22.9.2017

Uusia valtioita?

Loistaviakin uusia ideoita on joskus hankala saada läpi. Venäjällä on taas stalinistinen meininki meneillään, sillä erityistä Siperian tasavaltaa ehdottanut mies tuomittiin oikeudessa hoitoon Irkutskin psykiatriselle klinikalle. Tuomittu oli vedonnut netissäkin ihmisiin "erillisestä tasavallasta Uralilta Tyynellemerelle". 

Siperia on meistä kaukana ja historiassa sinne johonkin on tylysti karkoteltu myös suomalaisia puukkojunkkareita ja jopa tärkeitä  merkkihenkilöitä. 

Suuri ja mahtava Venäjä ei omista maistaan luovu, eikä kukaan uskalla ottaa. Mutta kuinka sitten Moskovassa suuta väännettäisiin, jos Kiina ja Intia tekisivät venäläisille krimiläisen källin omine pienine vihreine miehitysihmisineen, joita on molemmissa jättiläismaissa niin paljon, että varmasti riittää. Miten kukaan tai mikään torjuisi voimalla vaikka sata miljoonaa aseetonta tulijaa? Venäläiset eivät sitä tekisi.

Kiinnostavampi ja uskottavampi valtiovisio kuin Uusi-Siperia on suomalaisen liikemiehen reipas näkemys, minkä mukaan joulupukille pitäisi perustaa oma valtio Lappiin. Uudelle valtiolle nimeltä Republic of Santa Claus pitäisi rajata tilaa noin 10 000 hehtaarin alueelle valtion maille Rovaniemen pohjoispuolelle. 

Jouluvaltio toimisi alustana halukkaille matkailuyrittäjille. Hanke maksaisi kai "vain" vähän, joitakin satoja miljoonia. Lapin kiinnostavuus matkailukohteena on kyllä pysyvää sorttia ja uusia tulijoita riittää mm. kiinalaisten vierailijoiden ansiosta. 

Vaikeinta olisi saada Joulu-ukko muoreineen ja tonttuineen muuttamaan Korvikselta Rovikselle. Joulumaata on suunniteltu Suomen matkailun vahvuudeksi jo vuosikymmeniä, siinä touhussa oli mukana Tarvakin aikoinaan. Olisiko jo nyt joulumaisen matkailun jytkyn aika? 

Hyviä suunnitelmia ei pitäisi heti tylyttää. Myös EU-toverimme Espanja on enemmän kuin nuiva Katalonian itsenäisyyshankkeelle, mitä kaikkea hyvää siihen kuuluisikaan.  Pakkohoitoon joutuneista ei ole vielä kerrottu, sillä poliisin putkaa ei luettane hoitopaikaksi.

Muuten - Suomen itsenäisyyskin pitäisi palauttaa, sillä nykyisin se on enempi muodollista sorttia, vaikka kuinka hartaasti sataa vuotta juhlitaan! 

Nyt kyllä näyttää siltä, että itsenäisyysjuna meni jo, sen hyvinvointijunan perästä. Seuraavaksi Suomen asemalle saapuvat EU-liittovaltion ja Naton junat. Jokaisessa junassa on salonkivaunuja, mutta vain herrakansaa varten.

***


6 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Iltalehdykässä tästä Joulupukin Tasavallasta oli juuri juttu http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709162200397709_u0.shtml

Mato Valtonen on projektissa tonttujen mukana touhuamassa. Mato Valtonenhan Leningrad Cowboysien jäsenenä piti ikimuistoisen konsertin Puna-Armeijan kuoron säestyksellä Senaatintorilla 1993. Oli ilo olla paikan päällä katsomassa. Eli Mato saa kyllä tontut reippaina hääräämään, kunhan rahoitus ja management loksahtaa kohdalleen. Toivotaan!!! Kunhan pidetään kaarnavenejoukot ja afrikankoodarit Tsadin seuduilla, niin toivoa varmaankin on.
Puna-Armeijan kuoron esiintyjäthän kuolivat lentokoneen pudotessa Mustaanmereen Joulupäivänä 2016. RIP.

intrigööri kirjoitti...

Iltalehden jutun perusteella tuo pukkipisnes alkoi kuulostaa liian suurelliselta, rahoitusta on paha löytää. Älyäisivät edes toteuttaa hankkeensa vaiheittain niin, että jo ensimmäinen osio olisi laadukas ja toimiva kokonaisuus. Kunnollisia ideoita tietysti tarvittaisiin, mutta jos niitä löytyy, Kiinassa on pian samanlainen joulu-ukkomaa, mutta paljon isompi.
Pienikin voisi olla kaunista, oikea pohjoisen joulun henki pitäisi jotenkin tavoittaa. Mato Valtonen on varmaankin sopiva tonttuilija tuommoisen hommelin käynnistäjäksi. Yksityisellä rahalla se juttu pitäisi toteuttaa, muuten saattaa joulupukillekin käydä kuin Mannerheimille elokuvassa, jos ei läski tummu, niin ainakin naama, jms. älytöntä.
Puna-armeijan kuoro oli upea. Toivottavasti venäläiset saavat pystyyn uuden kuoron perinnettä jatkamaan.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No eikun roolit vaihtoon. Linkosilmät jatkaa siitä mihin Talvisota jäi ja Suomi jatkaa kattiloiden sulattelua nimimerkillä kulttuurikotivallankumous. Laittaisin roponi Matolle helpommin kuin Ksii Tsungille, joka kauppaliput noessa painaa pitkin etelän herrojen rantavesiä.

Tarvan muistolle ja Demokraattiselle Lumikelkkalandelle!

intrigööri kirjoitti...


No, meni tuo Maton ja muiden hanke miten vain, niin on se silti terveellä pohjalla. On, jos vertaa jouluvaltiota siihen, että pieni Suomi leikkii ainaista joulua jakamalla monikulttuurisuuslahjoja kaikille maailman kansoille.
Eikä Suomi ihan vähän lahjoita, sillä turvapaikka-joulupakettiin kuuluu käytännössä mm. elinikäinen elätys ja suosituimmuusasema paikalliseen tonttukansaan nähden. Satoja tonnejakin euroissa se kustantaa vähintäänkin, per nuppi. Sama toimii usein, vaikkei hakija edes saa turvapaikkaa. Oikeasti koko Suomi on Euroopan parhaita joulupukkimaita jo nyt!

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Jos Niilo Tarvajärvi olisi ollut miljardööri, meillä tod. näk. olisi Joulumaa. Idea oli hyvä, mutta totetus ontui.

intrigööri kirjoitti...

Joskus 70-luvulla juttukeikalla minäkin sain yhden silloisen Joulumaan osakkeen, mutta ei se ole rikkautta pirttiin tuonut. Lapissa on kyllä taikaa, on sitä pukissakin.