15.11.2018

Ilmestys.., eikun ilmastokirjan kauhuja

Ilmastonmuutoksen lopunaikojen hallavilla hevosilla ratsastelevat tahot kopottelivat äskettäin vanhalla keppihevosella väittäessään, että ilmaston lämpö piileksii merissä. 

Tuo väite on tietenkin koko ajan ollut todellisuuden vastainen. Nyt uusimmasta väitteestä otetaan pakkia vetoamalla virheisiin suuressa ilmastotutkimuksessa, kuten TM kertoo jutussaan.

Linkki 28.11.2018: EU pettää taas - itseään.

Intrigööri postaili tästä aiheesta jo syyskuussa 2013, epätieteellisesti tietenkin, mutta kylmiä tosiasioita sivuten. Tässä blogissa ei siis tarvitse ottaa pakkia. Laitan uusinnan jutusta ja ihan ilman ilmastoahdistusta:

***

25.9.2013

Ilmaston lämpö hukkuu meriin

Erityisen tarkkaavaiset tai hyvämuistiset intrigöörin blogissa pistäytyjät ehkä muistavat ilmastouskonnon gurun, mysteerimiehen ja selitysten mestarin, dosentti Taavi Vähäviti-Emähöynän? Arvon ilmastodosenttimme varoitti meitä taannoin mm. trooppisten tautien leviämisestä tänne pohjolaan sitä myöten kuin ihmisten ihan itse ja tahallaan aiheuttama ilmaston lämpeneminen etenee.


Intrigööri kyseli videopuhelun avulla dosentin tunnelmia näin loppuviikon suurten wirallisten ilmastopaneelipaljastusten alla:

Jotkut ihmisen ihan itse aiheuttaman ilmastonmuutoksen epäilijät ovat dosenttimmekin mukaan aivan oikein todenneet, ettei ilmastonmuutoksen aiheuttamaa lämpenemistä ole käytännössä tai oikeasti tapahtunut miesmuistiin.

Ilmastonmuutostieteen apostolit, eikun gurut, ovat toki kertoneet, että ilmaston voimakas ja äkillinen lämpeneminen on kyllä totta, mutta se lisälämpö on ikäänkuin mutjautunut ja liudennut samaan syssyyn valtamerten syvyyksiin. Tehän tiedätte, ehkä?

***
"Nythän on niin, dosentti toteaa, että yleensä normaalielämässä lämpö eli lämmin vesi kyllä nousee kylmässä eli syvässä vedessä ylöspäin. Ihmisen ihan itse aiheuttaman ilmastonmuutoksen selitys ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertainen. Kysymyksessä on paljon monimutkaisempi kehityskulku, mitä olemme koskaan voineet kuvitella."

"Pääääsääntöisesti ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen ikäänkuin piiloutuu merissä ns. harppauskerrosten alle, mitkä lienevät useimmille tuttuja ainakin sukellusvene-elokuvista. Sinne se kaikki lämpö jää hyvinkin syvälle vettä purskuttelemaan ja odottelemaan maapallon laajuista ja dramaattista purkautumistaan", dosentti kertoo ja huiskaa käsillään.

"Koska kumminkin soittelit vain tyhmään blokiisi juttua ahdataksesi, olkoon sitten", Vähäviti-Emähöynä äyskii. "Minäpä kerron, koska nämä asiat tulevat kumminkin julki pian virallisessa ilmastoraportissa!"

"Aivan viime aikoinahan on puhuttu siitä, että valtamerissä esiintyvät suuret pyörteet ovat kuin avaruuden mustia aukkoja. Nuo valtaisat  pyörteet saavat kuitenkin perimmältään alkunsa siitä, että hirmuisesti lämmennyt ilmasto imeytyy niiden kautta valtameriin, sinne monien kilometrien syvyyksiin. Sieltä lämpö hiljalleen kulkeutuu jättipyörteitä ja merivirtoja seuraillen maapallon eri puolille."

***
"Mitäkö lopulta tapahtuu? Sitä ei ole oikeastaan uskallettu ennustaa, mutta luultavasti lämpö lopulta laajenee ja purskahtaa pintaan yhdessä merenpohjan miljardien giganttisten metaanikuplien kanssa. Nämä yhdessä aiheuttavat koko ilmakehän räjähdysmäisen lämpiämisen, sekä merenpintojen äkillisen 50 metrin nousun, nykyajan vedenpaisumuksen, kun mannerjäät Grönlannista ja Antarktikselta sulavat kuin jäät pakastimesta pitkän sähkökatkon aikana."

Dosentti jatkaa: "Monet ovat ennustaneet, että Tellukselle käy ehkä samanlainen kasvihuone-saunagrilli-ilmiö kuin Venukselle. Silloin paistuisimme."

"Toinen yhtä epämiellyttävä skenaario on, että osa liikaa lämmenneestä ilmakehästä karkaa lopulta avaruuteen, kuten kävi muinoin Marsissa. Silloin haukkoisimme pian henkeämme, ne ketkä vain vedenpaisumuksesta kuiville eli korkeille paikoille selviytyisivät."

***
"Ai kuinkako se ilmakehään kerääntynyt, ihmisen ihan itse aiheuttama ilmakehän lisääntynyt lämpö muka joutuu niiden valtameren pyörteiden mukana kilometrien syvyyksiin? Sanoitko sinä muka, että muka?"

"Tietysti lämpö imeytyy mustiin aukkoihin valtameren tuhansien vesitornadojen mukana! Olethan nähnyt niistä korkeista vesipatsaista videoita ja kuvia."

"Vesitornadot eivät suinkaan nosta vettä pilviin, kuten väitetään, vaan päinvastoin, nehän imevät lämmintä ilmaa korkealta ilmakehästä suoraan merten syvyyksiin. Itse asiassa valtamerten vesi- ja ilmatornadot aiheuttavat nuo jättimäiset meripyörteet, ne merten mustat aukot!"

Dosentti nousee tuoliltaan ja vetää henkeä: "Tuliko tämä selväksi? Tässä on kyllä uutista kerrakseen. Älä sitten soittele ainakaan enää tänä vuonna, senkin amatööriskeptikko!"

***
Täältä tähän, fiktiivisissä tunnelmissa. Mutta ei niin puppua postausta, ettei osa asioista olisi tottakin. Niin se on ilmastomallien, niiden miljoonien käppyröiden virallistenkin selitysten laita. Kunnon lööperissä pitää olla totta takana. Sehän on myös fiktiokirjoittajan ohjesääntö: Kun yksityiskohdat pitävät kutinsa, kokonaisuuden voi valehdella.

Ainakin valtamerien jättimäiset pyörteet ovat totta, samoin pilvikorkeuksiin nousevat vesitornadot, joista löytyy hakemalla paljon matskua. 

Ilmastonmuutos on totta, suuria ja laajalti vaikuttaneita ilmastonmuutoksia on tapahtunut kautta koko tunnetun historian. Ilmastomuutosta voisi sanoa jatkuvaksi muutokseksi ekosysteemissämme.

Koska ilmaston lämpeneminen on käytännössä pysähtynyt, lisääntyneen lämmön todella uskotellaan piileksivän syvissä merissä, joten sekin teoria voisi olla tosi pelkkänä teoriana tai selityksenä. Fysiikan lait pitäisi kyllä unohtaa, mutta mitä niistä.

Joskus tuommoinen jännittävän näköinen meritornado imaisee mukaansa pilveen mm. pieniä ja kaloja ja sammakoita. Kuin noita vesieläviä sitten joskus saattaa sataa taivaalta ihmisten niskaan, ainakin entisaikoina on tehty ristinmerkki poikineen ja juostu kärppänä  papille kertomaan, jotta nyt se ennustettu maailmanloppu lopulta alkoi.

*** 
Lämpöaalto tulossa? Talvivaatteita ei pian tarvita? Linkki yhden uusimman raportin uutisointiin.

Blogilinkki 21.11.2018: Stalinismiko irvistelee ilmastopolitiikan taustalta?



Lähettänyt intrigööri klo 25.9.13 


***

7 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Tuossa ilmastokeskustelussa on paljon huuhaata, mutta nousee sieltä myös hyviä ideoita ja kokemuksia.

intrigööri kirjoitti...

Ilmastonmuutoksen liepeillä pyörii vähän liikaa käärmeöljykauppiaita ja vedättäjiä tekemässä politiikkaa ja pisnestä.

Totta on, että hyödyllistä tietoa ja tekoja ilmaston- ja maapallonmuutosten myötä syntyy, mutta faktojen löytäminen ei ole helppoa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei oikein uskalla noihin ilmapäästöihin alkaa kantoja kopistelemaan, mutta jotkut ovat rohkeampia http://ossitiihonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264102-fysiikan-nobelisti-paljastaa-ilmastohuijauksen
Blogi ok, kommenttiosuus pitkä, kiinasta asti joku huutelee pää alassuiten.
Minä uskon, että meren ylilämpö imeytyy maapallon kuumaan ytimeen. Se ei ehkä ole mahdollista termodynamiikan lakien mukaan. Mutta jospa juttu meneekin kvanttifysiikan toistaiseksi tuntemattomien mekanismien mukaan ja silleen ihan vähän kerrallaan.
"...fiktiokirjoittajan ohjesääntö: Kun yksityiskohdat pitävät kutinsa, kokonaisuuden voi valehdella." Päiväni pelastettu, kiitos! Mukaelma:
Poliitikon ohjesääntö: Kun yksityiskohdat eivät pidä kutiaan, niin eihän kokonaisuudellakaan nyt ole niin väliä.

intrigööri kirjoitti...

Poliitikot taitavatkin käyttää kvanttifysiikkaa, kun meikäläinen ei enää ymmärrä politiikasta sitäkään vähää kuin joskus aikaisemmin.

Hra Rinteellä saattaa kyllä olla käytössä ihan oma anttifysiikka, koska hän aikoo pelastaa eläkeläisiä köyhyydestä selvällä rahalla.

Pitäisikö jo yrittää liittyä demareihin? Pääsevätköhän alle 70-vuotiaat vielä sinne puolueen nuorisoliiton puolelle omaa nuoruuttaan haikeesti muistelemaan?

matti heikkinen kirjoitti...

Vähän suhteellisuutta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Miettikääpä mielessänne sinetöity huone, jonka koko on 6 m x 6 m x 3 m. Jos haluatte saada tuohon huoneeseen samat C02-päästöt kuin kaikki maailman autot päästävät vuodessa maapallolle, niin kuinka monta tulitikkua teidän pitää polttaa päivässä, viikossa tai vuodessa, että ne vastaavat toisiaan?

Oikea vastaus on, että yksi huoneessa poltettu tulitikku vastaa 20 vuoden autojen päästöjä.

Tehtävä on ”lainattu” fysiikan nobelistilta Ivar Giaeverilta, jonka luento ilmastonmuutoksesta löytyy tuolta:
https://youtu.be/TCy_UOjEir0

intrigööri kirjoitti...

Mielenkiintoinen esimerkki, mutta vaikka kuinka väännettäisiin rautalankaa tai taivuteltaisiin ratakiskoa, kunnon ilmastouskikset eivät mieltänsä muuta. Eikä pää helposti käänny skeptikoiltakaan.
Vihernyhveröinti on usein myös elitismiä, vai mitä pitäisi sanoa esimerkiksi kehutusta kaupunkien kattoviljelystä. Olisi kai se hienoa kipaista hissiin ja siitä katolle hakemaan maailmaa pelastavat ja terveelliset rehut ruokapöytään? Järkeä siinä ei olisi, mutta saa sitä harrastaa kaikkea ihquilua betoniviidakossa, kenellä on siihen varaa.
Jos karmeat asumiskoneet, ne betonikuutiot, alkaisivat näyttää Babylonin riippuvilta puutarhoilta, hyvältä se varmaan kadun kansan mielestä näyttäisi. Kattoviljelyäkin tuli joskus pähkäiltyä, linkki:
https://intrigoori.blogspot.com/search?q=kattoviljely

Veijo Hoikka kirjoitti...

Yleensä vain 1 kommari/blogi, mutta. Tuo yläkerta vei ajatukset kaunokielisen Seppo Heikinheimon mätämunan muistelmiin. Venäläinen musiikkia-artisti-johtaja erehtyi kerroksessa koskien hissin nappulaa. Intrig. tuntenee tarinan?
Jyrki Lehtola kirjoitti Seppo Heikinheimosta johonkin sanomaan (Saitpas Sanottua) kivan kirjoituksen pvm 22.3.1992. Positiiviset analyysit J Lehtolalta, jonka äiti oli kunnioittamani saksankielen lehtori Tampereen Lyseossa, hän opetti minut kirjoittamaan lyhyen saksan ilman itämurretta ällällä.
Erkka ja Annikki Lehtolaa Suomi kaipaa, onneksi Jyrki Lehtola kirjoittaa.
Lähteet: Seppo Heikinheimo: "mätämunan muistelmat"
Ja omat muistot.