Pyhän lehmän puolueet

Raitis ilma saattaa hieman humalluttaa. Niinpä tuli aamukäppäilyllä mieleen, että nimellisessä demokratiassamme me äänestämme itse kukin, jos viitsimme,  jotain pyhän lehmän puoluetta. Jokaisella puolueella on tärkeitä asioita, joiden taakse ne kutsuvat vaalikarjojaan.

Pyhät lehmät ovat puolueille erittäin tärkeitä, eikä niiden palvomisesta tingitä kuin korkeintaan hallitusneuvotteluissa. Pienempiä käytännön lehmänkauppoja politiikka on pullollaan, niitä on pakko suhmuroida silloin tällöin ja toisinaan. Silloin on ainakin osattava puhua vakuuttavasti kuin rahaton lehmänostaja.

Muistin, että olen minä pyhästä lehmästäkin jo postannut tähän pian kahdeksanvuotiaaseen intrigööriin. Aiheita on ollut vuosien mittaan paljon, mistä on milloinkin joutohetkenä itseä viirannut. Postauksia kertyy yhteensä tuhatkunta, liekö siinä sen verran liikaa vaiko eikö?

Puolueilla on siis monta pyhää lehmää. Useimmille eduskuntapuolueille tuntuu nykyisin olevan tärkeintä ainakin häiriöttömän maahanmuuton runsas jatkuvuus ja ilman kantisten vihapuheita. Siinähän on kysymys paitsi pyhästä lehmästä, myös nykyajan hölmöläistarinasta, uudemmasta versiosta siitä jutusta, missä hölmöläläiset kantoivat säkillä valoa tupaan. Peiton jatkaminenkin jutuksi kävisi.

Vanhan ajan Suomessa, silloin kun pappi ehkä ainoankin lehmän vei, ei ollut ongelmia maahanmuuttajista. Jokunen laukkuryssä maakunnissa nähtiin joskus. Wanhan ajan herrat olivat kyllä paljolti vierasmaalaisia, ruotsalaisia tai venäläisiä, lajinsa oli muitakin herraskansalaisia, mutta samalla he olivat kuitenkin suomalaisia.

Massamaahanmuuttoja ei tunnettu, kuten nyt. Ei ollut ränsistyvää hyvinvointivaltiota, joka olisi moisen touhuilun velkarahalla tulevien sukupolvien piikkiin maksanut. 

Uusinpahan tuon vanhan pyhän lehmän jutun, pyhäpäivän ratoksi:

28.12.2011

Pyhä lehmä!

Pyhän lehmän tarina on vanha. Wanhan ajan Suomessa sattui ja tapahtui silloin tällöin, että mökin muijalta ukkorahjus kuoli, kaatui lopulta elämän tuulessa kuin kelopetäjä. Muijalle tuli tietty hätä, että ukkovainaa oli saatava siunattuihin multiin maalikylään, kirkkomaahan, maksoi mitä maksoi. Yleensä ukoille tuli lähtö ensinnä, vanhat akat olivat elolleen sitkeätä sorttia.

Kirkonkylän, isommat kylät maalla ovat vielä nykyisinkin nimeltään KIRKONkyliä, liperiniekka pappi tarjosi muorille lohtua ja lupasi hoitaa asian. Pappi piti puheensa, myös haudalla ja muija naapureineen hyvästeli elämänkumppaninsa. Ukolla saattoi nyt olla edessään jopa pääsy taivaan iloihin. Sus siunakkoon! Maallisia iloja ei koskaan ehtinyt paljon kertyä.


Papin renki vei papin palkkana mökin muijan ainokaisen lehmän omaan navettaansa. Eihän papin palkkaa ja kirkon veroja sopinut pienenkään eläjän jättää maksamatta. Siitä asiasta pidettiin ennen tarkka syytinki, jos kohta torppapahasesta ei juuri muuta koskaan kostunut kuin sen lehmän. Lehmästä tuli papin lehmä eli tavallaan "pyhä lehmä".
 

Perimätieto  ei kerro, miten sitten meneteltiin, kun muijasta lehmätönnä, ehkä piankin, aika jätti. Lehmä on vieläkin tärkeä elikko ja ennen vanhaan se oli ihan erityisen arvokas. Omistajilleen lehmät olivat rakkaita, etenkin se ainokainen yksilö. 

Oletettavasti mökini muija kuitenkin pääsi jotenkin siunatulle maalle ukkovainaansa viereen. Kaipa mökin myynnistä arkkurahat ja papin rahat irtosivat? Kiveä tuskin kukaan haudalle kustansi, ehkä hyö saivat muistokseen puuristin, joltakin myötämieliseltä kyläläiseltä? Sen pituinen tämä.


* * *
Nykyajan Euroopassa on pari vuotta palvottu entistäkin hartaammin pyhää lehmää eli rahavaltaa, investointipankkeja ja sijoittajia. Vastuuta on kannettu kuin vettä kuivaan kaivoon. Itsekin ennen kuivuvaa kaivoa monesti vesiautolla tankanneena tiedän, ettei se paljokaan kallis vesi siellä kaivossa kauan litise. Pitää vain tyynesti odottaa sateita ja ja pohjaveden nousua.


Sateet ja pohjaveden nousu ovat Euroopan pyhien lehmien kriisissä yhtä kuin talouskasvu, kapitalismin tai minkä lie markkinoiden selkäranka. Ilman talouskasvua vain työttömyys ja kurjuus kasvavat. Kuluttavan kansan siunattu ostovoima ei kasva. 


Parhaat pelurit toki osaavat hyödyntää niin talouden nousut kuin laskutkin ja tehdä tiliä melkein joka käänteessä. Hyvät pelurit osaavat pitää voitot ja tappiot oikeassa suhteessa. Vain huonoimmat jäävät usein ja tyyten tappiolle. Ovathan nimelliset päättäjät, poliitikot, hyvinkin arvattavia.

Eurooppa, ainakin ne viralliset puhuvat päät, pitävät visusti huolta siitä, että pankkisektori pysyy pystyssä ja voi paksusti. Se on varmaan rahaeliitin teräs- ja lasitorneista katsottuna ihan oikeanlaista kemiaa. Rahoituksen toimivuus on valtioiden ja tulevan EU:n liittovaltion kannalta kuin verenkierto ihmispolon kropassa.


Taloususkonto jatkaa viikottaisia messujaan  rahavatikaanin palatseissa Brysselissä ja missä milloinkin. Siellä meidänkin nimellisesti luterilaisen maamme poliitikot käyvät kumartamassa herrojensa edessä. Parhaassa tapauksessa nämä armoitetut edustajamme palaavat iloisina takaisin kertomaan, että kaikki muut olivat talousjumalanpalveluksessa ystävällisesti nyökytelleet Suomen puheenvuoron jälkeen. Oi kuinka ihanaa! Taloustaivaan enkelien kellot soivat ja pasuuna törähtää.


* * *
Suomalaisten, näiden erittäin vastuullisten poliitikkojen ja muiden puhuvien virallisten päiden mielestä Suomen vieraille maille antamat avustukset, eikun lainat, ovat hyvinkin ja varsinkin kohtuullisia. Mitä ne nyt ovatkaan, eri puhujien mukaan luku hiukan heittelee, kuitenkin kysymys on vain muutamista miljardeista euroista. Siis vain!


Siis nyt on mennyt sinne pohjattomaan kaivoon vasta muutama tuhat miljoonaa euroa Suomen veronmaksajilta kerättyjä ja tulevaisuudessa kerättäviä rahoja. Pikku juttu! Kehtaavat populaarit ja muut lipilaarit vielä ruikuttaa.


Entä ne Suomen jo nyt euron vakaus- tai pelivälineille antamat takaukset korkoineen? Entä pian kokonaan pois annettava oma määräysvalta kaikissa tärkeissä talousasioissa? Eihän se kuulema ole totta. Jos onkin, siitä ei kannata välittää.


Euroopan Keskuspankin EKP:n setelisinko puhui joulun alla. Rakkaat pankit, reilut 500 pankkia, saivat ilmaista yhden prossan rahaa melkein 500 miljardia euroa. Entinen meno saa jatkua. Rahaa saa repiä seinästä, kuka saa.

Uutena vuotena, jossain vaiheessa, laulavat sitten EKP:n Stalinin urut niin, että oliivit tippuvat puista, lehmät, lampaat ja porot pillastuvat. Pankit ja sijoittajat saavat omansa, valtioista ja koko liitovaltiosta tulee AAA+ -luokitettuja ja kaikki ovat onnellisia. Paitsi kotieläimet ja ihmiset. Velkakurikoira puree vaikka sen häntä heiluu.

Ikävien epäilyjen esiin nostaminen valtamedioissa olisi hirmuista populismia ja vastuuttomuutta. Ne vastuut, nääs, tööt ja tuut. Olemmehan me kaikki tietenkin aina valmiita uhraamaan kaikkemme ja myös lasten tulevaisuuden euroalueen velkaorjuuden alttarille? 

Kansalaisten kiihottaminen taloususkontoa vastaan ja EU:n epäileminen on jo nyt, ellei suorastaan rikollista, ainakin se on moraalisesti tuomittavaa.

Eihän näin saisi puhua tai kirjoitella. Intrigööri kuitenkin kirjoittaa, koska on pelkkä pahantapaisen blogintapaisen pitäjä, eikä edes välitä opetella virallista talouspoliittista munkkilatinaa juuri muuten kuin pilamielessä.  

Intrigööri on virallisen taloususkonnon ja Pyhän Lehmän Kultin vastainen juonittelija. Sellaisista höpinöistä ei yhdenkään europunaniskan, narsistisen jäperön  tai yhteiskunnan tukipylvään kannata välittää. Ei, ellei ei se ruoja itikka nyt erehdy ihan nenän päälle pörräämään, tms.


* * *
Laitetaan nyt silti vähän faktaa tulemaan näppikseltä. Intrigööri ei  maalaissyntyisenä toljanderina (vieläkään) jaksa hahmottaa, miten paljon rahaa on miljardi euroa. Sen kyllä tajuaa, että paljon on hyvin paljon.


Miljardi euroa on yhtä kuin kilometrin korkuinen pino sadan euron seteleitä päällekkäin ladotuina. Siis yksi miljardi euroa tekisi satasina kilometrin, 1000 metrin korkusein pinon. 

Setelipino olisi korkeampi kuin Dubain emiirin omaan leikkipuistoonsa rakennuttama Burj Dubai eli Burj Khalifa ibn Zayid, yli 828 metrin korkuinen pilivenpiirtäjä. Tuo hirvitys kuulema maksoi noin 1,5 miljardia taalaa.


Miljardi euroa on myös yhtä kuin yli 11 kilometriä satasilla päällystettyä moottoritietä. 

Jos samat miljardi euroa satasina laitettaisiin salkkuihin, tarvittaisiin monta riskiä salkunkantajaa, sillä täpötäysiä salkkuja kertyisi yli 800 kappaletta.


Paperi on on painavaa ja jos samat miljardin setelit kuskattaisiin kumipyörillä, pitäisi olla kunnollinen kantava kuorma-auto, pelkkä katettu nuppi kumminkin riittäisi.


Onneksi kaikille tornien rakentajille, salkunraahaajille,  moottoritien päällystäjille ja vastuun kantajille, kaikki käy nykyisin helposti. EKP:n Super-Mario, se lohikäärme eli Draghi, napsauttaa sormiaan ja konttoriorja painaa enteriä. Niin laulaa miljardisinko.


Taloussanomien mukaan EKP:n tase on jo nyt 2 730 000 000 000 euroa, (2730 miljardia) . Keskuspankin vastuut kasvavat kuin entisen akan hiivataikina. Mikä olikaan Suomen osuus tästä yhteisvastuusta, oliko se vajaat pari prosenttia? Ei se varmana paljonkaan ole? 


Helppoa se on rahan painaminen kuin päikkärien vetäminen eduskunnan hienon torkkupeiton alla. Kaikki lainaavat kaikille ja kaikki takaavat ristiin toisiaan. Maksajatkin ovat selvillä, meitä on Euroopassa semmoiset 500 miljoonaa. Kilpailukyky se kyllä rapistuu, mutta painetaan vain lujempaa! Hiiohoi!


* * *
Eiköhän anneta Euroopan taloustsaarin tehtävät tälle ranskalaiselle hurjalle hemmolle Alain Robertille? Sillä ukolla ei nuppi tutise korkeilla paikoilla, huimaus ei haittaa ja ote pitää, vaikka olisi tuulista.

http://www.alainrobert.com/

***