Hyvin se kauppapuoli itänaapurin kanssa pelasi! Yritykset saivat rahansa toimitetuista tavaroista Suomen pankin kautta. EU eli Euroopan hiili- ja teräsyhteisö oli ainakin meille taviksille vain etäinen isojen eurooppalaisten maiden kauppakamari.
Onneksi Suomen vientikaupan painopiste oli silloinkin oikeasti länsikaupassa.
Suomalaiset poliitikot hoitelivat hommat isokalju Kekkosen suvereenilla johdolla. Tämmöiset vähäiset maakuntien lehtineekeritkin kuin intrigööri olivat kiltisti sisäistäneet terveen suomettumisen periaatteet. Kun joskus harvoin piti käydä tekemässä juttua neuvostoliittolaisista kauppa- tai kulttuurivaltuuskunnista, se tehtiin nätisti tulkin välityksellä.
Ei siinä esitetty mitään tosi kiusallisia kysymyksiä. Se olisi ollut silloisessa ilmapiirissä hölmöä, eikä kunnon vastauksia olisi tullut kuitenkaan. Olihan tiedossa, että KGB:llä ja sen ilmiantajilla oli kaikissa valtuuskunnissa vankka edustus. Jos joku tavistoveri olisi vaikka vastannut kysymyksiin erehdyksessä rehellisesti, hänelle olisi saattanut koittaa kotosalla pitkä rautatiematka jonnekin tundralle. Semmoista lipsahdusta olisi pitänyt suomettuneesti sensuroida tai ainakin liudentaa.
***
Mieleen jäi, että vielä 70-luvulla valtuuskuntiin kuuluneet toverit saattoivat olla vähän aran tai pöllähtäneen näköisiä, kun joku paikallisen uutisläpyskän tyyppi tuli kuvaajan kera haastattelemaan. Se oli ymmärrettävää, sillä siellä "näin naapurissa" toimittajilla oli ihan toisenlainen status kuin silloin jo hiukan länsimaistuneessa Suomessa. Neukkulan toimittajat olivat ainakin virallisesti systeemin tukipuita ja viranomaisten tietolähteitä.
Molemmissa maissa palstanikkareille kyllä viina ja ruoka maittoivat, mutta rentoja viinan ystäviä olimme vain me suomalaiset, ne ketkä olivat. Toveritoimittajat olivat, elleivät ihan yhtä kuin KGB, ainakin heidän oli pakko olla siihen suuntaan syrjällään.
Jo silloinkin suurin osa suomalaisista naistoimittajista oli kyllä asiallisia, he eivät usein juopotelleet työaikana. Naiset pitivät käytännössä lehtitalot pystyssä. Intrigööri on vieläkin aika nolona joistakin sattumuksista. Mutta kyllä me äijätkin vastuuta kannoimme ja itse pystyssä pysyimme, yleensä. Joskus puolilta öin läpyskät pantiin kiinni ja painoon useimmiten hyvässä tuiskeessa. Eivät ne siellä painon puolellakaan kaikki ihan mehupoikia olleet. Vakavia virheitä tuli silti ihan ihmeen vähän.
Mutta aika vieri ja tyyli muuttui. Neuvostoliiton ja Suomen ikuisen ystävyyden loppuaikoina 80-luvulla topakasti päissään olivat vain näiden naapurimaan valtuuskuntien jäsenet, tulkit ja isännät. Toimittajat olivat selviltä päin. Myös valtuuskuntien kokoonpano muuttui. Arat kulttuurikuikelot ja rankat työn sankarit väistyivät taka-alalle ja pöydissä istuivat etukenossa lystiä pitämässä sen tai tuon suuren kombinaatin pamput yhdessä täkäläisten pamppujen kanssa.
Tuo aika ikäänkuin ennakoi suurta vallankumousta, missä muut idealismit jäivät lopulta kaiken alleen jyräävän talouden taakse. Ahneimmista neuvostopomoista tuli nopeasti suuria omistajia, kapitalisteja. Sekin vielä menettelisi, reaalitalous, mutta tämä uusi laajennettu käsitys taloudesta, mielipuolinen keinottelu velalla kaikkine sivuilmiöineen, siinä on meidän turmiomme.
Jos noita vanhoja juttuja yrittää nykyisin kertoa, nuoret toimittajat eivät niitä usko, nämä hyvin tosikot viheriköt ja globaalit torvensoittajat. Mutta liekö tuossa sittenkään mikään niin perusteellisesti muuttunut. Kyllä sieltä parjatusta Tampereen punikkiopistostakin aikoinaan tuli joskus varsin nohevia tyyppejä, jos tuli myös onnettomia tunareitakin. Niin se on aina ja kaikkialla, jokaisella alalla. Opiskelemalla ei opita töihin, eikä kukaan ole seppä syntyessään.
Aika aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Hyviä toimittajia aina tarvitaan, muuttuivatpa välineet miten vain. Köykäisempi aines joutaa vaikka, no, pisneksille tai politikoimaan!
* * *
Miksikö tämmöisiä vanhoja muisteloja? No siksi, että satuin eilen ratiosta kuulemaan, kuinka EU-fanaatikkomme Katainen ja Stubb vetävät perässään suomalaista kauppavaltuskuntaa Qatarissa ja Arabiemiraateissa. Sehän lienee suunnilleen parasta, mitä nämä kaksi kokoomuslaista herraa saattavat tehdä pienen, mutta köyhän kansakuntamme hyväksi. Kyllä sitä vientikauppaa tarvitaan, muuten tippuvat luottoluokitukset, eikä euroytimissä enää suopeasti nyökytellä aina alttiille maksajalle Suomelle.
Kuulema näiden poliittisten iskurityöläistemme mukana matkustaa viitisenkymmentä suomalaisten firmojen edustajaa. Jotenkin otti korvaan, kun Stubb mainosti, kuinka hän päivän päätteeksi kyselee, miten niitä kauppoja on syntynyt. Käsiä nostetaan pystyyn merkiksi siitä, onko kauppoja saatu vai ei.
Noinko se muka pitää mennä? Ei kai se ole mitään rukkaskauppaa torilla? Ota tai jätä! Kansainvälistä kauppaa tehdään yleensä aika paljon pitemmässä juoksussa.
Onneksi ohjelman toimittaja valaisi asiaa haastattelemalla jotakuta ostajien edustajaa siellä Qatarissa. "Pitäkää meitä ihmisinä!" haastateltava sanoi. Taas kolahti! Nääs, kun itselläkin on edes pientä kokemusta kaupanteosta.
Öljyvaltion edustaja tarkoitti kai sitä, että kauppoja pitää pohjustaa ja suhteita ylläpitää pitemmän kaavan mukaan, eikä millään yhden pysähdyksen ja tarjouksen taktiikalla. Tästä asiasta löytyisi varmasti asiantuntevia mielipiteitä, mutta sen verran voin minäkin veikata, että näissä kohdemaissa kaupankäynti otetaan hyvin vakavasti. Kaupanteko perustuu mm. arabimaissa ja Venäjällä hyviin ja jatkuviin henkilösuhteisiin, joilla saadaan aikaan sitä tarpeellista luottamusta.
Luulisin, että nuo öky-öljyrikkaat arabimaiden liikemiehet ovat kyllä vieraskoreita, mutta samalla erittäin kriittisiä. Noissa Persianlahden maissa on aina tarjolla kaikki maailman tavara, kaikenlaiset tuotteet ja sitä hyvää tarjoamassa kulkevat maailman parhaat myyntiedustajat. Suomesta kunnon kamasaksoista on puutetta.
***
Mennä viikolla joutui taas miettimään, miten pienellä järjellä meikäläistä politiikkaa oikeasti johdetaan. Kataisen ja Stubbin valtuuskunnanhan piti mennä myös Saudeihin, mutta ne kultaiset portit eivät tällä kertaa auenneet. Opetusministeri Gustafsson suvaitsi korkeassa ylimielisyydessään mokata oman hallinnonalansa tärkeimmän vientikaupan kehittämismahdollisuudet, ehkäpä iäksi.
Saudeihin kaupoille pääsy joillain julkisen alan tuotteilla lienee äärimmäisen vaikeaa ja sellainen olisi todellinen referenssi monissa muissakin potentiaalisissa ostajamaissa. Asiakasta ei saa koskaan väheksyä, sen verran jokaisen kuuluisi ymmärtää. Ministeri olisi voinut hyvin jättää Brysselin byrokratian sillä kertaa väliin ja arvostaa muodollisesti hyvästä syystä eli rahan takia Saudi-Arabian valtiota.
Vai onko amerikkalaisiin ja heidän liittolaisiinsa kohdistuva viha liian syvällä vasemmistolaisissa, kuten demareissa? Ei kai tämä vain siitä kiikastanut? Toivottavasti ei sentään! Mutta koska ne ovatkaan, ne kuuluisat demariministerien vaihtoviikot?
Entä kokoomus? Kahta se ei vaihda, tuota fantasista kaksikkoa, noita fanaattisia euron ystäviä, kuin batmania ja robinia.
***
Luottamuksesta piti kirjoittaa vähän lisääkin, mutta olkoot se ainakin tältä päivältä, kun olo on ohkanen vajjaan viikon takaisesta pikku leikkelystä johtuen. Hyvin se kyllä meni ja pian tämä poeka tuas porskuttaa kai höpinöitä tuuttiin tavalliseen tahtiin!
* * *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti