12.7.2013

Jotain pysyvää - eurokriisi

Vihdoinkin meillä taloudellisen, moraalisen ja muutenkin henkisen epävarmuuden keskellä elävillä suomalaisilla on elämässämme jotain pysyvää. Jos rahaministeriä  (ja tangotanssin  taitajaa) J. Urpilaista on uskominen, se on eurokriisi, mikä on pysyvä olotila tulevaisuudessakin.

Koska blogin uudishankindaosasto ei telepaattisesti tavoittanut lomailevaa pääministeri J. Kataista, hänellä voisi otaksua olevan asiasta samanlainen pöhinä? Eurooppaministeri A. Stubbin käsityksen asiasta voi hieman pinnistellen kuvitella mielessään: Fantsua! hän saattaisi sanoa. Vai olisiko se sittenkin bullshittiä, että olisi kriisi?

Muualla Skandinaviassa tai Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja piakkoin kai itsenäistyvässä Grönlannissa edessä lienee paljon epävarmempi tulevaisuus. Miksikö? No siksi, että muut pohjoismaisesta kansojen perheestä eivät kuulu euron rahaliittoon tai eivät ole lainkaan mukana koko eeuussa, eivätkä pääse nauttimaan euron tuomasta vakaudesta pitkälti tulevaisuuteen asti.

Muissa pohjoismaissa ovat vain ne vanhat vekkulit kuningashuoneet ja omat kruunut. Toista se on meillä Suomessa, missä aikoinaan ehdittiin jo valita pönäkkä saksalainen kunkku, mutta sen kunkun (Väinö I) kruunu jäi tasavaltalaisanarkistien takia museoon. Mutta markka jäi yhdessä saksalaisten kanssa ja nythän se on tietenkin ja suureksi onneksemme - euro.

Siis eeuu, eurot ja kriisit olkoot kanssamme ikuisesti! Tättärää!

***
Koska aamun uutiskatsauksesta eli Ampparit -sivustolta osui ensiksi näytölle Iltalehti, jatkan hetken sen plaraamista: Jossain listalla keikkuu otsikko, minkä mukaan painokas seksin ehdottelu on tulevaisuudessa rangaistavaa, kuten jo aika moneen muuhunkin asiaan ryhtyminen.

Jos intrigöörikin siis aikoisi ehdotella typyköille (ikäneutraali käsite) jotain semmoista, se pitäisi tehdä kevyesti, ikäänkuin flirtitellen. Voihan kettu! Mutta kai sitä nyt kysyä saa? Jos uskaltaa.

Viedäänköhän sinänsä tarpeellistenkin lakien väsääminen liian pitkälle. Pitääkö joka jutusta säädellä laki?  Pian kai joku ministeri tai kanisteri tai joku parlamentin perähuoneista haluaa määrätä, kummalla kyljellä nukutaan ja millaisella patjalla. Samalla voisi käskyttää senkin, miten kauan on pakko harjata hampaita ja montako ruutua rullasta saa päivässä käyttää...

Seksiä saisi kai jatkossa ehdotella vain jos potentiaalinen partneri antaisi  siihen itse asiasta kuultuna kirjallisen suostumuksen kahden sivullisen todistajan läsnäollessa?

***
Ministeri Räsänenkin on sanonut taas jotakin. Valtakirkkoon vielä melko myönteisesti suhtautuvana en kuitenkaan uskalla avata otsikkoa. Monethan ovat kuulema noista sanomisista sairastuneet nettiraivoon eli some-rabiekseen.

***
Kesäisessä Suomessa on yhä vaikeampi elää epäkaupallisesti, kun tarjonta ylittää koko ajan kysynnän.  Liikenteessäkin saa väistellä ja vältellä mm. monikulttuurisia rihkamakauppiaita ja mukejaan kolistelevia rahankerääjiä, olipa sitten liikkeellä autolla tai kävellen.

Radiossa joku juuri uhosi, ettei mene ainakaan mihinkään kesätapahtumaan, vaan painelee  viikonloppuna metsään mustikkaan. Se lieneekin mukavinta, sillä metsässä voi kohdata vain ystävällisiä karhuja tai ahkeria thaimaalaisia, eikä kukaan yritä myydä mitään. Hirvikärpäsiäkään ei vielä ole ilmastossa.

Mutta oli aamussa jotain myönteistäkin. Iltasanomat kertoi, että illalla kadonnut kolmivuotias Väinö oli taaperoinut koiransa kanssa kolmen kilsan päähän ja hyö löytyivät sieltä. Hyvä! 

Meikältä kuusivuotias harvahammas katosi mennä viikolla isossa marketissa, mutta löytyi nopeasti ihan vain kuuluttamalla. Pelkäsin jo, että poeka meni ulos parkkipaikalle. Kuusivuotias ehtii parissa minuutissa aika kauaksi. Aikuisten puheet tuon ikäisille - nehän ovat kuin Tenavat-sarjakuvissa, plaa, plaa, plaa...

Mutta nyt keskikesä ja aurinko lämmittää! Huoli ja pelko pois Rosmarie!


***



Ei kommentteja: