25.9.2019

Neekerisaaresta Uutinen?

Oliko siellä lomapaikassa Neekeriniemen neiti
vai Honolulun impi, en ole enää varma?

Pasahti wanhoja ja ihan mukaviakin muistoja mieleen, kun lukaisin, että Pohjois-Karjalan journalistit haluavat muuttaa lomasaarensa tai -paikkansa nimen Neekerisaaresta Uutiseksi. Kotimaisten kielten keskus Kotus kuulema vastustaa nimen muuttamista.

Tuollaisia ammattiyhdistysten yhteisiä lomapaikkoja, lehtimiesten ja  myöhempien journalistien jollakin neekeri-alkuisella nimellä tunnetuja lomapaikkoja oli ennen siellä sun täällä. Jossain semmoisessa mestassa minäkin kävin ja usein.

Toimittajiahan sanottiin ennen lehtineekereiksi, toki vain leikillisesti. Nimitys johtui kai siitäkin, että aikoinaan lehtitalojen painokoneilla rötjättiin paljon painovärien kanssa ja lyijyn kanssa. Painajien ammattikunta ei voinut välttyä likaantumasta, toimittajat joutuivat sotkemaan itseään vain vähän.

Minäkin olen niin vanha, että minua sanottiin joskus harvoin entisessä elämässäni lehtineekeriksi, joko leikillä tai humalassa, ehkä muuten vain. Toimittajana tuli toki oltua, monessakin lehdessä, väliin mahtui myös free-vuosia. Etnisyyttä en kyllä muista vaihtaneeni, vaikka nuorempana  muisti joskus jostain syystä meni ja pätkiä eletystä elämästä jäi (onneksi) unhon yöhön. 

Neekeri-nimitys ei ollut ennen vanhaan ruma, eikä sillä haluttu mollata ketään, ellei nyt ehkä toimittajia. Nykyisin tuo on tietysti mennyttä aikaa. Moisista nykyisin tuhmiksi katsotuista nimityksistä on luovuttu ja viimeisistäkin halutaan näemmä päästä eroon. 

Blogissa olen hupimielessä käyttänyt itsestäni nimitystä entinen lehtineekeri. Sellainenhan minä olen, entinen sanomalehtien ja muiden paperisten aviisien toimittaja. En tiedä mikä olisi paremmin, jos nimittäisin itseni joksikin muuksi? Harkitsen kyllä asiaa, ellei Kotus tai joku muu otus sitä vastusta.



2 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Luulisi, että rasismi on päässyt valtaan, kun neekeri-alkuiset sanat pyritään hävittämään. Oliko se Vaasassa joku Neekerikylä-niminen kaupunginosa, vaan ei ole enää. Neekerisuukot olivat aikoinaan eksoottisen hyviä.
Tilannehan on jo niin paha, että voisin pikkusummalla tukea, jos afrikkalaistaustaiset kansalaiset perustaisvat yhdistyksen nimellä Suomen Neekerit. Jos Patentti- ja rekisterihallitus ei hyväksyisi nimeä rekisteröitävälle yhdistykselle, niin sitten oikeuteen syrjinnästä.
Eskimohan on vastaavanalainen sana, eikä sitä ole syrjitty samalla tavalla.

intrigööri kirjoitti...

Voisin perustaa yhdistyksen nimellä Entiset neekerit, mutta se ei taitaisi päästä rekisteriin. Eskimo-jäätelöitä myydään tosiaan kovasti edelleen, pusuja tai suukkojakin on, vaikka niiden nimi on pilattu. Lakuja myytiin ennen minunkin kaimani nimellä, vaan ei enää.
Kiinalaista syödään paljon ja haetaan kotiin. Ne sörsselit olivatkin oikein hyviä, kun viimeksi sellaista sain eteeni. Inkkareillakin edelleen ratsastetaan kaupallisesti, ainakin prätkillä. Eikä vanhoissa mukavissa etnonimityksissä pitäisi olla pahaa takana.
Vaan ei nykymualimassa tiedä, mitä meiltä vielä kielletään ääriaatteiden, kuten yltiövihreilyn nimissä. Minusta ainakin polkupyöräily pitäisi kieltää, edes jalkakäytävillä supersankari-trikoissa hurjastelu, mikä näkyy olevan oikein muodikasta.