22.12.2015

Kastijako Pohjois-Koreassa



Pohjois-Koreasta kuuluu yhä vain rankempia totuuksia. Verkkouutiset valistaa, että Kim Jong-unin ainakin nimellisesti hallitsemassa ihmemaassa vauvat saavat oman kastimerkintänsä isukin yhteiskunnallisen aseman perusteella.

Pohjois-Korealainen voi kuulua viiteen kastiin eli songbuniin. Määritykset ovat: erityinen, ydinryhmä, tavallinen, monimutkainen ja vihollinen. Voi olla, että jälkimmäisten elämänkaari jää lyhyeksi tai muodostuu hyvin ikäväksi.

Lapsen kastimerkintä ratkaisee senkin, pääsekö hän jo eläessään paratiisiin eli komukkapuolueen jäseneksi tai ei. Lasten manipulointi aloitetaan viimeistään viisivuotiaina päiväkodissa. Sama kaiku on askelten, aina vain, maailman hirmuhallinnoissa, entisissä ja nykyisissä.

Uusiakin tuulia henkäilee jopa P-Koreassa, sillä lapset eivät saisi (enää) puhua ääneen amerikkalaisten imperialisti-vihollisten kuolemisesta. Hyväksyttävää olisi, jos lapsukainen sattuisi vaikka ihan omin päin haluamaan, että "amerikkalainen pohjasakka potkaisisi tyhjää".


***

Ei kommentteja: