13.1.2015

Itsenäisiä terroristisoluja?

Pariisin surulliset terroriteot ovat herättäneet pohdiskelun siitä, kuka islamilaisen terrorismin jefe käski, ketä, miksi ja milloin. Poliisin ampumien terroristien taustavoimissa on tunnistettu niin  Jemenin "tukikohtaa" kuin Irakin-Syyrian "kalifaattia". 

Pariisin tappotöiden taustalla kai rikottiin suurten ja jihadistiryhmien eli terroribisneksen totuttuja rajoja. Joitakin noihin iskuihin osallisia, tausta- ja tukitöiden toimijoita lienee vielä vapaina. Terroribisneksestä voi puhua, sillä ainakin kalifaatti repii isoa rahaa varastamillaan öljytuloilla ja muiden ryhmien tapaan tietysti rosvouksilla ja lunnaita vaatimalla.

Lieneekö sitten Euroopassa syntymässä enemmänkin näitä itsenäisesti toimivia, taustajoukkojen suorasta käskytyksestä irti olevia, mutta satunnaisesti toisiaan tukevia terroristiryhmiä tai -soluja? Maailmalla islamilaisia terroristiryhmiä, pieniä ja suurempia, on olemassa vähintäänkin satoja. Irrallisia pieniä tapporyhmiä keskinäisine kytkyineen Euroopassa on yhä vaikeampi paikantaa.

Myös moni puhuva virallispää on viime päivinä todennut, että yksittäisten terroritekojen torjuminen on mahdotonta. Potentiaalinen terrorismi on täällä ja se kyllä koskee suoraan Suomeakin. 

Vapaa liikkuvuus Euroopassa tarkoittaa tavallisille ihmisille myös enemmän kaiken sortin rikollisuutta ja raakaa terrorismia. Ikäänkuin rajat olisivat koskaan juuri haitanneet tavallisten ihmisten liikkumista läntisissä maissa. Kiitos vain tästäkin "vapaudesta" nerokkaille poliittisille päättäjillemme! 

***
Ahmed Ahneita terroristien sisäisessä valtataistelussa ylätasolla ovat kaikki, mutta ikävä kyllä, siellä ei ole yhtään lepsua kalifi El Pullahia. Huumori tuntuu olevan tuollaisille kiivaille mustarättipäille vierasta. Tai sitten emme vain täällä rappeutuvassa lännessä vain ymmärrä heikäläisten huumoria, emmekä jaksa naureskella sellaisille hauskuuksille kuin ihmisten kiduttamisille, hirttämisille ja irtopäille? Vapaamielisyyttä lienee se, että "veljien" päärätti saa olla minkä värinen vain, kunhan se on musta.

Jossain mediassa pohdiskeltiin asioita niinkin, ettei mussu- ja allu-pilakuvilla olisi sinänsä mitään suurta merkitystä terroristipäälliköille, joissa ne eivät aiheuta yhtään mitään väristyksiä. Pilakuvilla on kyllä helppo kiihottaa suuria uskonveljien ja -sisarten massoja läpipahaa länttä vastaan. Pilakuvien aiheuttama suuttumus sytykkeenä saadaan myös hereille terrorisoluja ja yksittäisiä uskonkiihkoilijoita.

Terrorismi on jo saavuttanut yhden suurista tavoitteistaan, pelkoa on lietsottu, suurta kaaosta ei ole tullut vielä, mutta länsimaat kuristavat yhä lisää omia vapauksiaan. Kaikkia kansalaisia syynätään yhä tarkemmin, jopa koteihin eli ainakin tietoverkkoihin asti. 

Eri maiden kansalaisia varten kai näitä yhteiskuntia pidetään yllä?  Mutta voihan olla, että intrigööri on menneisyyden ihanteiden vanki.  EU-mallinen demokratia onkin vain kulissi toisenlaiselle vallanjaolle, jossa lopulta demokratian rippeet väistyvät varjoihin ja ultakapitalismin sliipattu pakkovalta astelee tilalle kuin kingkongin kokoinen rautasaappainen poliisirobotti.

Mikä sitten olisi parempi uskonnollisen terrorismin torjunnan kannalta ? Nykyinen läntinen Eurooppa on terroristintaimille mitä otollisinta kasvualustaa. Tulevassa globaalien suuryritysten robocop-maailmassa myös kaikensorttiset oikeat terroristit ja "terroristit" olisi helpompi löytää, jyrätä nurin ja polkea littuun. 

Sellaista uutta maailmaa tässä hiljalleen rakennetaan, aseiden ja pommien paukkeessa. Inshallah ja elpullah!
***
Lisäys: Ylen juttu: Kokkaa pommi kotona!

2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Huumorihan on haram, mitä suurimmissa määrin. Kuullostavatkin miltei samalta.

intrigööri kirjoitti...

Haram taitaa tarkoittaa suunnilleen samaa kuin meille vähän tutumpi vierassana verboten. Muutenkin noilla sanoilla ja niiden käyttäjillä taitaa olla mielenkiintoisia ja yhtäläisiä, jopa aatteellis-historiallisia merkityksiä. Tänään pitäisi kai sanoa myös: Je suis juif? Tänään on hautajaiset Jerusalemissa.