Nykyinen lamaannus alkaa tavisten kannalta jo ylittää 90-luvun alun ikävyydet, silloinhan pitkän nousukauden jälkeinen Suomi oli vielä pääosin kasassa. Onneksi herroja vielä naurattaa. Minusta Hanna Pakarisen hyvin esittämä Carolan laulu jotenkin sopii näiden köyhyyspostausten tunnelmaan.
Juutuupi: Herrojen kanssa pellon laidassa.
*****
Kauniimman sukupuolen lehti Anna kertoo meille, millaista on elää köyhänä naisena Suomessa. Jutun ingressissä kysellään, miltä se tuntuu, kun ruoka pitää hankkia erikoistarjouksista tai leipäjonosta. Entä jos lapsi ei voi hiihtää koulun urheiluissa, koska äipällä ei ole varaa ostaa suksia?
Siis, että miltäkö se köyhyys tuntuu? Ei voi mittään, mutta mieleen juolahti ikivanha telkun hupipätkä, jossa haastattelija tenttasi nuorta paria saunan jälkeisestä seksistä kysellen pokkana, jotta miltä se tuntui.
"Hyvältä se tuntui", punaposkinen pariskunta vastasi kuin yhdestä suusta.
Hyvältä sekin tuntuu tällä pienellä tarkkailuasemalla, että naistenlehti tekee juttua pienituloisista tai köyhistä naisista. Kimallusta tarjoillaan printtilehdissä ja tyttöblogeissa jo ihan riittävästi. Unelmia tarvitaan, mutta ripaus realismia ei ole pahitteeksi. Suomi on hyvin kallis maa ja täällä on paljon kantaväestön köyhyyttä, joka ei ole edes helpottumaan päin.
Köyhänä edes jotenkin säällisesti eläminen, se vasta rankka taitolaji on! Siitä selviytymisestä pitäisi edes joskus palkita, jos olisi joku palkitsemassa. Lapsiakin varmasti risoo, etteivät he ehkä saa suksia, sadoista muista kouhottimista puhumattakaan. Lapset kumminkin ymmärtävät enemmän ja he sopeutuvat paremmin kuin me kalkkikset luulemme.
Espoossa on jutun mukaan vertaistukeakin köyhyysrajoilla pinnisteleville naisille. Köyhyys ei ole ilo yhdellekään, mutta jaettu kurjuus voi tuntua vähemmän kauhealta. Parasta olisi, jos köyhyydelle voisi nauraa päin naamaa, mutta se pirulainen irvistää aina takaisin.
Intrigööri linkittää Annan juttuun.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti