 |
| Edmond Locard apulaisineen mikroskoopin ääressä. |
Ikinuori Sherlock Holmes jaksaa viehättää sukupolvesta toiseen ja tarinat elävät edelleen, kuten sarjassa Holmes NYC. Nerokkaalla salapoliisilla oli esikuvia todellisessa historiassa niihin aikoihin, kun rikollisia alettiin jahdata järkeä, tiedettä ja tekniikkaa käyttäen, eikä vain juoksemalla patiinit lätisten pilli poskessa ja pamppu kourassa itse teosta yllätettyjen roistojen perässä tai seurailemalla tuoreita verijälkiä sylttytehtaalle.
Intrigöörin omat muistikuvat Sherlockin tutkimuksista alkoivat jo pikkupoikana, kun Arthur Conan Doylen jännityskirjaa "Baskervillen koira" luettiin radiossa. Meikä istui ison radiolootan ääressä korvat hörössä kuin Hugo Simbergin "Halla"-maalauksessa. Sen kuvitellun hohtavahampaisen radiokoiran ulvonta pimeällä nummella oli kyllä kakaran mielikuvituksessa verta hyytävää.
Oli meillä kotona se kirjakin, en muista, osasinko jo silloin itse lukea. Maalla kun oltiin, silloin Impivaaran aikoihin, piti käydä ulkohuussissa ja se oli pimeällä pelottavaa isosta sauvalampusta ja muusta aseistuksesta huolimatta.
Ymmärrän hyvin nykyisiä maaseudun lapsia, jotka saavat pelätä koulutiellään niitä hyvin hartaasti suojeltuja susia. Vain maailman karskeimmat koirarodut voisivat päihittää tai karkottaa suden. Intrigöörin lapsuudessa susihavainto olisi syvällä maaseudullakin ollut iso uutinen, hirvetkin olivat harvassa, karhuista puhumatikaan. (Susista kirjoittelin aikaisemminkin.)
***
Mutta takaisin aiheeseen: Intrigöörin vasta lukemassa rikoskirjassa mainittiin Ranskan oma Sherlokki, lyonilainen lääketieteen tohtori Edmond Locard ( 1877 - 1966 ), joka oli aikoinaan yksi tärkeimistä rikosteknisen tutkimuksen ja oikeuslääketieteen kehittäjistä.
Locardin varhainen oivallus ja pääperiaate ei ole muuttunut mihinkään: "Jokaisesta kontaktista jää jälki". Kontakti tarkoittaa väkivaltarikoksia, mutta muistakin rikoksista jää jälkiä, joita tutkijoiden pitäisi osata tulkita ja seurata.
Myös oikeustiedettä opiskelleen Locarden mentorina toimi lyonilainen lääkäri ja kriminologi Alexandre Lacassagne (1843 - 1924) , jota kutsutaan myös modernin oikeuslääketieteen tutkimuksen isäksi.
Käytännön poliisityö ja rikostutkimus oli kauan todella vain yksilöiden eli sherlokkien oivallusten varassa. Mitään yleisiä periaatteita tai järjestelmällisiä tutkimusmenetelmiä ei ollut. Locardin kaltaisten sinnikkäiden puurtajien ansiosta rikosten selvittämisen menetelmät alkoivat vähitellen hahmottua. Locardiakin kiinnostivat eniten räikeimmät rikokset, kuten murhat usein verisine jälkineen.
Rikostutkimuksen kehittämistyöhön kuuluivat myös sosiologia ja psykologia rikollisuuden ns. kasvualustojen hahmottamiseksi. Tarvittiin uusia rikollisten tunnistusmenetelmiä ja mm. antropologiaa. Myrkkyoppi tai laajemmin toksikologia oli sekin murhien tutkijoille tärkeää. Locard sai vuonna 1910 ylipuhuttua Lyonin poliisin perustamaan pienen rikosteknillisen laboratorion, yhden maailman ensimmäisistä. Määräraha heltisi myös kahden apulaisen palkkaukseen.
***
Vähin voimin aloitti myös Yhdysvaltain Secret Service, joka toimii nykyisin miljardibudjetilla ja työllistää erilaisine toimintoineen noin 6500 henkilöä. Koko organisaatiolle leimaa antava pressan suojelu työllistää heistä ainakin noin 300 ihmistä. Salainen Palvelu on yksi osa USA:n suuresta kotimaan turvallisuusvirastosta.
Eurooppalaiset poliisit alkoivat viime vuosisadan alussa kerätä rikospaikoilta todisteita, taltioida ja tutkia niitä, eikä rapakon takana oltu silloin sen pitemmällä. Alan pioneeri Locard korosti saatujen tietojen huolellisen säilyttämisen ja hyödyntämisen tärkeyttä. Hänen arkistomallinsa rakentui ennen kaikkea yksinkertaisen henkilömapiston varaan, johon hän toivoi koottavan monipuolisesti myös sellaista aineistoa, joka tarjoaisi pohjaa poliisin ennalta ehkäisevälle toiminnalle.
Locard tutustui poliisien ja oikeuslaitosten työhön muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1929 hän perusti Lausannessa Sveitsissä International Academy of Criminalisticsin yhdessä sveitsiläisten, itävaltalaisten, hollantilaisten ja saksalaisten rikostutkijoiden kanssa. Akatemia ei jatkanut toimintaansa enää toisen maailmansodan jälkeen, mutta monia muita poliisilaboratorioita luotiin Locardin oppien pohjalta. Ranskan poliisi toimi pitkään mallina monissa muissa maissa.
***
Rikostutkimuksen alkuaikoina oli edessä sellaisia uusia haasteita kuin valokuvien käyttö ja arkistointi. Hiljalleen alettiin rikospaikoilta ottaa myös sormenjälkiä ja kengänjälkiä. Locard kehitti hartaasti sormenjälkien tutkimusta ja hänen 12 yhtenevyyden periaatteensa lienee vieläkin peruspätevä.
Alan uranuurtaja huomioi todisteina jo silloin kauan sitten mm. vaatteista rikospaikalle ehkä jäävät kuidut. Tietokoneita ei ollut, mutta mm. mikroskooppia kyllä käytettiin ahkerasti. Locard käytti myös grafologiaa, käsialojen vertailevaa tutkimusta väärentäjiä paljastaessaan. Grafologiaa hän piti yhtenä vaikeimmista tutkimusaloista.
Locard lähti siitä, ettei käsialassa ollut mitään metafyysistä vaan se oli dimensionaalinen, aineellinen kokonaisuus, jossa mitattavien elementtien suhteet pysyivät samoina kirjoitustyylin tarkoituksellisesta muuttamisesta huolimatta. Hän käytti apunaan suurennuslasin lisäksi millimetrimittaa ja astelevyä laatien käyrät, joiden yhdenmukaisuus todisti samasta kirjoittajasta. Kuta useampia omaisuuksia täsmäsi, sitä luotettavampi oli tällainen "grafometrinen" vertailutulos.Alansa uranuurtaja Locard julkaisi yli 40 teosta ranskaksi, eglanniksi, saksaksi ja espanjaksi. Monet hänen kirjoistaan ovat edelleen tuttuja rikostutkijoille ja oikeuslääketieteessä.
Kuuluisimpia Locardin luennoille osallistuneista oli kirjailija Georges Simenon. Oppilaisiin lukeutui mm. ruotsalainen kriminalisti Harry "Revolver" Söderman ( 1902 - 1956 ). Myös Suomen poliisi on Locardinsa lukenut. Locard harrasti kotioloissa filateliaa ja kirjoitti aiheesta kirjoja.
* * *
* * *
Katsaus eurooppalaisen kriminologian vaiheisiin ennen toista maailmansotaa löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti