11.11.2017

Peppu-uutisia


"Me too" -kihinää riittää viikosta toiseen. Jopa waka vanha intrigööri keksi, että olisihan se kiva, jos minä myös. On kuitenkin yritettävä olla rehellinen, kuten eräs aikoinaan teeveestä tuttu naisihminen, jolla oli huumori herkässä. Häneltä kysyttiin suorassa lähetyksessä suoraan, että onko sinua häiritty työpaikalla seksuaalisesti.

"Valitettavasti ei ole", julkkutäti vastasi.

Intrigöörin on valitettavasti vastattava samalla lailla. Työpaikoilla oli joskus muinoin pientä säpinää, mutta en ikinä pitänyt sitä häirintänä tai mitenkään kielteisenä. Nykyisin sellaista lystikästä häirintää ei esiinny missään. Se taitaakin olla tällaiselle ujonlaiselle ukolle parasta.

Olen kuitenkin harkinnut uusien isohkojen aurinkolasieni käyttämistä joskus ulkona kulkiessa ja liikennevälineissä. Saattaisin ehkä katseella häiritä jotakuta  ilahduttavan oloista naisihmistä, joista ei ole täälläkään päin ollenkaan puutetta, sellaista ehkä sallittua silmänräpsäystä pitempään.

Teen sen vilkaisun tietenkin vain siksi, että välttyisin häiritsemästä ihmisiä heihin törmäilemällä. Päivittäisessä mediakatsauksessa ei kuitenkaan voi välttyä seksiin törmäilemiseltä vaikka yrittäisi. Eihän siltä pidäkään välttyä. 

Enkä aio häiritä JSN:n tai muita inkivisiittoreita valittamalla median peppu-uutisista tai mielenrauhaa alvariinsa häiritsevistä jutuista ja kuvista. Kestän sellaisen kuin mies, eikä mikään oletettu. 

Näin pääsin lopulta asiaan eli postauksen uusintaan: Peppu-uutisia.


22.10.2014


Peppu-uutisia

Ampparit on paljon katsottu uutissivusto, joka elää hetkessä ja kerää sen hetken tärkeimmät otsikot kerralla nähtäviksi. Muinaisista printtimedian valta-ajoista ollaan edistytty pitkälle, sillä silloin ahkerakaan lehtien lukija ei helposti nähnyt uutispäivän tai -aamun kokonaisuutta. No, olivat ne tellu ja radio silloinkin nopeammin päivittyviä lähteitä, hyvin rajallisia toki.

Lähimmäksi uutispäivän kokonaiskuvaa saattoi päästä kirjaston lehtihyllyjen ääressä tai vaikka sanomalehden toimituksessa ja jossain muussa isossa firmassa, mihin tulivat lokeroihin päivän tärkeimmät sanomalehdet. Iltapäivälehdetkin usein haettiin.


Nyt Ampparit-sivusto toistaa 24/7 printti- ja nettimedian otsikoita, usein näkyy kerralla monia täysin samanlaisia otsikointeja eri välineistä. Se on nykyaikaa. Suomessa vielä ilmaantuu kymmeniä päivälehtiä ja laskematon määrä muita julkaisuja, materiaalia riittää, vaikka omistuksellisesti itsenäisiä sanomalehtiä tai paikallislehtiä ei enää paljon ole.


***


Oma lukunsa ovat median aina kiinnostavat tulikuumat wau- ja peppu-uutiset, kuten juuri nyt: 


 "... ... nuorempi sisar on superkuuma näky tiukassa minimekossaan". (Minimekossakin on kuuma, huh.) 


"34 vuotiaan kohukaunottaren muodot mykistävät jälleen". "Povipommi paljastaa".


"Suomalainen silikonipommi ... ... näyttää miten tissijumpataan". 


"Miss Peppu 2014 finaali lähestyy - tässä kuumimmat semifinalistit".


Muista otsikoista voisi klikkailla viidakon tähtöstä tai tyrkkyjulkkua, joka riisui yläosan paljaaksi.


Todella pysäyttävä on viesti: "Kohta näkyy nänni, ... ..., voiko tämän avokaulaisempaa olla?" 


Rankempi juttu on, mutta eipä oikeastaan uutinen, kun: "Elinkautisvanki ... paljastaa: Lesbous on vankilassa yleistä".


Viimeisten kahden vuorokauden kuumimmissa otsikoissa kerrotaan esim. Victorian enkelistä Miss Märkä t-paita kisassa, sekä pornotähdestä, josta tuli uutisankkuri - Suomessa. 


Pöyristyä voisi ehkä uutisesta, minkä mukaan "Nainen aiheutti auto-onnettomuuden, ajoi partahöylällä intiimialueitaan ajaessaan - pidätyskuva". 


Mielenkiiintoista on myös, että kätilöt ovat tehneet tissikalenterin.


Ja lisää: "Tyttöystävä rysän päältä kiinni, sänkykuva leviää netissä".


"... ... käsittämättömän suositut nakukuvat - K 18, kuvalinkki". 


"Pariskunta harrasti seksiä pankkiautomaatin tuulikaapissa Keski-Suomessa".


Ja vielä vähän: 


KANADALAINEN TENNISKAUNOTAR EI HÄPEILE ESITELLE LUONNOLLISTA PEPPUAAN


Näin peppumissi Ericaa asetellaan kuvattavaksi, käsi rinnalla, verkkosukkahousut jalassa


TÄMÄN KURVIKKAAN FITNESSMALLIN PEPPU ON JOTAIN MIKÄ LOKSAUTTAA SUUN AUKI


Näin upeasti Miss peppu poseeraa takakuvassa studiossa – vain pienet stringit ja toppi yllään ...



UNELMIEN TYTTÖYSTÄVÄ - NIIN PYÖREÄT PAKARAT JA TÄYDELLINEN HERKKUPEPPU PIENEN PIENISSÄ STRINGEISSÄ!

XXX XXXXX, 23, Instagram-tili on täynnä kuvia, jossa fitness-kaunotar esittelee takapuoltaan. New Yorkissa asuva nainen jakaa seuraajilleen toki myös treeniohjeita - etenkin takapuolen treenaamiseen.

***

Yllä on hyvin pikainen otanta "kuuman" uutisalueen parin aamun otsikoinneista. Pelkästään joidenkin yksittäisten tähtösten pepuista on jaksetaan kohkata ihan maan perusteellisesti. Ehkä joillakin julkkunaisilla on tosiaan niin paljon parempi peppu kuin taviksilla? Joillakin julkuilla on kyllä muhkeampi peräsin ja pulleammat purjeet kuin tavan naisilla.

Pysyyhän otsikointeja katselemalla tai klikkailemalla "uutisnälkä" aisoissa. Peppu-uutisia lukiessa se eli yksi asia ei pysy viittäkään minuuttia pois mielestä. Mutta jospa joku pirteä yksilö voisi jopa väitellä itsensä seksitohtoriksi päivittäisistä seksi- ja peppu-uutisista?


Jos joskus kehtaisi, pitäisi varmaan käydä läpi päivän terveysuutisia ja ruokasuosituksia, niitäkin riittää ihan älyttömästi. Ristiriitaista ja sekavaa terveys- ja ruokatietoa tarjotaan, mutta ehkä se on vain valinnanvapautta, voi noudattaa sellaisia ohjeita, mitkä tuntuvat sopivilta...


Noistapa vain joku välkky väikkäriä tekemään! On se etelän pisnesmetiassa tiukkaa, kun jostakin pitää joka päivä reklaamia repiä. Mutta hätä se tulisi blogiukollekin, jos tällä höpinaatiolla pitäisi nykyisin elantonsa tienata. Ennen vanhaan niin piti tehdä, jollakin höpinaatiolla.

Vaan onneksi meillä ei ole vain yksiäänistä totuuden torvea, vaikka pyrkyä siihen kyllä riittäisi. Sukeltakaamme siis tänäänkin syvälle uusimpiin peräpuolen uutisiin! Intrigööriä kyllä askarruttaa edelleen, miten sitä valokuvissa ja videoissa tihkutaan seksiä. Monta muutakin olisi ihmeellistä asiaa, mutta olkoon.


On kai se vain uskottava, että kyllä tämäkin täti tihkuu seksiä?

Ja linkki: "Kuuma" linkitys siitä, miten takapuoli esittelee N. MInajia. Tai oliko se toisin päin, että N. se esitteleekin parhaita puoliaan?

Entäs tämä? Komia se on Jenniferkin!:  

HUH! JENNIFER LOPEZ JAKOI ROHKEAN KUVAN PYLLYSTÄÄN – PEPUN PÄÄLLÄ EI KÄYTÄNNÖSSÄ MITÄÄN (KUVA)

Linkki siihenkin peppuiluun.

***
Linkki toiseen uusintaan: Pimpit ja pippelit.

***

5 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Nyt jo käppäukkona ei harmita yhtään, että silloin nuorena ei ymmärtänyt joutuneensa miituuksi.
Nickille kyllä antaisin peppuprofiilin perusteella täydet pinnat!

intrigööri kirjoitti...

Näissä asioissa olisi kyllä nuorena pantava menemään, että olisi vanhana edes jotain muistelemista. Liian vähälle se touhu sittenkin jäi, valitettavasti.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tästä lähtien kannattaa aina pysähtyä katsomaan, kun joku aukaisee auton peräluukun. Virtanen? Vai Nickikö se sieltä nousee pylly somasti väpättäen (Virtasten kohdalla persesuomalainenko, ahteri).

intrigööri kirjoitti...

Ennen oli persuissa kuulema paljon peräkammarin poekia. Nyt voi jossain porukassa olla myös peräkontin poekia.

Mutta ovathan ne yhdessä väripuolueessa ns. toukotyötkin nykyisin ihan uutta aaltoa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Nyt jo uuden laitoit (https://intrigoori.blogspot.fi/2017/11/nyt-sassiin-sossuun.html) , vaikka pyllyttely vasta alkoi somesti kiinnostaa, mm. http://ryppyjareika.blogspot.fi/2017/11/pikku-pertti-saa-kotiopetusta-osa-iii.html#comment-form (komm.osuus).
Sossun sissit huomiseen. 💨