Uusimman alkkiskeskustelun käynnisti kuulema eräs mamutaustainen toimittaja. No joopa. Perisuomalainen toimittaja ei sovi enää edes julkisen kohun aiheuttajaksi. Kohun voi uskottavasti käynnistää vain joku julkkis tai mamu tai, no, julkimohomppeli.
Peruspalveluministeri viskasi vielä löylyä kiukaalle. Hänen edeltäjänsä tyytyi vain vaatimattomasti lantrailemaan keppanaa. Uraputken saavutus oli siis kepukan taikominen kolmosesta kakkoseksi. Ehkä kakkosta sitten jatkossa rahdataan kaupasta kärryjen kera, ehkä ei?
Miksi peruspalveluministeriksi pitää aina valita totaalikieltodemari? Ai niin, demarihan tähän duuniin on sikspakista pakko valita. Mutta oli demareissa ennen järkeviäkin poliitikkoja, kuten esimerkiksi... No olkoon, kun muisti reistaa.
***
Wanhana juoppona intrigööri vastustaa useimpien muiden kansalaisten tavoin ministeri Susanna Huovisen heittoa siitä, että keppana pitäisi siirtää makkarakaupoista pois ja vain Alkosta myytäväksi. Huovinen tietää tietysti hyvin, ettei moinen kieltolaki olisi tätä päivää, eikä se kuunaan tulisi saamaan tarpeeksi kannatusta. Julkisuutta tuo oiva aatos sai ja se oli tarkoituskin.
Juopot ja köyhät meillä ovat aina keskuudessamme, mutta kasvussa taitaa olla vain jälkimmäisten määrä. Intrigöörin pitkältä ajalta hankitun kokemusperäisen nyrkkisäännön mukaan jonkin sortin alkkiksia eli oikeasti päihderiippuvaisia on populasta noin yksi kymmenestä. Virallisempien tilastojen mukaan "suurkuluttajia" lasketaan olevan noin 4 prosenttia aikuisväestöstä.
Alkoholi ja sen aiheuttamat ongelmat ja kustannukset yhteiskunnalle herättävät aina suuria tunteita, melkein kuin Päivi Räsäsen uskonnolliset puheet. Kukaan ei kuitenkaan hanki Huovisen höpinöiden takia eroa Alkosta tai lähikaupan kaljahyllyköistä, vaikka verorasitus voi olla juomittelussa hyvinkin raskas. Ikivanhaa mainosta mukaillen: "Alko - se on hyvä pankki, sinne se minunkin palkkani menee."
***
Intrigööri muistaa, kun keppana vapautui kyläkauppoihin. Ajokortti oli silloin jo lämiskässä, joten heti ostettiin poikien kanssa kopallinen, lyötiin se Fiat 850 S:n etukonttiin ja ajeltiin rauhalliselle aholle palloa potkimaan. Kukaan meistä pojista ei tainnut silloinkaan humaltua moisesta lirukaljasta.
Vain kerran oli porukka oikeesti päissään, kun tehtiin saaressa juhannuskiljut murkkujen pesään. Meikä sai silloin jäykempää eli tyttökaverin veljen järkkäämää hampilääkärin pirtuhuikkaa. Silloin meni ensimmäisen kerran muisti. Mutta jalat pitivät, kuten yleensä myöhemminkin. Parempi olisi ollut, jos koivet olisivat aina myöhemmin pettäneet, eikä olisi tullut torveiltua muisti pihalla siellä ja täällä. Muistaakseni, heh, vain samppakalja ja sahti kävivät ns. jalkoihin.
Nykyisin seurailen vain katseella parvekkeelta, kun lajitoverit äheltävät tarmokkaasti askeltaen lähikaupasta kotia kohti raskaine kaljasalkkuineen. Itselle keppanan myyntipaikka olisi jo se ja sama, mutta yleisinhimillisistä syistä kannatan nykyistä laajaa vähittäismyyntiä. A-kaljan tuomisesta ruokakauppoihin ei olisi niin väliä, mutta ehkä ruokaviinit olisivat siellä paikallaan. Viinittely onkin jo pitkään ollut Suomessa chic, tai jotain, itse en moista harrastellut.
***
Hyö olivat sen verran alan miehiä, että ostivat pilsneriä, kun keppanan hakuun olisi pitänyt ajaa vielä kymmeniä kilsoja toiseen pitäjään. Lisäksi nuo veljekset ostivat pullotolkulla illodiinia eli suuvettä, jossa oli kai seassa pirtua. Illukkata he tiputtelivat sitten hartaasti pilsun sekaan. En tiedä, menikö se sotku päähän, mutta ehkä siinä suu sentään puhdistui. Makunautinto se ei voinut olla.
Noita pohjoisen poikia oli kolme, yhdellä oli poroja. Toiset kaksi kuulema kesällä kalastivat ja naihvat. Talvisin ei kalasthettu. Mikäs siinä, hieno elämäntyyli, vapaa ja rento. Pojilla oli yhteinen iso perintötalo.
Joskus myöhemminkin kävin siellä tavan mukaan kylässä ja pojat olivat tosissaan äimällä lyötyjä, kun en suostunut itse ottamaan tuliaispulloista huikkaa, olin nääs jo vahingossa raitistunut. Pojista sellainen ei ollut normaalia, he uskoivat minun pahemminkin sairastuneen. Keittivät hyö lopulta kahvit, sentään. Jo vain.
No niin. Näitä tarinoita riittäisi, joitain jäi muistiinkin, kun ei aina ollut tarjolla sitä pirtua. Se oli kyllä myöhemminkin nautiskeltuna ällipois-ainetta, vaikka pakosti sitä piti reilusti lantrata.
***
Oikeastaan minun piti tässä urputtaa siitä, että päihdeongelmaisten on aina ja yhäkin vain vaikeaa päästä katkolle ja hoitoon. Eikä se ole pelkästään tämän taantuman aiheuttamaa julkisen terveydenhoidon alasajoa. Tiukkojen budjettien kanssa tuskittelevat kuntien sossut katsovat jo tarkasti, kenet kustannetaan pitemmälle päihdekatkolle tai peräti hoitojaksolle, jos ketään. Hoitopaikat ovat kalliita, hyvinkin kalliita.
Kunnissa ja kaupungeissa suositaankin nousukauden öykkärityyliin joskus vain suurten alan firmojen hoitopaikkoja ja -malleja, mitkä maksavat todella hurjana. Vielä taannoin sivummalta Suomesta löytyi pieniä yksityisiä hoitopaikkoja, joissa kustannukset pysyivät järkevissä rajoissa. En ole tarkistanut, vieläkö näitä mestoja on pystyssä. Mitä nyt rappiolle painunut tai sinne menossa oleva juoppo tarvitsee? No, petipaikan lepoa varten, pyykkikoneen, suihkun, saunan ja ruokaa, kunhan kiinteämpi eväs alkaa maistumaan.
Ennen kaikkea juoppo tarvitsee selväpäistä ja samalla kaltaistaan seuraa, jos on meininki toipua eli saada aikaiseksi oma halu muuttaa elämäntapojaan. Tuommoisissa pienehköissä hoitokodeissa on usein vetäjinä ja töissä kunnon ammattilaisia, alan miehiä ja naisia, entisiä alkkiksia, alkoholisteja. He tuntevat asiakkaidensa tilanteen tasan tarkkaan. Jokunen harva asiakas saattaa noissa ihmisläheisissä ja halvemmissa hoitopaikoissa jopa raitistua.
Kukaan raittiushenkilö raittiustuolissaan ei saa julistustaan perille ja pakkotoimet nostavat aina vastarintaa. Vai laitetaanko makkarakaupoissa ne kakkoskaljatkin nimettöminä napin taakse kaappiin, kuten tupakat, kaikkien asiakkaiden ja kassojen kiusaksi?
Alkoholistin hoidon ongelma on vaikea ja rankka, sillä useimmat lähtevät juomaan heti tai heti kohta hoitopaikoista päästyään. Huumeaddikteilla tilanne on kuulema vielä selvästi pahempi. Mutta aina sieltä huumehelvetistäkin joku pinnistelee takaisin oikeaan elämään. Ihminen on sisimmässään selviytyjä.
Jotta hommaapi vain arvoisa peruspalveluministeri ystävällisesti juopoille ja päihderiippuville lähimmäisille lisää halvempia hoitopaikkoja, jos on meiniki ehkäistä sairastumisia ja ennenaikaisia kuolemia, joita liika viinankäyttö aiheuttaa monella tapaa. Pelkästä viinasta sentään ihminen selviäisi joskus, mutta suurin osa ongelmaisista on nykyisin sekakäyttäjiä, mömmönsyöjiä, jne. Pää sekaisin vaikka paikallaan pyörimällä.
Eihän tämä pikku alkoholikohunen vain jää tähän? Eihän? Päihdeongelmaiset ovat (onneksi) Suomessa pelkkä pieni vähemmistö. Vähemmistöjä pitäisi kohdella suvaitsevasti ja auttaa, niinhän meille joka päivä julistetaan. Juoppoja pitäisi auttaa muutenkin kuin vain pampulla pehmitellä ja putkaan lukita. Selviämisasemiakin tarvittaisiin lisää, sellaisia, missä on sekä "märkä" että "kuiva" pää, yms...
Ai niin, yritin lueskella tilastotietoja, mutta en oikein jaksanut. Suomessa on tilastoitu alkoholihaittoja, valtion viinatuloja ja menoja jo kymmeniä vuosia. Tässä olisi linkkiä virallisiin faktoihin.
Lisäyksiä: linkki yhden blogistin järkevään mielipiteeseen. Ja: Geenitkin voivat altistaa ongelmille.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti