18.1.2018

Vai eivät vaalit kiinnosta?

Meinasin ensin pistää vain kommentin edellisten kommenttien jatkoksi, mutta laitankin uuden pätkän:

Tänään onnistui se vitosen plagiointi. Pistin Lauralle yläfemman kaupungintalolla. Taitaa tulla vilkkaat vaalit, koska salissa oli kolme jonoa, tosin jonoissa oli vain muutamia ihmisiä. Eilen oli sielläkin kuulema ollut pitkät äänestysjonot. Joskus olen ollut sillä talolla iänestämässä yksinkin ja rauhallista on yleensä ollut.

Sanotaan, jotta pressanvaaleissa ei ole mielenkiintoa, koska Sale voittaa, eikä silläkään ole enää maan asioista paljon sanomista, koska Jenni... 

Ei tämä ihan niin mene. Ajatellaan nyt vaikka kepuakin. Siellähän on virallisena ehdokkaana Matti ja epävirallisena mr Kepu eli Paavo. Matti oli kyllä mies paikallaan piäministerinä, sillä hän erottui aina EU-kokousten pönötyskuvissa, siistin ja häveliään näköinen mies, mutta aina muita pitempi. 

Paavo olisi paikallaan melkein missä vain, mutta nykyisin hänellä olisi ehkä parhaat mahdollisuudet vaikuttamiseen europarlamentissa, jos hän sinne vielä itsensä mutjauttaisi. 

Jos pressanvaalit menevät Pitkä-Matilta ihan ponttilautojen alle, saattaa piäministeri Sipiläkin siirtyä myöhemmin politiikan tanhuvilta takaisin pisneksilleen. Se olisi taas uuden rankan keputuksen paikka. Kepulla kuuluu aina olla messiaaninen vaalivankkureiden vetäjä, johon katajainen kansa kohdistaa valtavia odotuksia. Mistä he sellaisen persoonan äkkiä löytäisivät?

Lauralle pressaehdokkuus on rankka, mutta varmaan tarpeellinenkin testi. Tuskin hän vetäytyy politiikasta ihan lähivuosina ja kokemus on politiikassa aina hyvästä. Tiedä sitten sitäkään mitä persuissa vielä sattuu ja tapahtuu. Jatkaako Jussi Halla-aho puheenjohtajana vai jääkö järin euroedustajaksi. Prysseliksen kultaakin kalliimmassa elämyspuistossa  tarvittaisiin edelleen tervettä kritiikkiä ja oikein paljon.

Vai ei muka ole pressavaaleissa mielenkiintoa? Tässä ei tietenkään ole vielä kaikki, mutta ollaan kuulolla!
***

1 kommentti:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Vuodatuksesi, Mr. Intrigue, noudattaa masentunutta eilistä epätoivoa, sorry. Toisella kierroksella Laura ja Sale-50% vastakkain, tuloksena Trumpit.
https://www.youtube.com/watch?v=pl5yxWBqnxM