17.11.2015

Mätäpaise puhkaistava

Pyhä Yrjö lohikäärmettä
listimässä.
Veroylen A-studiossa "kuulustelemat" asiantuntijat valistivat meitä, ettei tekeillä oleva Isis-murhakoplan tuhoaminen ratkaisisi terrorismin ongelmaa, eikä poistaisi pelkoa, koska "kalifaattia" seuraisi uusi jihadistien ääriryhmittymä.

Jutussa maalaillaan "laajempaa ratkaisua" konfliktialueen ongelmiin. Alueelle, siis Syyriaan ja Irakiin pitäisi luoda vakautta, puuttua terrorismin syihin ja parantaa elinoloja, jne. Tuo tarkoittaisi jotain samankaltaista, mutta isompaa prosessia kuin rauhan ostaminen Eurooppaan palestiinalaisilta ääriryhmiltä.

Raha ja apu kelpaavat ääriryhmien lipeville puhemiehille, mutta väkivalta jatkuu aina vain sen syntysijoilla Israel-Palestiinan alueella. Se rähinä on kestänyt vasta reilut 60 vuotta.

Syyrian ja Irakin alueella on jo kauan toiminut kymmeniä jihadistiryhmiä, joista Isis on noussut suurimmaksi. Jos tuota isointa mätäpaisetta ei puhkaista, sairaus vain jatkaa leviämistään. Isis-murhaajat toimivat jo muiden jihadistien joukossa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Afganistanissa, Venäjälläkin.

Uusien ääriryhmien syntymistä ei toki tarvitse epäillä, sillä islamilaisia jihadistiporukoita on kaikkiaan satoja. Viitisen vuotta julkaistu Jihad-kirja määritteli jo yli 150 isompaa militanttia islamistiryhmää 46 maassa. Niin, että kyllä uskontonsa nimissä riehuvia kaapu-ukkoja aina riittää. Jos yksi ryhmä listitään, kaksi tulee tilalle.

Länkkärit ja venäläiset ovat viime vuosikymmeninä ja lähivuosina omilla surkeilla toimillaan luoneet ja kiihdyttäneet islamilaista terrorismia. Toivottavasti nuo asemahdit osaavat nujertaakin irti päästämänsä monipäisen hirviön. 

Hirviöt eivät koskaan kunnioita mitään muuta kuin voimaa. Kaikkine puutteineenkin länsimaat ja niiden ränsistyvät demokratiat ovat tietenkin puolustamisen arvoisia. 

Tulee mieleen taru Pyhästä Yrjöstä ja lohikäärmeestä. Ykä kuvitteli olevansa hyvinkin pyhällä asialla, mutta niin kuvitteli lohikäärmekin. Se sama taistelu jatkuu yhä, maailman tappiin asti, vaikka pyhyys on siitä loitolla.


***

Ei kommentteja: