13.11.2018

Uuninluukut kolisevat

Namibialaisia tuhkauurnia.
Pelasta ilmasto, hävitä ruumiisi ekologisesti! Vannoutunut ilmastonpelastaja voisi ajatella ja määritellä omaa tulevaisuuttaan noinkin pitkälle. Samalla hän tietenkin ajattelisi jälkipolvia ja saasteista ehkä kärsiviä lajitovereitaan.

Ylenanti kertoo tänään siitä, miten hautausala miettii ympäristövaikutuksia. Krematorioille kuulema haluttaisiin yhtenäiset päästörajat. Nykyisin paikalliset ympäristöviranomaiset päättävät sallituista päästöarvoista.

Suomessa on yli 20 krematoriota ja noin puolet ihmisistä valitsee polttohautauksen tai jättää hautaustavan valitsemisen omaisille. Mukana valitsemassa on myös viranomaisia, sillä kaikilla ei ole hautajaisten maksajaa, eikä välttämättä enää lähiomaisia. Silloin kunnan sosiaalitoimessa valitaan tietysti halvin tapa ihmisen jäännösten käsittelemiseksi.

Polttohautauksessa korostuvat savukaasupäästöjen lisäksi myös arkkujen ja maahan pantavien uurnienkin laatu. Kiellettyjen materiaalien listalla ovat keinokuidut ja maatumattomat muovit. Arkuista jää usein jäljelle vain hapristuneita nauloja. Ihmisestä jää kierrätykseen ehkä tekoniveliä tai muita lääkintätoimen asentamia metalleja.

Kun ollaan oikein tarkkoina, niin ruumiin kuljetusmatkan pituuskin vaikuttaa ympäristöön. Kuollutkaan ihminen ei kumminkaan ole ihmisroskaa, kuten joku hölösuinen poliittinen ajattelija taannoin laitapuolen kulkijoita määritteli.

***
Itse olen leikilläni jälkikasvulle sanonut, että jos lähtöni osuu koville pakkasille, ei hautaamisella ole niin kiire, jäännökset säilyisivät vaikka mökin seinää vasten murtautujien pelättinä. Toisaalta olen ajatellut, ettei arkkukauppaan tarvitsisi tuhlata euroja, sillä jätesäkki riittäisi.

Muovin kieltämisen aikakaudella muovinen hävityssäkki ei kuitenkaan kävisi. Jospa mainio metsäteollisuutemme kehittäisi tuohonkin tarkoitukseen sopivan ison ympäristötietoisen paperisäkin, pahviarkkuja onkin käytetty jo pitempään. Maatuva loota tai pussi sopisi myös perinteiseen maahautaukseen. 

No joo, nämä jälkimmäiset viisaudet ovat vain huonoa ja makaaberia huumoria.  Täytyy muistaa, että vainajasta muistetaan usein myös hänen elämänsä aikaisia parempia omituisuuksia. Ihmisoikeudet ulottuvat myös maallisiin jäännöksiin.

***
Monet ovat blogipalstoilla kertoneet, etteivät he enää nykyisin seuraa ylen ohjelmia. Minäkin katselen niitä vain joskus areenasta. Vanha kuvaputkitöllö kyllä joutaisi kierrätykseen, en avaa sitä kuukausiin.

Ylen nettisivuja silti päivittäin ainakin vilkaisen, linkittelenkin ylen juttuja, sillä pitää  pakkoverolle saada jotain vastinetta. Hesarin lukeminen on jäänyt vähemmälle, kuten muidenkin nettilehtien, paljolti maksumuurista johtuen. Harvempi netin plarailija maksaa vain yhdestä ja paikallisesta lehdestä, eikä näköislehteä saisi kuin paperilehden kylkiäisenä. Niin se mualima muuttuu ja lukutottumukset. Paperista kirjaa ei kuitenkaan voita mikään.


***

Ei kommentteja: