7.1.2018

Älä koskaan vanhene!




Taloussanomien Teemu Muhonen kirjoittaa, ettei suomalaisista ole tullut työn karttelijoita. Ongelma ei ole suomalaisten laiskistuminen, vaan ikääntyminen.

Jutun mukaan aktiivimallia kehittänyt valtiosihteeri Hetemäki on sanonut, että "suomalaisten olisi hyväksyttävä tuloerojen kasvu". 

Jos historiallisen korkean työllisyysasteen saavuttamisessa ei onnistuta, on hänen mukaansa lähdettävä leikkaamaan eläkkeistä ja ikääntyneiden palveluista.

29.4.2019: Eläkepommi-uhkailuista tuli suutareita.

19.3.2019: Jokohan eläkepommi purkautuisi?

***
Intrigööri otaksuu, että politiikan ihmetohtoreiden on siis tehtävä vielä paljon uusia vaativia leikkauksia, vaikka iloista nousuhuumaa muuten taloudessa eletäänkin. Mistään valtion jo sovituista eli pakollisista ja jatkuvista miljardimenoista ei tingitä, vaikka sellaisia kyllä riittäisi, sekä kotimaassa että maailmalle jaettuina. Monien menokohtien lopettaminenkin olisi mahdollista, ikuisia sitovia sopimuksia ei tehdä missään.

Eläkerahastojakin Suomessa on kerätty niin, ettei pytylle taivu, mutta ei niitä miljardeja ainakaan köyhille jaeta.

Hallitus lataa ja varmistaa, että jatkossa valtion "niskalaukausten" yms. näivettämistoimien kohteina ovat työttömien lisäksi pieneläkeläiset, sekä osin jo valmiiksi säästöjen riuduttamat vanhukset? Ehkä lopulta säästetään ruutia ja pannaan eutanasiapillereitä tai -rokotteita tulemaan? Kun varautuu ajoissa pahimpaan, ei pääse pettymään!

Isoista julkisen sektorin palkoista ja eläkkeistä ei Suomessa tietenkään koskaan leikata, sillä herrakansa läpilobattujen poliitikkojensa kera joutuisi lopulta kärsimään itse tohtoroimistaan leikkauksista. Herra paratkoon! 

Missä olikaan se Kelalle kallein kunta? Linkki blogiin.

Tanskan malli on inhimillinen, Suomen keinot ovat rankaiseminen ja kyykytys. Linkki HS:n mielipidejuttuun.


***

6 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Yksi minua joka päivä ihmetyttäviä asioita on nuo eläkesäätiöt; miksi ne eivät sijoita suomalaisten palkansaajien rahoja Suomeen! Tuotto on jopa korkeampi kuin ulkomailla ja kansantaloudellisesti ajatellen vaikutus paljon suurempi.

Ennenhän niiden sadoista miljardeista 2/3 oli Suomessa, mutta jossain vaiheessa 1/3 lisää siirrettiin ulkomaille. Pelkästään noiden rahojen avulla Suomen talous saataisiin huikeaan nousukiitoon.

Kela maksaa lähes 2. 000 miljoonaa asumistukia ja valtaosa niistä Helsinkiin ja pk- seudulle. Tuosta HS: n kelavalheesta oli tietysti jätetty Ahvenanmaa pois, koska sinne niitä tukia eniten menee.

intrigööri kirjoitti...

Suomalaisiltahan eläkesäätiöiden alkupääomatkin on kerätty, miksi ne eivät muka usko sijoitustuotoissa Suomeen. Eläkerahoista pitäisi sijoittaa myös kotimaiseen infraan, kuten heikkenevän tiestöön ja ratoihin, vuokra-asuntoihin ja miksei kaivoksiinkin. Vai eivätkö ne kroisokset enää usko koko Suomeenkaan?

Tyypillistä tälle Hölmölälle on, että valtion geologit etsivät ja toteavat malmiot, jotka sitten lahjoitetaan tuottoineen ulkomaille ilman oikeaa kaivosveroa. Valtion vielä 20 vuotta sitten mittavat omistuksetkin myydään kaikki pois, eikä niistä osata ottaa kunnon hintaa. Jäljelle jää paljaksi riistetty köyhä maa, minkä ylitse vain velkojien globaalit tuulet puhaltavat.

Suomesta halutaan kai lopulta EU:n ja saksalaisten erämaaparatiisi, missä on se eksoottinen Lappikin. Alkuperäiskansa ehditään pääosin vaihtaa ennen sitä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No nyt kun Hetemäki kumppaneineen on keksinyt Suomen talouden pelastuskeinon, niin siitä vaan sama porukka aktivoimaan matut integroitumaan ja työllistymään. Kerran viikossa täyttämään kuponkeja ilman tukihenkilöitä niin Suomen kielikin tulisi tutuksi.

intrigööri kirjoitti...

Suomi ankarasti rankaisee ja kyykyttää köyhiä suomalaisia. Juuri nyt ovat ristikolla työttömät. Matuja ja kaikkia vierasperäisiä, yrityksiäkin, kohdellaan kuin parhaita kunniavieraita. Onkohan tässä jotain kieroa? No eipä tietenkään, jos ökyilijöiltä kysytään.
Yhtenä esimerkkinä voisi mainita sen, että jos omasta tai muista syistä ylivelkaannut pahasti ja joudut ulosottoon, velkojen vanheneminen kestää vähimmillään 15 vuotta. Kovat korot ja kulut juoksevat koko ajan, eivätkä velkapääomat lyhene. Vaikea silloin on ottaa mitään työtä vastaan tai alkaa yrittäjäksi, vaikka kuinka haluja olisi. Yksilön elämä on pilalla ja tällaisia yksilöitä on paljon.
Virallinen Suomi on kuin fakiiri, joka työntää parsinneulan toisen kannikkaan itse lainkaan kipua tuntematta. Meillä kyllä tavataan jättää neula paikoilleen ja työnnellä niitä lisääkin.

MikkoK kirjoitti...

Suomeen tulee vuosittain ulkomailta tuhansia nuoria, eläkeläisiin verrattavia asujia ja entiset tulijat lisääntyvät täällä vauhdilla. On selvää, että veroja maksaneille suomalaisille pitkäaikaistyöttömille ja vanhuksille pitää kohta tehdä jotain, jotta talousyhtälö pelaa. On poliittisesti yhä korrektimpaa ehdotella keinoja, joilla näistä kotimaisista kustannustekijöistä päästäisiin eroon. Sellaisia ovat kovat tukien leikkaukset, hoitamatta jättämiset ja kuolemista helpottavat "hoidot".

Huippuekonomistimme pehmittävät mielipidemaaperää kannanotoillaan tykistön lailla. Lienevätkö kuitenkaan ottaneet huomioon sitä, että suomalaisten veronmaksuhalukkuus lamaantuu, kun he tajuavat veronmaksun hyödyttömyyden omalta kannaltaan sekä sen, kuinka arvopohjaiset päättäjämme itse suosivat veroparatiiseja? Suuret yhteiskunnalliset sosialistiset kokeilut eivät ole tähänkään asti takertuneet tällaisiin kiusallisiin yksityiskohtiin ja vasta todellisuus on kaatanut nämä ruumisvuoria tuottaneet kokeilut. Joten: taas mennään kohti yhteiskunnan kiinnileikkaamista huippuasiantuntijoiden johdolla.

intrigööri kirjoitti...

Blogeja myös vakituisena lukijana harrastavana on jo pitkään ollut ikävää olla melkein aina kielteinen. Vaikea on kuitenkin suhtautua nykyajan älyttömyyksiin myönteisesti, kun tuli nähdyksi mm. Neuvostoliiton romahtaminen, mikä melkein tuhosi pienen Suomi-naapurinkin. Suomi oli vasta ehtinyt olla vähän aikaa niiin Pohjolan Japania, silloista teknistaloudellista huippumaata peesaillen. Alas pilvilinnoista tultiin ja äkkiä.
Nyt virallis-Suomi on pitempään yrittänyt olla niiin EU:n mallimaata, että yököttää. Liiallinen ja vääränlainen maahanmuutto näyttää jo turmelleen suurimman osan Eurooppaa. Mausteina on tietysti homeenvihreää maailman pelastusta ja muuta tuhoisaa pipoilua.
Tuli ihan mieleen Pääsiäissaaren historia. Pieni kansa alistui pöyhkeille klaanipäälliköille ja koko popula melkein tuhoutui. Jäljelle jäi vain kourallinen alkuasukkaita melkein paljaaksi nyhdetyllä saarella. Suomessa halutaan kai hävittää alkuasukkaista vain se köyhempi enemmistö.
Kuinkahan kauan eliittikuikelot luulevat pärjäävänsä täällä vähemmistönä rauhanomaisten kunniavieraidensa ja heidän runsaan jälkikasvunsa muodostaman erittäin kiivaan enemmistön kanssa?