16.3.2018

Venäjällä ei ydinmyrkkyjä pelätä


Venäjällä ei pieniä ympäristömyrkkyjä, ei ainakaan säteileviä myrkkyjä paljon pelätä, vaan siellä halutaan ottaa pohjoinen Karanmeri kalastus-ja luontomatkailun käyttöön. Ydinkoealueena tunnetun Novaja Zemljan ja mantereen kainalossa sijaitsevan Karameren kätköihin on kipattu ydinjätelasti jos toinenkin. Ydinvaarallisen jätteen joukossa lienee myös käytöstä poistettuja ja upotettuja sukellusveneitä, osin vielä ehjine  reaktoreineen, joissa on polttoaine mukana.

Novaja Zemljan pohjoisosa kuuluu Venäjän arktiseen kansallispuistoon, kuten mm. Frans Josefinmaakin. Kansallispuiston alue rajoittunee lounaassa Arkangeliin. Alueella tehtiin Neuvostoliiton ja kylmän sodan kuuman ydinasekilpailun aikana paljon räjäytyksiä ilmakehässä. Alueella on edelleen muuta sotilaallista toimintaa.

Novaja Zemljan lahden päällä räjäytettiin myös maailman suurin ja mahtavin ydinpommi Tsar Bomba syksyllä 1961. Pommi räjäytettiin noin 4.000 metrin korkeudessa. Tulipallo ulottui maan tai meren tasalta 10.000 metrin korkeuteen. Pommikone oli jo kaukana lasketun varoetäisyyden päässä, mutta sen kerrotaan suistuneen paineaallon voimasta 800 metrin hallitsemattomaan pudotukseen ennen kuin kone palasi ohjaimille.

Intrigööri oli jo tuolloin pojankilimuna Savon maisemissa, mutta ei muista, että tuosta tai muista Neukkulan jytkypommeista tai niiden aiheuttamista säteilylaskeumista olisi puhuttu yhtikäs mitään. Lehtikin kotia tuli ja radio toimi. Ei silloin edes takatukka noussut pystyyn. Mitäs sitä nyt turhista, jos hyvä itäystävä ja naapuri vähän posauttelee!

Karanmereen lienee upotettu noin 17 laivaa ja proomua yhdijätelasteineen. Jätettä sisältäviä säiliöitä siellä kerrotaan olevan 17.000, ehkä ne ovat osittain tynnyreitä. Vaarallisimpina pidetään 16 sukellusvenereaktoria, joista kaikista ei ole poistettu polttoainetta.

Ydinjätteistä ei sieltä syvältä meren alta aiheutune suoraa sätelyvaaraa. Radioaktiivisten aineiden vuodot mereen lienevät kuitenkin aikaa myöten odotettavissa ja se on luonnolle ja eliöstölle tietenkin pahempi juttu.

Venäjän uudesta kalastusalueesta kertoo t&t-lehti, sekä siinä linkattu Barents Observer-lehti.


Pian kai pääsee Karanmerelle kalaan,
jos kantti kestää!
***



Ei kommentteja: