10.2.2016

Sinut on nähty!


Konenäkö oppii ja kehittyy, myös robottiautoissa. Mutta jos roboauton oppiminen yleensäkin tapahtuu erheen ja opin tietä, lienee syytä olla kaduilla tarkkana ja ottaa ritolat puskan puolelle nähdessään liikenteessä auton, jossa ei ole kuskia tai kuski puuhailee ihan jotain muuta kuin ajamista.

Ei se yliajettua jalanliikkujaa tai pyöräilijää paljon lohduttaisi, ettei robotti muka tekisi samaa virhettä toista kertaa. No, uusilla teknisillä systeemeillä on oikeasti tarkoitus välttää vahinkoja ja opettaa robottirakkineet luovimaan yhä paremmin ihmisten vielä hallitseman liikenteen seassa.

Tekniikka ja Talous kertoo Gizmagia lainaillen, että robottiautoille kehitetty uusi algoritmi tuo yhteen konenäkömallit ja oppimisen, jotta jalankulkijat tunnistettaisiin liikenteessä yhä tarkemmin ja nopeammin. Hyvä homma, kai! Linkki videoon.

Mitä näkee tappotyökone?

Intrigööri on alati hiukan epäluuloinen jäppinen, joten tuosta robottiautojen tekemästä ihmisten tunnistuksesta tuli heti mieleen se, kuinka sotilaspuolen tutkimuslaitokset ja -firmat hyödyntävät kehittynyttä ja oppivaa konenäköä. Sen ainakin uskaltaa sanoa, että paljon ne sitä tarvitsevat.


Vihulaisen aikainen varma havaitseminen ja tunnistaminen sotakoneista, kuten panssarivaunusta, lentohärvelistä tai laivasta on ainainen suuri haaste. Toisaalta ainakin yhtä vaikeaa on kätkeä edes vähäksi aikaa omat taistelijat ja sotahärpäkkeet vihollisen katseilta. Kilpailu alalla on ankaraa ja tosipaikassa se on tappavan kovaa.


Näilläkin sotaroboilla on oikein hyvä näkö.
Kehittyvä konenäkö on saanut vuosien varrella paljon sotilaallisia ja poliisityön sovelluksia, ehkä jotain uutta on tullut sinne myös robottiautojen kehityksen myötä. Robottiautoja tekevät suuret ja edistyneet valmistajat, omien alojensa huipulta. Poliisit ja sotilaat ovat aina kiinnostuneita uusimman tekniikan tuomista mahdollisuuksista, kovan luokan rikollisia tietysti unohtamatta.

Sotatoimialan tutkijat eivät tuotekehityksestä juuri huutele. Tiedämme uusista suurista saavutuksista tappotieteiden alalla, sitten puunuijan, vasta sitten joskus, kun nuo hyväkkäät kehuvat itse itseään, oman rahoituksensa turvaamiseksi, sekä mahdollisten vihulaisten pelottelemiseksi.

***
Jo joskus 1970 - 80 luvuilla kehuskeltiin, että satelliiteista pystyi näkemään paikalle osuneen toverin Punaisella torilla lukeman Pravdan tekstin. Nyt pystyisi olemaan piilossa vain tarpeeksi syvällä maan alla? 

Viime vuosina on hämmästelty sitä, miten hyvin robotin ohjaamat peltihärvelit pystyvät puikkelehtimaan liikenteessä. Sinut ja minut nähdään, kuullaan ja tunnistetaan aina vain tarkemmin, missä vain, liikenteessä, ulkona ja ja sisällä. Isoveljeltä on paha päästä piiloon.

Taannoin pelkkä vanhemman amerikkalaisen näyttelijän, silloisen pressan, uhkailu uudella tekniikalla, ihmeellisellä tähtien sodalla, rampautti aikoinaan hyödyllisen naapurimme, Neuvostoliiton. Siitä lähtien meitillä onkin taantumaa ja kurjuutta riittänyt. Tekniikan kehityksellä on aina myös varjopuolensa.


***
Lisälinkki: Robottikuskille vihreää jenkkilässä

.


Ei kommentteja: