28.5.2015

Kepu pottuhalmeessa

Kolme ässää, mutta
onko se vahva käsi?
Kepu kahmii nyt kunnolla maan mainioon pottuhalmeeseen päästyään. Vuodethan nytkähtelevät intrigöörin mielestä nopeasti kuin pysähtyneet kuvat vanhassa rainakoneessa, joten sehän oli vasta äsken, kun kepulaiset ratsastivat pätkäpääministeri Kiviniemen johdolla auringonlaskuun, koska pääministeri Matti "Pottu" Vanhanen hyppäsi hallitushevon satulasta ennen aikojaan.

Nyt kepu on ottamassa kolmen suuren hallituksessa peräti kuusi ministeriä neljästätoista. Mielikuvaa ahnehdinnasta lientää edes se, että apuministerien eli valtiosihteerien määrää ollaan reippaasti vähentämässä. Ministerien palkoistakin oltaisiin ehkä halukkaita tinkimään, ikäänkuin myötätuntona köyhtyvälle kansalle?

Hallitusohjelmasta on vielä vaikea sanoa paljon mittään, erilaiselta se edes kuulostaa kuin vastaavat ohjesäännöt aikaisemmin. Käytännössä sävyerot voivat silti huveta kuulumattomiin.

Ministerikaartin kokoonpanoista voi helposti löytää pientä ihmeteltävää. Ministerien ja kanisterien joukossa on semmoisia outouksia kuin elinkeinoministeri, sekä kunta- ja uudistusministeri. Kuviossa on siis semmoinen kuin työ- ja elinkeinoministeriö, mitä kepulainen elinkeinoministeri johtaa, lukuunottamatta oikeus- ja työministerille kuuluvia asioita.

Tämä jälkimmäinen uudistehtävä kuuluu persujen pilttuuseen ja sitä johtaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström. Arkijärjellä funtsittuna oikeusasiat olisi ollut luonnikkaampi yhdistää vaikka laillisuutta osaltaan muutenkin valvovaan sisäministeriöön, minkä ottaa johtaakseen kokoomuksen Petteri Orpo.

***
Mutta tutkimattomia ovat,  herrojen tiet, polut ja mutkat. Siitä ei tarvitse olla isosti huolissaan, etteikö joidenkin ministerien taustalla olisi tarpeeksi asiantuntemusta, pätevää virkamieskaartia riittää ministeriöissä. Asiantuntijoita on käytettävissä puolueissakin ja niiden ulkopuolella.

Toivottavasti edes oikeus työhön palautuu uuden yhdistelmäministeriön hengessä yhä useammalle suomalaiselle, ettei tarvittaisi lisää työperäistä maastamuuttoa. Nuoria ja sopivia koulutuksia suorittaneita saattaa vielä olla lähdössä maasta paljonkin.

Yhdenlaista naruhyppelyä nähdään myös sosiaali- ja terveysministeriössä, missä ykköspestiä vetää persujen Hanna Mäntylä. Topakalle Mäntylälle kuuluvat monenlaiset asiat, paitsi ei täysin se maatakaatava sote-uudistus. Sotea kiskomaan ryhtyy kai ensisijassa STM:n kepulainen kakkosministeri? Mutkia matkalle on tulossa silläkin suunnalla.

Kepu hoitelee sitten yhdellä ministerillä sekä ympäristön että liikenteen. No, kuuluu se liikennekin ympäristöön ja toisinpäin. Turha kai tuota digi-insinöörin johdolla tarkasti kakkaroitua hallituskuviota on vielä enempää arvostella. Katsellaan ja toivotaan, että maassa ollaan edes oikeaan suuntaan menossa ja vältytään suurilta ulkoisilta takaiskuilta.

Jotain kunnollista Suomessa on kumminkin pakko tehdä, koska talouskasvun toivominen ja epämääräisen kallis tekohengitys eivät tunnu auttavan. Valtionkin velat on lopulta aina maksettava, ainakin niiden korot. Viime hallituskauden aluksi kokoomus julisti toivotalkoot, mutta lopulta se toivo oli hukassa. Sitten katosi itse epätoivokin vai Jyrkikö se oli?

Pääministeriksi ryhtyvä Juha Sipilä sanoo tuntevansa itsensä tehtäviensä edessä pieneksi. Niin siinä hommassa tuntisi kuka vain.

Ulkoministeriksi antautuva Soini tuntenee itsensä, ellei pieneksi tai suureksi, niin malttamattomaksi, sillä edessä on iso siivu suuren maailman meininkiä. Siellähän se meidän poekamme sitten mualimalla tapertaa kuin Matka-Mara aikoinaan!

Hallituksen kolmas ässä Stubb tuntenee itsensä ihan oman kokoisekseen odotellessaan rahaministerin neljän vuoden maratonia loputtomine päälle kaatuvine laskelmineen ja lukuineen. Se mikä kaatuu, ei ole taikaseinä.

Enpä nyt tässä iteroitse monimutkikkaista asioista enempiä näin aamuhuimaan. Äsken alkoi ulkona jo tuoksua kesältä, joten mistäs noista hallituksista ja jallituksista! Sen verran vielä, että neljä vuotta sitten persuja äänestänyt  intrigööri pelkäsi, että persut menisivät hallitukseen. Nyt se ei sentään pelota.

***
Keskusta julkisti ministerien valintansa illalla: 

Elinkeinoministeriksi tulee Olli Rehn. Ympäristöasiat ja liikenne pidettiin sittenkin erillään. Maatalous- ja ympäristöministerin tehtävät yhdistettiin, ministeri on Kimmo Tiilikainen. Liikenneministeriksi tulee Anne Berner.

Juha Rehula ryhtyy perhe- ja perusturvaministerin toimessaan vetämään myös sote-uudistusta. Kunta- ja uudistusministeriksi nimitettiin Anu Vehviläinen. Rehula toimii perhe- ja perusturvaministerinä kaksi vuotta ja sitten tehtävää hoitaa Annika Saarikko.


***

Ei kommentteja: