12.1.2018

Ökyliksa, parempi mieli


Savon Sanomat jutussaan hehkuttelee, että savolaisten piäkaupungin Kuopion uusi kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen saanee himpun verran isomman liksan kuin Etelä-Suomen Metropolin ylipääpormestari Jan Vapaavuori, jonka palkka on 14.000 euroa. Kuopio aikoo maksaa uudelle johtajalleen vähän yli 14.000 euroa kuukaudessa, asia on esillä maanantaisessa kaupunginhallituksessa. 

Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginjohtaja joutuu tyytymään vain päälle 12.000 euron liksaan, mutta Tampereen pormestari saa jo 14.650 euroa kuukaudessa. Alan ansiokärkeä edustaa Turun uusi kaupunginjohtaja noin 15.000 euron palkkoineen.

Ym. lehtijuttu ei käytännössä pidä ihan paikkaansa, sillä hra Vapaavuori siirtyi ylipääpormestariksi Euroopan investointipankin EIB:n yhden varapääjohtajan tehtävistä. Pankkiirina hänelle maksettiin tiettävästi noin 24.000 euron palkkaa ja Helsingin pormestarin liksa on vain 14.000 euroa, noin kymppitonnin pienempi. 

Niinpä EIB ystävällisesti tasaa ansionmenetystä maksamalla hra Vapaavuorelle kolmen vuoden ajan vähän vajaan kymppitonnin verran siirtymäkorvausta, joten tienestit säilyvät vielä jonkin aikaa entisellään, 24.000 euron kieppeillä. 

Kuopion kaupunginjohtaja tavoittanee Helsingin johtajan palkassa vasta myöhemmin, ellei jälkimmäisessä joutuin lisätä liksoja. Onhan siellä neljä komiata apulaispormestariakin, pienillä palkoillaan kitkuttelemassa. 

Kaupungin tai kunnan ylimmän johtajan palkka lienee yleensä osviittana muun virka- ja toimihenkilöstön palkkaukselle. Virkahenkilöhän on tietenkin toimessaan sopiva ja pätevä, myös tehokas. Niin sopii olettaa, koska tehoa ja tuloksia on paha mittailla. Työtehon ei luulisi jäävän ainakaan palkkauksesta kiinni, mutta mistäpä sen meikäläinen tarkemmin tietäisi?


Lisäys: Niin se meni kuin aiottiin. Kaupunginjohtajan palkasta päätettiin.


***

4 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

No yksi hyvä puoli tuli heti mieleen: vastuu siirtyy poikkeuksellisesti savolaisille itselleen! Eli palkan maksaminen. Palkkaa voisi nostaa vaikka 10 eli 90%.

intrigööri kirjoitti...

Voihan se olla, että täällä menee hienosti ja kaupungilla on varaa ökypalkkoihin. Täytynee ruveta ajattelemaan myönteisesti, sillä kansalaisten tasa-arvo siinä vain kehittyy, edes virkaherroilla.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hupa!
Intti oletkin savolainen. Sorry. Asuin Kuopion Valtiossa 1972-1984, unohdin huumorin rajat! Savolaiset ovat minulle siskoja.

intrigööri kirjoitti...

Savossa olen enimmäkseen asunut, eri paikkakunnilla, joskin lyhyempiä aikoja muuallakin. Suomen heimoissa on eroja, mutta eivät ne häiritse. Toisin on noiden kaukaisempien heimolaisten laita.

Etnoerot eivät niin haittaisi, mutta uusia uskontoja rähinöineen tänne ei kyllä tarvittaisi. Tykkylunta ja hirveitä tuppu-uskontoja, niitä nyt riittää.

Omat poliittiset virkahepomme ja krokotiilimme ovat tietysti väkisin kasvatetun sekokulttuurisuuden onnesta kidat auki.