? Onhan ylessä ja hesessä tietysti olemassa oikein hyviäkin toimittelijoita, joskus saa niitten jälkeä oikein ihailla.