intrigööri

tarkkailuasema ja ajatushautaamo

30.10.2019

Kalifi löytyi hajun perusteella?

Isis Abu ja likapöksyt.

Amerikkalaiset pahisjahtaajat eivät kaiketi paljasta ikinä kaikkia yksityiskohtia jännittävistä terroristipomojen jahdeista eri puolilla palloa. Monta kertaa erikoisjoukot ovat onnistuneet, usein on erehdytty tai isketty vääriin kohteisiin. Jahdista tulee helposti silkka lahti, jolloin kuulusteltavia ei jää.

Nyt uudisissa kerrotaan, että nohevien Syyrian kurdijoukkojen agentti onnistui pöllimään pyykinarulta itsensä suurkalifin bokserit, joista saadut dna-näytteet täsmäsivät etsittyyn pääpahikseen. Sanotaan, että agentti selviytyi vain tärpärästi ääriäkäisten mustakaapuisten pyykkärien sinkoamista veitsistä, kivistä, kranaateista, luotikuuroista ja julmista manauksista, sekä hajusta.

Vertailunäyte etsityn henkilön dna:sta saattaisi olla peräisin vuosien takaa irakilaisesta vankilasta, missä tuleva kalifi silloin istuskeli meditoimassa ja tutustumassa myöhemmin mm. amerikkalaisiin poliittisiin merkkihenkilöihin.

Henkilön, tuon Abun, tunnistamista perustellaan kyllä nyt dna-näytteillä, mutta tavallisesti asioista hajulla olevat paikalliset lähteet kertovat, että tosiasiassa amerikkalaisten sotakoirat tunnistivat tutun tyrmäävän isis-löyhkän jo kilometrien päästä tuulen yläpuolelta.

Yksi sotakoirista vammautuikin herkän hajuaistinsa takia  jahdin viime hetkillä päästyään liian lähelle saalistettavaa. Koira on kuulema toipumassa ja saattaa piankin antaa käpälää presidentille.

Nyt epäillään sitäkin, ettei kysymys ehkä ollutkaan pelkästä likapyykistä, vaan kalifin piilopaikassa kehitettiin taas kemiallista asetta. Syyriassa kerrotaan viime vuosina useinkin käytetyn kemiallisia aseita, mutta kuka käytti ja mitä?

Lopulta sunnuntaiset hyökkääjät joutuivat räjäyttämään tuon kalifaatin kaikkein salaisimman vuohitilan täysin maan tasalle, jotta umpitunnelit ja muut paikat saatiin tuuletettua. Muuten siellä olisi saattanut aiheutua jopa maakunnallinen joukkotuho, mitä ystävälliset amerikkalaiset tietysti yrittivät välttää. 

Täältä tähän!

***


Nadja Murad vaatii isis-roistoja kansainväliseen oikeuteen.

Jaana Pelkonen haluaa, että terroristijärjestöön kuuluminen kriminalisoitaisiin Suomessakin.

Tanskan ministeri: Emme ole mitään velkaa terroristeille, konsuliapu lopetetaan.

Oikeus päätti: Hollannin ei tarvitse auttaa isis-vaimoja ja lapsia.


Lähettänyt intrigööri klo 30.10.19 1 kommentti:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

26.10.2019

Poliitikot myyvät terveystietosi!


Ihminen ei taida oikeasti paljoa omistaa, ei edes omia henkilökohtaisia terveystietojaan. Erilaisia hallintaoikeuksia yksilöillä toki on, suuriakin, mutta ränsistyväkin hyvinvoiskenteluvaltio iskee rähmäkäpälänsä kiinni jo vauvoihin. Valden ote ei täysin hellitä ennen kuin kansalainen päätyy loppusijoituspaikkaansa. Eikä montturauhakaan ole ihan loputon.

Talouselämä kertoo, jotta vielä viime keväänä demarien kansanedustajat moittivat rankasti uudistusta, mikä helpottaisi suomalaisten arkaluontoisten  terveystietojen käyttämistä tutkimuksessa ja yrityksissä. Liekö tuo moitiskelu ollut vain äänestäjille esittämistä, koska tuo ns. toisiolaki on taputeltu ja tietolupaviranomainen on perustettu. Lupavirkatoimia jo käynnistellään. 

Julkisiin ja muihinkin tietoturvahankkeisiin pitää kokemusten perusteella suhtautua vähintäänkin terveellä epäluulolla. Toivottavasti nyt ei panna pystyyn uutta tietoHUPAvirastoa! Liipaisimella on pelkän teknisen tietoturvan ohella ihmisten yksityisyydensuoja.

Ensimmäisiä tietopyyntöjä terveystiedoista odotellaan ensi vuoden alussa. Lupia alkanee virastosta tippua joskus kevättalvella. Uudistuksilla tavoitellaan kuulema mm. terveysalan kasvua ja sellaisen odotuksen huumassa meidät kansalaiset asetetaan kylmästi koko Suomen suuruisen kaupallisen koelabran näytteidenantajiksi. 

Arvokkain osa ihmisyksilöstä saattavatkin raakan pisneksen vinkkelistä olla hänen terveystietonsa. Hyvästelkäämme ne, koska emme itse niitä omista! 


Linkki Te:n juttuun.

Tietosuojavaltuutettu kysyy: Kenen hankkeita nämä ovat?



***
Lähettänyt intrigööri klo 26.10.19 1 kommentti:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

23.10.2019

Vihreä Lanka katkeaa


Vihreä puolue lopettaa lehtensä Vihreän Langan rahoituksen ensi vuoden alusta lähtien. Puolue on pönkittänyt lehteään viime aikoina 450.000 eurolla. Lehden luultavan lopettamisen syyksi mainitaan kuitenkin sosiaalinen media, missä puolueen jäsenet ja kannattajat ovat aktiivisia.

Sosiaalisen median vahvimpia äänitorvia vihreiden vinkkelistä ovat tietysti Yle ja Hesari. Ei siinä rytäkässä pieni puoluelehti vähäisine levikkeineen voi mitenkään pärjätä. Mainituista viestimistä edellinen on rankasti verorahoitteinen ja jälkimmäinen puhtaasti kaupallinen. Vihreät ja muutkin vasemmistolaiset mielipiteet ovat taustasta huolimatta molempien mediatalojen toimituksissa vankasti edustettuina.

Lehden lakkauttaminen ei ole iloinen asia joskus itsekin poistoon joutuneen  intrigöörin mielestä. Olisihan Vihreä Lanka voinut jatkaakin ilmaantumista, mitä se teki pitkään ja hartaasti, vuodesta 1983 lähtien. Eipä tuo lehti ole meikäläistä tökkinyt, eikä pökkinyt.

Mielenkiintoa viherpuolueen päätöstä kohtaan lisää se, että muutkin puoluelehdet ovat syvässä kannattavuuskuopassa. Puolueet eivät voine laskea kovin paljon omien julkaisujensa varaan, levikki on kapoinen ja sitä kautta saatava kannatus on kaita. Kaupallismedia taitaa kokonaisuutena vahvistua, mutta monta yksittäistä kuoppaa joudutaan kaivamaan vielä sielläkin.


***
Lisäyslinkki: Hyvin menee vihreä viesti perille, Suomi ei ole köyhä, vaikka kipee voi ollakin.
Lähettänyt intrigööri klo 23.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

21.10.2019

Hiilestykäämme!


Hesarissa ja kai muuallakin alkoivat joskus 90-luvulla kohkaamaan hiilijalanjäljistä. Silloin se tuntui hörhöilyltä ja nauratti. Nuorempana saatoin itsekin jättää pieniä hiilijälkiä, autoilla, veneillä ja öljyllä lämmitetyllä talonrotiskolla. Joskus pääsin vähän lentelemäänkin, yleensä työnantajien piikkiin. Nyt sellainen hiilijäljittely on jo varsin vähäistä ja tuuli vie semmoiset pöläykset helposti mennessään.

Intrigööri ei ole ilmastointoilija, eikä muutenkaan erityisen tiedosteleva tyyppi. Mutta jokohan olisi aika hiilestyä kivihiilen polttamisesta Suomessa? Meille kivihiili kuskataan pääosin Venäjältä. Monissa maissa, kuten suuren energiakeikauksen mielestään tehneessä Saksassa kärtsätään vielä pitkään oman maan kamarasta kaivettua kivihiiltä ja ruskohiiltä, sakulan hiilivoimaloihin tullee myös suuri suomalainen omistaja.

Kiinassa ja Intiassa kivihiilen kärvennystä aiotaan vain lisätä, sillä maailman suurimmat kansat tarvitsevat energiaa, eivätkä aasilla kopottelu ja peltotilkun kuokkiminen enää riitä. Jos yli miljardinen kansa ei saa energiaa, tulee semmoinen kapina, ettei moista olla maailmassa ennen nähty.

*
Maailma taisi olla puhtaimmillaan, silloin kun laivat kulkivat tuulella ja ihmiset siirtyivät kävellen tai vauraammat henkilöt hevoskyydillä. Suomessakin vanha kansa käveli kevyesti pitkiäkin matkoja, sillä jos polle oli, sitä tarvittiin kotitöissäkin. Evästä oli repussa tai sitä saatiin matkan varrelta taloista. Jalan tallasi eräskin Lars Levi Laestadius Lapin mailta laivaa vastaan Altaan.

Suomessa kivihiilestä otetaan energiaa vieläkin monissa voimaloissa. Suurimmat kivihiilen polttajat löytyvät suurviherkaupunki Helsingistä ja sen naapurikunnista. Kylmässä Suomessa on kyllä tuotettava ihmisille vakaata energiaa ja lämpöä, vaikka sitten kivihiilellä, mutta eiköhän käypiä vaihtoehtoja alkaisi jo olla.

Kivihiilestä luopuminen maksaa aika lailla, myös meille kuluttelijoille. Voitaisiinko vastineeksi tinkiä ylihintaisista siirtomaksuista ja / tai veroista kun ilmaston puhtaus on kaikille tärkeää? Siirtymäaika kivihiilestä luopumiselle on jo määritelty, mutta niin on tehty monessa muussakin asiassa ja moneen kertaan.

Hiilivoimasta Suomessa kertoo Wikipedia. Päästöistä, hiilestä ja sähköautoilusta kirjoittaa myös tämän blogin pitäjä.

*
Hiilikaivoksissa oli ennen aina lapsityöläisiä. Keskenkasvuiset kakrut olivat kaivoksissa käteviä, koska he mahtuivat hyvin ahtaisiin kaivoskäytäviin, eikä heille tarvinut maksaa aikuisten palkkoja. Eläkkeitä kaivosten omistajat eivät tainneet maksella, mutta eihän se olisi ollut yleensä edes tarpeellista.





***
Lähettänyt intrigööri klo 21.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

19.10.2019

Greta New Yorkissa


Nämä blogipostaukset meinaavat usein mennä vakavaksi mussutukseksi. Korjaan tilannetta tässä kulttuuriosiossa: 

Muutamia päiviä sitten bongasin jostain kuvan, jossa kaunis Greta pompahtelee  nätisti New Yorkissa. Vähän varttuneempana ukkona katselen mieluummin tämmöisiä aikuisia Gretoja kuin pieniä totisia lettipäitä. 

Kuvassa on Greta Hodgkinson Kanadasta, prima ballerina. New Yorkissa hän taisi vierailla Carmenin tiimoilta. Carmen on kuulema myös klassikko-oopperan eri versioissa iloinen ja viettelevä nainen. Carmenia on tanssittukin.

Carmen (ooppera) kajahtaa ensi kesänä myös Savonlinnassa. Tanssija Gretaa siellä ei ikävä kyllä nähtäne.

Linkki tähtitanssijasta. Toinen linkittely tuubista. 


***

Lähettänyt intrigööri klo 19.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

17.10.2019

Takaukset eivät valtiota pelota?


Pieni, mutta sisuton Suomi julistaa alvariinsa olevansa maailman paras siinä ja tuossa lajissa. Jos julistuksessa on mukana hyppysellinenkin realismia, pullistellaan vain, että ainakin pyritään maailman parhaaksi.

Pesäpallossa Suomi lieneekin maailman johtava maa ja ehkä jossain muussakin jutskassa. Raskaasti mitoitetussa julkishallinnossamme ehdoton menestyslaji on rähmälläänolo, se onnistuu jopa moneen suuntaan yhtä aikaa.

Aamun uutisplarauksessa löytyi todellinen läpimurto. Olemme  pitkään olleet, ainakin nykyisen jallituksen mielestä, johtavia ilmastonpelastajia ja samalla kansalaisvapauksien säätelijöitä. Herkästi halutaan sorkkia jopa yksittäisten ihmisten ruokalautasia ja syöttää  karjan rehutkin ihmisille, jne. Suomi vanhenee ja ränsistyy kai nopeiten maailmassa...

Mutta nyt Suomi lyö luita kurkkuun koko Euroopalle valtion takausvastuissa. Vastuut ovat jo liki 20 prosenttia bkt:sta. No, nuo takaukset ovat tietysti pelkkiä muodollisuuksia, jotka eivät juuri koskaan lankea maksettaviksi.

Se on sama juttu kuin 1990-luvun alun lamassa, jolloin hölmöstä intrigööristäkin tuli äkisti miljoonamies, toisten ottamien velkojen takausvastuissa. Olihan se tavalliselle palkkarengille jonkinlainen saavutus sekin. Toki vasta markka-aikaa silloin elettiin, joten  pikku juttu, mutta otin sen silloin turhan tosissani.


Kauppalehdestä siepattu taulukko.

Suomi on Euroopan nopein

Kauppalehti kertoo, jotta Suomen valtiontakausten kasvu suhteessa bkt:hen on Euroopan nopeinta, nyt noin 6,7 prosenttia. Erityisrahoituslaitos Finnveran vientitakuiden ja viennin erityisvastuiden kokonaismäärä oli viime vuoden lopussa 23,6 miljardia euroa, josta 55 prosenttia koski alustoimituksia.

Jutussa haastateltu vvm:n erityisasiantuntija on huolestunut, koska on otettava huomioon surkastuva talouskasvu ja taantuva väestökehitys. Julkisen talouden stressikestokyky ei ole hirveän vahva. Vaatimatonkin taloussokki voisi saada aikaan merkittävää lisävelkaantumista ja alijäämän kasvua. Suomen valtiolla on puskurirahastoja, mutta asiantuntija kyselee, mahtaisivatko puskurit tiukan tullen riittää.

Valtion ohella kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on huima, liki 20 miljardia. Kuntien takauskeskuksella on vastuita yli 30 miljardia. Yhteensä kunnilla on kuormaa ainakin yhden valtion vuosibudjetin verran. Huono väestökehitys yhdessä kuntien ja kaupunkikuntien tyhjenemisen kanssa aiheuttaa lisää huolia.

Lisäyslinkki: Kunnilla ei oikeasti ole rahaa.

***
Vuosien mittaan on täältä ruohonjuuriltakin ihmetelty eläkerahastojen suurta määrää ja kasvamista yli 200 miljardin. Eläkkeisiin noista rahastoista ei ole vielä paljon käytetty. Nyt kumminkin tiedetään, mihin pienen Suomen keräämä jättirahasto aikanaan hupenee, jos Euroopan ja maailman talouskehitykseen iskee oikein kunnon kyykkäys, vuosisadan lama. Eläkerahasto on ollut myös valtiontalouden takaajana, ainakin luottoreittareille.

Toivomme tietysti parasta, sekä kaikkea hyvää mm. saksalaislähtöiselle telakka- ja autoteollisuudelle Suomessa. Kyynisesti voisi ajatella, että olisiko parasta maksaa valtion ja kuntien velat jo nyt pois eli siirtää koko velka- ja vastuurevohka kotimaiselle pohjalle, kuten Japanissa. Jos jotain jää jemmaan, voitaisiin vaikka kasvattaa puskureita.

Reilu-Antin hallituksenkin pitäisi tietysti laittaa ohjat kireälle, sillä neljän vuoden jallituskauden jälkeen talousriskit keskittymineen näyttänevät nykyistä synkemmältä. Mutta vielä on kaikki hyvin. Vai onko?

Hei Suomi, hyvin pyyhkii!

***
Lähettänyt intrigööri klo 17.10.19 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

11.10.2019

Kunnian miehiä?


"Olemme kunnian miehiä", kähisee don Vito Corleone sielun veljelleen Recep Tayyip Erdoğanille.

"Vai olette?" huokaavat jossain 11.000 taisteluissa kuolleen kurdisotilaan haamut. Heidän taustallaan häilyy lukematon joukko muita väkivalloin tästä maailmasta poistuneita, siviilejä ja sotilaita mm. Irakista.

Turkin sulttaanien perillinen Erdogan luonnehtii nyt Syyrian kurdien hallitsemaa laajaa aluetta terrorikäytäväksi Turkin etelärajalla.

"Turkin hiljaa hyväksymä todellinen terrorikäytävä uhkaa nyt avautua uudestaan", kiistää haamujen kuoro. 

Vai mitä kautta nyt lähes lyöty isis-kalifaatti aikaisemmin sai tuhannet vierastaistelijansa, aseensa ja rahansa? Kuka ja missä osti isiksen varastamat raakaöljyt? Mitä kautta rekkakaravaanien kuljettamat öljylastit kulkivat vuosien ajan lähimaiden markkinoille?

"Turkin kautta", kuoro hymisee.

Kurdit ovat paha piikki Erdoganin ja monien muiden kurdialuetta nyt hallitsevien poliitikkojen persuksissa. Kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Varmaa on vain se, että kurdit panevat jälleen kovan kovaa vastaan.

Ovatko kurdit taas uhrautuneet turhaan toisen puolesta? Onko liian optimistista toivoa vielä järjen voittoa verisestä voimapolitiikasta. Järjen käyttö johtaisi aikanaan itsenäisen Kurdistanin toteutumiseen, mutta siihen lienee vieläkin pitkä matka.


Taustoittava linkki Ari Rusilan Ariel-sivustolle.

***
Tyttöjen päivän 11.10. kunniaksi kuva kurdien naissotilaista.

***

Lähettänyt intrigööri klo 11.10.19 4 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

10.10.2019

Tyttöjen päivä

Tyttöjen maailma ei ikävä kyllä ole koko maailma,
kuten juliste kertoo.
Huomenna perjantaina on lokakuun 11. päivä ja silloin vietetään kansainvälistä Tyttöjen päivää. Päivän teemoissa on varmasti paljon hyvää ja silloin puhutaan mm. tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.

Tyttöjen ja samalla naisten ihmisoikeudet ovat kuitenkin erittäin rajallisia eli heikkoja suuressa osassa maailmaa. Jopa suomalaisia tai suomalaistuneita tyttöjä, sekä muita pohjoismaalaisia lapsia joutuu erilaisen sukupuolittuneen väkivallan kohteeksi.


Kenialaista tyttövauvaa
 silvotaan.
Väkivallan ja alistamisen muotoja on paljon, niiden joukossa on pakkoavioituminen alaikäisenä lapsen tai nuoren vanhempien, ehkä suvunkin  päätösten perusteella. 

Perustavia ihmisoikeuksia rikkoo myös kunniaväkivalta, mikä saattaa tarkoittaa perheen tai lähisukulaisten langettamaa tappotuomiota pakkovaltaa väistelevälle tytölle.

Pahimpia ihmisoikeuksien loukkauksia on tyttöjen silpominen eli vaarallinen ja vahingoittava nk. ympärileikkaus. Joissakin maissa ja uskomuskulttuureissa lähes kaikki tytöt on silvottu joko vauvana tai hyvin nuorena. Suomestakin saatetaan lähettää tyttöjä tiettyihin maihin silvottaviksi tai myöhemmin pakolla naitettaviksi, yms.

Myöskään poikien ympärileikkaus ei ole lainkaan kivuton tai ongelmaton toimenpide, ei varsinkaan joissain paikallisissa olosuhteissa maallikoiden tekemänä. Teksti- ja kuvamateriaalia aiheesta löytyy paljon, niitä erittäin vastenmielisiä kuvia ei vain haluta enemmälti katsella, eikä jakaa.

Linkitän ensin kokoomuslaisen kansanedustaja Pia Kauman blogitekstiin naisia alistavista käytännöistä. 

Kokoomusnaiset eduskunnassa: Tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien polkeminen pysäytettävä.


Toinen linkki vie Wikipediaan ja kolmas kertoo lyhyesti YK-liiton Tyttöjen päivästä.



Lähettänyt intrigööri klo 10.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

9.10.2019

Ei ebolaa - vielä


Alkuviikosta pukkasi uutisia epäillystä ebola-tartunnasta Ruotsissa. Tiistaina onneksi kerrottiin, että epäily oli taas aiheeton. Korkeaan kuumeesen sairastunut ja jossain ebola-alueilla vieraillut henkilö ei ollut saanut tuota kalmankatkuista tartuntaa.

Ebola on tappanut tuhansia ihmisiä mm. Kongossa ja läntisessä Afrikassa. Pahimpia pelkoja on jo kauan ollut, että tauti leviäisi Afrikassa suurin kaupunkeihin. Koska taudilla on itämisaikaa, joku lentomatkustaja voisi ehtiä tuomaan tartuntoja länsimaihin ja muualle. Näin ei ole vielä käynyt ja toivottavasti hyvä onni jatkuu.

Katselin parin kotimaisen sivuston uutisointia asiasta ja molemmissa väitettiin, ettei ebolaan ole lääkettä, eikä parannuskeinoa. Useimmat ebolan tai sitä lähellä olevien virusten tartuttamat ihmiset kuolevat. Tieto pitää valitettavasti vielä pitkälti paikkansa.

Kuitenkin ebolaan on jo kauan kehitetty rokotteita ja lääkitystä. Parin, kolmen viime vuoden aikana on saatu rohkaisevia viestejä siitä, että rokotteella tauti asettuu ainakin, ellei se ole ehtinyt liian pitkälle. Rokotteita ebolaa vastaan on, tehokkaitakin, mutta ongelmia aiheuttaa mm. pula toimivasta lääkityksestä. 

Rokotteita ei ole tarpeeksi, koska niiden kehittäminen ja tuottaminen noille maailman köyhille alueille ei ole lääketehtaille kannattavaa, ellei maksajia löydy. Niinpä epävarmuus entistä laajemmista epidemioista jatkuu muuallakin kuin Afrikassa. Ellemme ihan ole löysässä hirressä, ainakin köyttä on, mutta sitä ei ole rasvattu.

Koska omassa asiantuntemuksessa ebolasta tai sen lääkinnästä ei ole jakamista, laittelen linkkejä parempiin lähteisiin:

Tässä linkki rokotteesta. Lisälinkki tässä,  ja vielä yksi.

Tiede-lehden juttu ebolasta.


***

Lähettänyt intrigööri klo 9.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

7.10.2019

Helmiä sioille

Moderni kiinalainen jytkysika voi painaa jopa
750 kiloa. Tuskin sellaista on sentään 
helmillä lihotettu?
Ympäristöministeriö aloittaa uuden Helmi-ohjelman, jossa kunnostetaan, hoidetaan ja suojellaan luonnon monimuotoisuudelle arvokkaimpia elinympäristöjä.

Luonnonsuojelulle ehdotetaan valtion talousarvioesityksessä merkittävää 100 miljoonan euron lisärahoitusta, josta elinympäristöohjelman osuus on noin 42 miljoonaa euroa.

Ympäristöministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja yhteensä 278 miljoonaa euroa vuodelle 2020, mikä tarkoittaa merkittävää korotusta kuluvan vuoden budjettiin nähden.

Luonnonsuojelun määrärahat ovat ennätyksellisen suuret ja ne yli kaksinkertaistuvat ensi vuonna. Tänä vuonna eli 2019 ympäristöministeriö sai kaikkinensa vähän vajaat 200 miljoonaa.

Helmi-ohjelmalla aiotaan "pysäyttää Suomen luonnon köyhtyminen" vuoteen 2030 mennessä. Ensi vuonna, 2020, keskitytään kai soiden suojeluun ja ennallistamiseen, lintuvesien ja kosteikkojen kunnostamiseen, sekä perinneympäristöjen ja metsäisten elinympäristöjen hoitoon.

Ympäristöministerin mielestä tuo kaikki on tietenkin todella upeeta. Lainaan suoraan tiedotetta:

"Upeaa, että pääsemme ratkaisemaan luonnon köyhtymiskriisiä näin merkittävillä toimilla. Helmi-ohjelma auttaa suurta osaa uhanalaisista luontotyypeistämme sekä satoja uhanalaisia lajeja, muun muassa monia kahlaajalintuja kuten suokukkoa, kasveja kuten noidanlukkoja ja lukuisia hyönteisiä. Hallituskauden aikana on tavoitteena muun muassa suojella valtakunnallisesti arvokkaita soita noin 20 000 hehtaaria ja kunnostaa noin 80 luonnon monimuotoisuudelle tärkeää lintuvettä", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kertoo.

Linkki valtioneuvoston sivulle.

Soiden suojelulla lienee sitten kiljuva kiirus, sillä Suomen laajahkosta pinta-alasta vain noin kolmannes on suota? Onhan se hyvä, että elinympäristöjä kohennetaan, mutta täällä eläjätkin paljolti köyhtyvät ja kaipaisivat yhtä ja toista tässä kalsassa maassa. Meillä kun pahimmat helteetkin, ne käristyskupolit, tuppaavat jäämään lyhyiksi kuin broilerin lento. Betoniviidakoissa ruokajonot eivät ainakaan lyhene.

Kylmyys ja märkyys ovat meillä aina vieraanamme. Onneksi ei oo jano vielä päässyt yleisesti yllättämään. Pakkasiakin tulee toistaiseksi, sillä kuulema ihmisten aiheuttama ilmaston hornamainen lämpeneminen lienee kohta torjuttu, myös pienen Suomen päättäväisin toimin. 

Palannemme siis hiljalleen vanhoihin riemukkaisiin aikoihin ja kunnollisiin lumisiin pakkastalviin? Asummeko sitten igluissa, kuten lajitoverit keskemmällä Eurooppaa saattavat nytkin epäillä? Vai miten se menee?


🐖
Lähettänyt intrigööri klo 7.10.19 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

5.10.2019

Nasalta ilmankostutin Marsiin?



Viikonloppuisin lienee pieni kevennys paikallaan, kun tässä on taas koetettu seurata politiikkaa pää täristen. Inhimilliselle käsityskyvylle poliitiikan ymmärtäminen on ainakin yhä vaikeaa kuin avaruustiede.

Nasa näyttää yrittävän ratkaista Mars-planeetan kuivuutta, koska se on vienyt sinne kokeeksi ilmankostuttimen (yo. kuvassa).

Eipä aikaakaan, kun Marsissa alkaa vihertää. Ilmakehä vahvistuu ja vihreät örkit siellä voivat taas nousta syvistä koloistaan. Ehkä jo Telluksen tulevat sukupolvet voivat muuttaa Marsiin pois täältä miljardien ihmisten ahtaudesta? 

Mutta kuinka tulla toimeen viherörkkien kanssa? Suhtautuvatko he meikäläisiin kuin alkuasukkaat, nuo nk. intiaanit, suhtautuivat uudelle mantereelle väkisin matuilleisiin eurooppalaisiin? Ehkä ei, jos pelastamme sen planeetan?

No, onko tämä kakkapuhetta tai -kirjoittelua? Eipä tietenkään, jos viitsii vähänkin verrata ao. kuvia keskenään. 




Nasa ei toki myönnä vempaimensa yhteyttä kaikkien suomalaisten tuntemaan Ufox-ilmankostuttimeen. Tässä on linkki Nasan viralliseen uutiseen, mikä hieman poikkeaa intriksen päättelystä. Linkin kautta smurffaillen voi kuitenkin kuunnella pinnan alla asuvien Mars-örkkien kiihkeää ääntelyä.


👽

Lähettänyt intrigööri klo 5.10.19 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

4.10.2019

Tässä vaan rennosti istutaan...



Trump voisi tehdä presidenttikautensa jälkeen uraa teatterissa esittämällä itseään, milloin se tuleekin ajankohtaiseksi. Kriitikot kyllä saattaisivat 
helposti sanoa, että näyttelijä vetäisee yli.

Suomen presidentti Niinistö ja Ukrainan presidentti Zelenskyi eivät 
ole kuvissa yhtään vaivautuneen näköisiä, ei varsinkaan Niinistö. 
Entinen koomikko hra Z näyttää vähän pelästyneeltä.

Ei mulla nyt muuta.

😬



Lähettänyt intrigööri klo 4.10.19 2 kommenttia:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

hae tästä blogista

translate

tunnisteita

Afrikka EU EU-käki EVM-pankki Earth hour Gaddafi Guggenheim Göbbels-uutisia Hamas Henrik ja Lalli Hyökätään Moskovaan! Impivaara Joona ja Osama Juhannus Jyrki Kakolassa ja linnassa Kana Karl May Kela Kiina Kreikka Lapin sota Maantiejuna Annikki Metoo ja Youtoo Miehet mustissa Miró ja EU MonaLissu Nato Nikola Teslan sähköauto Pohjois-Korea Puna-armeija Lapissa 1944 Pussy Riot Putin Päivi Räsänen Ranskan Sherlock Ruotsalaiset orjakauppiaat San Marino Somalia Suomi Suomi - Pohjolan Kongo Suur-Suomi Trump Turkki Ukraina Venäjä Xi Jinping alkoholismi alkuräjähdys allergia antibioottikriisi armeija armenialaisten vaino aseet asuminen autopalsta blogit bonusta ja plussaa bruttokansanonni bunkkerit byrokratian palomuuri demarit ebola eksorkismi eläinseksiä eläinten taidetta eläkepommi energia eugeniikka euro fantastiset hautajaiset feminismi gigakuvia greenpeace halpatyö hiljaisuus hirvi ratsuna homot hävittäjät hölmölän meininkiä ikäsyrjintä ilmasto ilmastoahdistus islam isoveli itkujoogaa itsenäisyys jeesus-kävelyä joulu jääkäreiltä terveisiä kaarnaveneet kahvi ja tupakka kaivokset kalakukko - piscis gallus kansainvaellus kansalaisvaltuutettu kansanmurhat karikkoiset kalavedet kartellit ja kalifaatti kataarit kateus kattoviljelyä kaupat kehitysapu kepu kestävyysvaje kissat ja koirat kokoomus kommarit korona korruptio korvavalo kristittyjä vainotaan eniten kullan kimallusta kunniattomat paskiaiset köyhyys lekuri taskussasi lentokoneen laskuvarjo leväperäinen maahanmuutto liikenne lumimäärä ja helteet ennätyksiin 2018 lumiukko kakkii jäätelöä luottoreittaus maahanmuutto maantierosvot maassamuutto maatalous maksaminen marjat media miljardit miljoonan euron mamu miljoonia tonneja paskaa ministerit ja kanisterit nahkahomola nakudeitti nastakengät natsit ohi ammuttu Rovajärvellä orjuus oven avaus 70 euroa pahkasika paholaisen manaaminen pakkasukko pakkopullaa palmuöljy pankit paskaduunit paviaani oppii lukemaan peppu-uutisia perintä ja ulosotto persut pieniä ihmisiä pikavipit pimeys pimpit ja pippelit pissikset poliisi poliitikoille seuranta poliittinen ilmasto poliittinen linnusto porsaanreikiä poskionteloiden tulehdus presidentti profilointi puolueet puujalka pyhät lehmät pyyn pillitys päihdeäidit päihteet pöllö juttu rasismi rentouttava työtoiminta revontulien tutkija rikollisuus robotit ja kyborgit rotuoppi ruoka ruokaa ilmasta ruotsalaiset sukellusveneet rupusakki sananvapaus sirutus sossu sote sudet ja karhut sukellusveneet sukupuolineutraalius suomalaiset pohjoisen neekereitä suunnattu evoluutio suvakit syrjäytyminen syöttiläät sähkötykki ja mikroaaltoaseita talouskuri tasa-arvo temppeliherrat terrorismi terrorismin jälkihoidot terveys tuhannen sortin uskovaisia tullimaksut EU:lle turvenuijat heilumaan tuulesta saa vettä tuulivoima tyttö ja poika työttömyys ufoiluja ulkoilulupa uskonnot valaiden viestintää valelääkäriltä lumelääkkeitä valepuhekoira vanhukset vastuullisuus velkakello ja eläkekello veroparatiisit vieras äly luonamme vihalegot vihapuhe vihreiden musta lista vihreät viisikon punakaarti virassapano vitamiinit vaarassa voodoo yle ystävyyskunnat zombeiksi lääkityt zombiet ja vampyyrit Ärrävika kuntoon älypipo älypuhelimet älä laihduta ääriliikkeet

jutut

  • ►  2022 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
  • ►  2021 (47)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (6)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (9)
  • ►  2020 (90)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (10)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (6)
    • ►  heinäkuuta (8)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ▼  2019 (144)
    • ►  joulukuuta (17)
    • ►  marraskuuta (15)
    • ▼  lokakuuta (12)
      • Kalifi löytyi hajun perusteella?
      • Poliitikot myyvät terveystietosi!
      • Vihreä Lanka katkeaa
      • Hiilestykäämme!
      • Greta New Yorkissa
      • Takaukset eivät valtiota pelota?
      • Kunnian miehiä?
      • Tyttöjen päivä
      • Ei ebolaa - vielä
      • Helmiä sioille
      • Nasalta ilmankostutin Marsiin?
      • Tässä vaan rennosti istutaan...
    • ►  syyskuuta (10)
    • ►  elokuuta (6)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (9)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (14)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (16)
  • ►  2018 (140)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (14)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (12)
    • ►  elokuuta (18)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (13)
    • ►  toukokuuta (8)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (11)
  • ►  2017 (91)
    • ►  joulukuuta (6)
    • ►  marraskuuta (11)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (12)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2016 (145)
    • ►  joulukuuta (13)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (18)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (14)
    • ►  heinäkuuta (13)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (11)
    • ►  maaliskuuta (11)
    • ►  helmikuuta (12)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (143)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (11)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (22)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (8)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (11)
    • ►  huhtikuuta (20)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (14)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ►  2014 (133)
    • ►  joulukuuta (17)
    • ►  marraskuuta (12)
    • ►  lokakuuta (19)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (11)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (13)
    • ►  maaliskuuta (12)
    • ►  helmikuuta (12)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ►  2013 (131)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (16)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (16)
    • ►  elokuuta (10)
    • ►  heinäkuuta (10)
    • ►  kesäkuuta (9)
    • ►  toukokuuta (12)
    • ►  huhtikuuta (7)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ►  2012 (167)
    • ►  joulukuuta (19)
    • ►  marraskuuta (15)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (14)
    • ►  elokuuta (16)
    • ►  heinäkuuta (12)
    • ►  kesäkuuta (10)
    • ►  toukokuuta (12)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (18)
    • ►  helmikuuta (13)
    • ►  tammikuuta (12)
  • ►  2011 (71)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (14)
    • ►  lokakuuta (12)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (6)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)

blogeja ja sivustoja

  • Roskasaitti
    WUWT-Trump-katsaus
    7 tuntia sitten
  • Vihavainen
    Suurenmoisia kirjoja
    11 tuntia sitten
  • Alkon kassalla
    Kaikkien uskontojen jumalattomuudesta
    1 päivä sitten
  • Yrjöperskeles
    TERVEEN JÄRJEN DEMONISOINTIA
    1 päivä sitten
  • Ihmisiä telineillä
    Hyvästi toimittajat
    1 kuukausi sitten
  • Maan tavalla
    Kiina on kiitollinen Persujen vanhoillisuudesta
    1 kuukausi sitten
  • Vapaakulkija
    Sairas monologi
    6 kuukautta sitten
  • Harmaasusi
    LAPSENHOiDOLLiNEN DiEDOiTUS!
    6 vuotta sitten
  • Heikki Meriläinen, kirjailija
    Taikojen ja häiden aikaa
    7 vuotta sitten
  • Hampaankolosta
    Ei liene sattuman sanelema juttu?
    10 vuotta sitten
  • Pauli Vahtera
  • Oikotieto - Poliittiset blogit

Impivaara odottaa

Impivaara odottaa
Impivaara kylineen ja taajamineen on parasta ja kauneinta Suomea. Viisausvajeiset poliitikot haluaisivat silmät kiiluen keskittää pääosan maamme asujista suurimpiin kaupunkeihin eli betonihirvityksiin. Suomi on kuitenkin väljä maa ja siksi jää. Maalla on tilaa ja edullisia asuntoja, todelliset vihreät luontoarvot ja parempi yhteisöllisyys ovat lisukkeina. Siksi kannattaisi suosia muuttoliikettä Impivaaraan.

Ruotsalaiset ihmiskauppiaat

Ruotsalaiset ihmiskauppiaat
Synkkään sotaiseen historiaamme ruotsalaisten komennossa kuului myös Amerikan valloitusta Delawaressa. Delawareen mentiin mm. komealla Kalmar Nyckel-aluksella, mistä kuvan laiva on kopio. Svedut laittoivat Ranskalta saamallaan merten takaisella St. Barthelemyn saarella pisnekset pystyyn - orjakauppiaina.

Suomi nousuun: Ulosotot kasvu-uralla.

Suomi nousuun: Ulosotot kasvu-uralla.
Ulosotot ja perintätulos kasvoivat viime vuonna kaikkien aikojen ennätykseen. Ulosottoon päätyi kaikkiaan melkein 600.000 ihmistä. Tämä ei kuitenkaan huoleta poliittisia päättäjiä. Suomen kai kuuluukin olla kylmä ja kova maa ainakin omille kantakansalaisille? Näpäytä kuvaa!

Pahan vallassa?

Pahan vallassa?
Sairas vai demonien kynsissä? Eksorkismi eli pahojen henkien manaaminen on nykyaikana outo, mutta todellinen ilmiö, Suomessakin, eikä vain katolisessa kirkossa. Kuvalinkin takana on vähän täydennetty juttu.

EU ja temppeliherrat

EU ja temppeliherrat
Temppeliherrat olivat aluksi köyhiä ritareita, jotka joutuivat joskus ratsastamaan samalla hevosella. Myöhemmin templarit rikastuivat ja ryhtyivät pankkiireiksi. Siitä alkoivat ongelmat kunkkujen ja paavin kanssa. Maailmassa on nykyisin enemmän rahaa, herroja ja valtaklikkejä kuin koskaan, mutta onko mikään oikeasti muuttunut?

Autoilupalsta

Autoilupalsta
Intrigöörin autopalsta on kaikkea muuta kuin kattava kooste lajissaan. Pieniä erikoisuuksia kyllä löytyy, kuten kuvan viherkupla. Oman aikansa aerodynaamisia ihmeautoja olivat romanialainen Persu ja saksalainen Schlörwagen, joista on tietoa juttuketjun loppuosassa. Onneksi kaikki autot eivät ole ja eivät ainakaan ole olleet tylsiä puikuloita tai sikakalliisti vinkuvia akku-sähköautoja.

Lähi- ja mobiilimaksussa ongelmiakin

Lähi- ja mobiilimaksussa ongelmiakin
Maksamisen "helpottaminen" eri tekniikoilla on nyt suosittua. Maksaa voi vaikka millä konstilla, ei kuitenkaan vanhoilla vaatteilla. Suosittuun lähimaksuun liittyy myös ongelmia, jos kortti joutuu vääriin käsiin. Luurilla maksamiseenkin on jo monia ratkaisuja, joista ainakin MobilePay on tuonut jo kielteistäkin palautetta.

Plussaa vai bonusta?

Plussaa vai bonusta?
Intrigööri pähkäili johtavien ruokakauppojen korttipeliä. Vähän ostaville asiakkaillekin korttien käyttö tuo alennuksia ja palauttaa rahaa, kuukausittain ykköseuroja tai vuodessa jopa kymppejä.

Vieras äly luonamme

Vieras äly luonamme
Valaiden ääni on viestintää, se on kuva tai äänipurske. Vieras äly, toisten lajien äly, on aina ollut luonamme, mutta emme ole juuri tiedostaneet sitä. Kaskelottien äänet voivat kantautua jopa tuhansien kilometrien päähän. Jo Aristoteles päätteli, että delfiinit osaavat viestiä keskenään. Vanhat luonnonkansat, kuten Australian aboriginaalit ja Vienanmeren rantojen saamelaiset ovat viestineet valaille. Maitovalaat ovat yleisiä hahmoja myös ikivanhoissa kalliopiirroksissa.

Virkahepo olohuoneessa

Virkahepo olohuoneessa
Kaupunkisuunnistuksen, eikun kaupunkimaantieteen proffa näkyy olevan huolissaan ja jopa kauhuissaan asuntojen keskikoon pienemisestä. Vuonna 2018 valmistuneiden asuntojen keskineliöt olivat noin 60, missä on pudotusta 17 neliötä vuoteen 2012 verrattuna. Vuosi sitten postailin määräilevistä virkahevoista olohuoneessa. Pieni voi kuitenkin olla kaunista ja asuntojen muunneltavuus olisi vieläkin siistimpää. Näppää kissan kuvaa!

Kasvis on murha!

Kasvis on murha!
Turkis on murha, mutta niin se on kasviskin. Kasveilla on tunteet ja ne harrastavat myös kiihkeää seksiä. Kasvit muodostavat 99 prosenttia kaikesta elollisesta maapallolla. Harkitse tarkkaan mitä ja miten syöt, sillä ihmisten ja eläinten koko olemassaolo riippuu luonnosta ja kasveista. Eikä salaatti ainakaan pelasta ilmastoa!

Faageista apua antibioottikriisiin

Faageista apua antibioottikriisiin
Stalinin synnyinmaassa Georgiassa keksittiin jo sata vuotta sitten tehokas tulehdussairauksien hoito bakteriofageilla, faageilla. Faagit ovat bakteerien viruksia. Faagimenetelmä saattaa olla apuna myös maailmanlaajuisen antiobioottikriisin ratkaisuissa.

Sarvikuono parantaa

Sarvikuono parantaa
Poskionteloiden tulehdus on paha vaiva, joka muistuttaa kauhiaa kroonista kankkusta. Tulehdusta voi häätää sarvikuonolla, mikä tarkoittaa onteloiden huuhtelua lämpimällä merisuolavedellä. Sama konsti voi tuoda helpotusta myös allergioihin tai nenäsuihkeista eroon pääsemiseen.

Pampam pakkohoitoon!

Pampam pakkohoitoon!
Vihaista kirjoittelua ja byroksaurusten arvostelua harrastavien kannattaa olla varovaisia maata kaatavien sote-uudistusten aikana, sillä eliittiörkkien suunnitelmissa on myös mielenterveyslain uudistaminen. Jos vihapuheiseksi katsotulla henkilöllä todettaisiin olevan esim. harhaluuloisuushäiriö, se voisi olla peruste pakkohoidolle psykiatrisessa laitoksessa. Muinaisessa (melkein) Neuvostoliitossa toisinajattelu katsottiin hoitoa (lääkitystä ja leiritystä) vaativaksi mielisairaudeksi.

Suomiko Pohjolan Kongo?

Suomiko Pohjolan Kongo?
Pienellä Suomella menee hyvin. Maaperänsä aarteiden lahjoittana Suomi lienee maailman reiluin, sillä Suomi etsii malmiot, antaa niistä tiedot mille vain maailman kovista kaivosfirmoista, eikä ole määrännyt kaivosveroa. Onhan se jo melko reilua? Kongossa sentään hallintoklaani rikastuu kaivosluvilla, mutta Suomessa niistä ei tipu edes muruja pöydän alle. No, tippuu tänne kuitenkin paljon tarpeellisia työpaikkoja ja niiden tuomia verotuloja. Klikkaa kuvaa!

Nikola Teslan sähköauto

Nikola Teslan sähköauto
Nikola Tesla poistui joukostamme yli 70 vuotta sitten, mutta vieläkin hänen nimensä tuo mieleen paljon keksintöjä ja monia mysteereitä. Tesla mm. ajeli sähköautolla, jossa ei ollut lainkaan akkuja. Kuvassa on ilmassa vahvaa virtaa, koska Teslan kädessään pitelemä hehkulamppu palaa, (ellei se ollut sähkökenttään reagoivalla kaasulla täytetty lamppu). Vanhat asentajat ovat meilläkin kertoneet hehkulampun palavan kädessä joissakin muuntamoissa, vaarallisissa työkohteissa.

Mamulegioona töihin

Mamulegioona töihin
Kriisimaista lähteneitä maahantulijoita on melkein mahdotonta työllistää tuottaviin töihin länsimaissa. EU:n maat ovat yhdessä iso toimija kehitysavussa. Osa pakolaisista voitaisiin työllistää uudessa monikansallisessa muukalaislegioonassa, auttajina kriisityössä kotimaissaan tai niiden lähistöllä. Uusilla tukijoukoilla olisi etuinaan paikallisten kulttuurien osaaminen, sekä käytännön kielitaito.

Voodoo tulee

Voodoo tulee
Afrikka tulee, oletko valmis? Myös tosiasiat ovat pelottavia, kuten Afrikan hurja väestönkasvu, mikä saa miljoonia ihmisiä liikkeelle ja lähtemään kohti Euroopassa vielä porisevia lihapatoja. Sekomielinen EU ei pysty hillitsemään mitään massamuuttoja, elleivät jäsenmaat tee sitä itse. Suomi suitsii ja estelee vain omia toisinajattelijoitaan. Siksi kannattaa valmiiksi tutustua mm. elinvoimaisiin voodoo-uskomuksiin ja noituuteen, joilla on jo jalansija ränsistyvällä hyvinvoinnin vyöhykkeellä Pohjolassa.

Suur-Suomi elää!

Suur-Suomi elää!
Pieni Suomi ja sen vähäinen kansa maailman kansojen meressä pitäisi monien nuljakkeiden mielestä haudata samaan unhon suohon kuin pitkään elätellyt aatteet Suur-Suomesta. Ehkei sentään pidä, sillä suursuomalaisuus nostaa nykyisinkin päätään toisella lailla. Suomesta puhutaan mieluusti maailman parhaana maana tai peräti suurvaltana siinä ja tuossa asiassa. Suomalaiset ovat kyllä yltäneet moniin hienoihin saavutuksiin, joten ei sovi väheksyä pientä suurta maata, eikä kukaan ei kiellä suuria ajattelemasta.

Korruptio, piilotettu lohikäärme

Korruptio, piilotettu lohikäärme
Suomi keikkuu edelleen mukana maailman vähiten korruptoituneiden maiden listalla. Hyvin rakenteisiin kotoutettu suomalainen korruptio on kuin hiipivä tiikeri tai piilotettu lohikäärme. Korruptiota ei muka ole, mutta se syö pöydässämme. Kuvalinkin takana on asiasta joitakin huomioita.

Onko ulkoilulupa maksettu?

Onko ulkoilulupa maksettu?
EU, se Euroopan paha uni, säätää lakeja niin että lätisee. Suomen, sen osavaltion, eduskunta leimaa niitä lakeja ranteet hellinä. Ei ihan vielä, mutta pian byrokraatit sääntelevät kaikkea, ihmisten ulkoilua myöten.

intrigööri

intrigööri
Intrigööri oli wanhoina aikoina pitkään lehtineekeri ja 90-luvun lamasta lähtien moniosaaja. Nykyaikana olen hiljaa aikuistuva setäpappa. Mielipiteet ja pähkäilyt ovat omiani. Olen sitä mieltä, että Suomella on valoisa tulevaisuus, ainakin kesäkuukausina.

sivun näyttöjä

Teema: Mieletön malli. Teeman kuvien tekijä: merrymoonmary. Sisällön tarjoaa Blogger.