3.9.2019

Ilmastonpuutos postissa



Postilaitos on satoja vuosia kuulunut itsellisten valtioiden tärkeimpiin toimintoihin ja ylpeyden aiheisiin. Ja syystäkin. Niin myös Suomessa. 

Postin kannattavuuden tiellä riittää edelleen vaikeuksia kun kirjeet ja kortit jäävät hiljalleen muistoihin. Tavara tai roina kulkee kyllä sutjakasti maasta ja maanosasta toiseen. Suomen Posti on iso pulju, jonka kannattavuus on alavariinsa uhattuna ja kilpailijoitakin riittää.

Brexit-brittilästäkin tuli ennen kivoja asioita, kuten lastensarja sympaattisesta  postimies Patesta ja hänen Jessi-kissastaan. Tylystä harppi-Saksastakin tuli upea nukkumatti-sarja. Postman Pat muistui mieleen siltä ajalta, kun oma kakru oli pieni ja ahkera tellun tapittaja. Alfred J. Kwak oli sekin suuri suosikki.

Sympatia on kyllä hukassa ainakin nykyisen valtionyhtiö Kwak.., eikun Postin johdon osalta. Kun postin duunari tienaa nihkeät pari tonnia kuussa, pääjohtaja Heikki Malinen tienaa lisineen liki miljoonan euron tiliä vuodessa, jos se riittääkään. Koko Postin johtoryhmä tanssii kannustinhumpan tahdissa.

Postissa on meneillään paha ilmastonpuutos, siis kunnollisen työilmapiirin puutos. Niin toki saattaa olla monessa muussakin paikassa. Ihmisten välinen kohtuullinenkin tasa-arvo on utopiaa, myös ns. julkisella sektorilla.

Demaripääministeri Antti "Reilu" Rinne ja muut ministerit ovat postin tervehdyttämisestä puhuessaan ilman muuta oikeassa. Nyt poliitikkojen tosiaan tarttis tehdä muuta kuin sitä tavallista eli hökeltää sutta ja sekundaa. Liika liksa on valtionyhtiöiden ylipääjohtaja-rinssieversteillekin liikaa! Liian vähän ei riitä kenellekään.

***
Piäministerille pitää kyllä vielä urputtaa hänen oman hallituksensa  avustajasirkuksesta. Koko ministeristön avustajakaarti tienaa muutaman kymmenen milliä vuodessa, heitä on pian yhtä paljon kuin kansanedustajia ja pahimmat noista syöttiläistä tienaavat enemmän kuin tavisministerit. Järki- tai älypipo olisi tarpeen myös politiikassa!

Postipostauksen lopuksi sopinee laittaa hieno postimerkki, jossa ovat tolkun postimiehet jämerine autoineen. Oi noitakin aikoja!



***






2 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

Se ketku on jopa ostattanut Postille luxusluokan golfosakkeen, kun on halunnut itse siellä pelata. Ja kesken irtisanomisrumban. Ei mitään rajaa ahneudella ja röyhkeydellä. Postilaisten pitäisi vallata nuo jakelukeskukset Ranskan malliin.


https://www.iltalehti.fi/talous/a/8e9edc96-6689-4e19-9757-2a093dc48993

intrigööri kirjoitti...

Valtionyhtiön johtajien pitäisi maksaa harrastuksensa itse isoista palkoistaan. Ovathan isokenkenkäiset johtajat aina golfpalloja poksineet, mutta ennen he sentään hoitivat hommansa ja reaalitalouden ehdoilla.

Reaalitalous katosi maailmasta kymmeniä vuosia sitten. Reaalipolitiikka katosi Suomesta EU-jäsenyyden myötä. Saisivat edes hoitaa valtion omistajaohjauksen kunnolla, vaan ei politiikka oikeasti pätevöitä joka hommaan, eikä suuryritysten johtamiseen.

Ilaskivikin ihmetteli poliitikkojen roolia iltalehden blogissaan:
https://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2019/09/04/ei-paata-eika-hantaa/