17.10.2019

Takaukset eivät valtiota pelota?


Pieni, mutta sisuton Suomi julistaa alvariinsa olevansa maailman paras siinä ja tuossa lajissa. Jos julistuksessa on mukana hyppysellinenkin realismia, pullistellaan vain, että ainakin pyritään maailman parhaaksi.

Pesäpallossa Suomi lieneekin maailman johtava maa ja ehkä jossain muussakin jutskassa. Raskaasti mitoitetussa julkishallinnossamme ehdoton menestyslaji on rähmälläänolo, se onnistuu jopa moneen suuntaan yhtä aikaa.

Aamun uutisplarauksessa löytyi todellinen läpimurto. Olemme  pitkään olleet, ainakin nykyisen jallituksen mielestä, johtavia ilmastonpelastajia ja samalla kansalaisvapauksien säätelijöitä. Herkästi halutaan sorkkia jopa yksittäisten ihmisten ruokalautasia ja syöttää  karjan rehutkin ihmisille, jne. Suomi vanhenee ja ränsistyy kai nopeiten maailmassa...

Mutta nyt Suomi lyö luita kurkkuun koko Euroopalle valtion takausvastuissa. Vastuut ovat jo liki 20 prosenttia bkt:sta. No, nuo takaukset ovat tietysti pelkkiä muodollisuuksia, jotka eivät juuri koskaan lankea maksettaviksi.

Se on sama juttu kuin 1990-luvun alun lamassa, jolloin hölmöstä intrigööristäkin tuli äkisti miljoonamies, toisten ottamien velkojen takausvastuissa. Olihan se tavalliselle palkkarengille jonkinlainen saavutus sekin. Toki vasta markka-aikaa silloin elettiin, joten  pikku juttu, mutta otin sen silloin turhan tosissani.


Kauppalehdestä siepattu taulukko.

Suomi on Euroopan nopein

Kauppalehti kertoo, jotta Suomen valtiontakausten kasvu suhteessa bkt:hen on Euroopan nopeinta, nyt noin 6,7 prosenttia. Erityisrahoituslaitos Finnveran vientitakuiden ja viennin erityisvastuiden kokonaismäärä oli viime vuoden lopussa 23,6 miljardia euroa, josta 55 prosenttia koski alustoimituksia.

Jutussa haastateltu vvm:n erityisasiantuntija on huolestunut, koska on otettava huomioon surkastuva talouskasvu ja taantuva väestökehitys. Julkisen talouden stressikestokyky ei ole hirveän vahva. Vaatimatonkin taloussokki voisi saada aikaan merkittävää lisävelkaantumista ja alijäämän kasvua. Suomen valtiolla on puskurirahastoja, mutta asiantuntija kyselee, mahtaisivatko puskurit tiukan tullen riittää.

Valtion ohella kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on huima, liki 20 miljardia. Kuntien takauskeskuksella on vastuita yli 30 miljardia. Yhteensä kunnilla on kuormaa ainakin yhden valtion vuosibudjetin verran. Huono väestökehitys yhdessä kuntien ja kaupunkikuntien tyhjenemisen kanssa aiheuttaa lisää huolia.

Lisäyslinkki: Kunnilla ei oikeasti ole rahaa.

***
Vuosien mittaan on täältä ruohonjuuriltakin ihmetelty eläkerahastojen suurta määrää ja kasvamista yli 200 miljardin. Eläkkeisiin noista rahastoista ei ole vielä paljon käytetty. Nyt kumminkin tiedetään, mihin pienen Suomen keräämä jättirahasto aikanaan hupenee, jos Euroopan ja maailman talouskehitykseen iskee oikein kunnon kyykkäys, vuosisadan lama. Eläkerahasto on ollut myös valtiontalouden takaajana, ainakin luottoreittareille.

Toivomme tietysti parasta, sekä kaikkea hyvää mm. saksalaislähtöiselle telakka- ja autoteollisuudelle Suomessa. Kyynisesti voisi ajatella, että olisiko parasta maksaa valtion ja kuntien velat jo nyt pois eli siirtää koko velka- ja vastuurevohka kotimaiselle pohjalle, kuten Japanissa. Jos jotain jää jemmaan, voitaisiin vaikka kasvattaa puskureita.

Reilu-Antin hallituksenkin pitäisi tietysti laittaa ohjat kireälle, sillä neljän vuoden jallituskauden jälkeen talousriskit keskittymineen näyttänevät nykyistä synkemmältä. Mutta vielä on kaikki hyvin. Vai onko?

Hei Suomi, hyvin pyyhkii!

***

2 kommenttia:

Nils- Aslak kirjoitti...

Raimo Ilaskivi jo enteili, että Suomen talous voi ajautua pahaan sumppuun jo Rinteen hallituksen aikana. Mitä se on se halpa velka, jos se joudutaan maksamaan uudella velalla, jonka korko saattaa olla mitä vaan! Luottoluokitukset ovat jo hyvin lähellä pudota ja se tietää korkeamoia korkoja.

Itse epäilen tuon Uudenkaupungin tehtaan menestystä. Se on jo ilmoittanut lomautuksista ja Moskovan lähelle avattiin juuri uusi mersun tehdas, joka tekee samaa mallia. Lisäksi valtavat määrät saksalaisten USA: n tehtailla valmistamia autoja on jäänyt myymättä ja niitä on rahdattu Saksaan kaikki lentokentät ja satamat täyteen.

intrigööri kirjoitti...

Joulupukille taisi minun toiveenikin vain vilahtaa, että Antin hallituskaljaasi reivaisi purjeita ennen kuin alkaa kunnon myräkkä. Toivottavasti Saksan teollisuus selviytyy kunnialla, kun autojenkin tulisi liikkua puhtaammin kuin henki vetten päällä. Ehkä risteilijöiden rakentaminen sentään jatkuu Turussa?

Sähköautokouhotus ei tiedä hyvää sen enempää teollisuudelle kuin autojen tarvitsijoille. Bensa- ja dieselautot ajetaan loppuun, koska painavien akustojen kuskaaminen pitkin mualiman teitä tulee kuluttajille liian kalliiksi. Entä sitten sähköautojen paloturvallisuus jossain parkkihallissa? Volkkarilla on myynnissä tekemistä myös omien hyvien sisarmerkkiensä kanssa.

Toisaalta autoilu kehittyy omaan tapaansa muuallakin kekseliäässä Itä-Euroopassa:
https://www.google.com/search?q=horse+pulling+car&source=lnms&sa=X&ved=0ahUKEwjnzLbKsqPlAhWGAxAIHT-pDfAQ_AUIDSgA&biw=1920&bih=888&dpr=1