Kun netin uutisantia seurailee, vaikuttaa siltä, ettei sellainen julkku tai tyrkky edes ole lajissaan paljon mitään, joka ei pääse vihapuheesta ruikuttamaan. Huonoksi on tosiaan ilmapiiri mennyt, jos vihapuhetta jopa tarvitaan julkisuuden saamiseksi ja uusien fanittajien eli kauhistelijoiden löytämiseksi.
Henkilökohtaisen vihapuheen kohteeksi joutuminen ei toki ole mukavaa,. Likikään kaikilta ihmisiltä sanallinen saasta ei valu kuin vesi ankan selästä. No, aika aikaa kutakin sanoi vuohi, kun kaulaa katkottiin. Yön yli nukuttua se eilinen poliitikkojen kehuminen poiki pienen idean, mistä lopuksi.
***
Intrigööri on jo siinä iässä, että pienet muistelot ehkä sallitaan. Nuorena maakuntalehden jolppina jouduin aikoinaan tekemään juttua vanhan mukavan SMP:n puoluekokouksesta. Politiikasta ei ollut silloin itsellä juuri kokemusta, eikä ollut vielä paljon myöhemminkään, koska politiikka ei silloin ennen kiinnostanut. Parhaansa sitä tietysti yritti duunipaikkansa eteen tehdä.
Puoluekokouksen väki koostui enimmältään hieman rosoisen oloisista äijänkörmyistä. Vanha Veikko siellä hillui kansanjohtajana kuin vanhoista filmeistä tuttu Il Duce. Infossa vai oliko sen nimi silloin tiedotustilaisuus, Veikko tietenkin johti orkesteria. Joku lehtien tai yleisradion kokeneemmasta porukasta yritti aina välillä kysyä jotain raflaavaa, mihin VV kailotti kuuluvasti omaperäisellä nuotillaan, että "epäasiallinen kysymys" ja jätti kylmästi vastaamatta.
***
Seuraavana aamuna lehden ilmestymisen jälkeen otin toimituksessa vastaan puoluekokouksen porukalta kaksi palautesoittoa. Toinen nimetön soittaja uhkasi hetimmiten tappaa meikäläisen. Toinen kehui, nimetön taisi hänkin olla, että olipa kerrankin asiallisesti kirjoitettu juttu SMP:stä.
Enhän minä ottanut sitä tappouhkausta lainkaan tosissaan, eikä tullut pieneen mieleenikään, että siitä olisi pitänyt oikein ilmoitella johonkin, ehkä polliisille, nauraneetkin ne olisi. Toisen soittajan kehut tuntuivat tietysti hyvältä. Ajattelin vain, että hyvinhän se meni, ekaksi puoluekokousjutuksi. Tuli kahdenlaista palautetta.
***
Se oli sitä aikaa. Kaiken kansan puhetorvesta internetistä ei ollut hajuakaan. Tietokoneetkin olivat olivat 70-luvun puolivälin paikkeilla firmassa vain joitain pesukoneen näköisiä mutikoita, jotka suolsivat reikänauhaa tekstinvalmistukseen. Jutut ja uutiset tehtiin ja kuvattiin itse, käytiin juttukeikoilla kaupungilla ja maakunnassa.
Jutut hakattiin itse konekirjoituskoneella, ladottiin latomossa ja työstettiin siellä siitä eteenpäin monissa vaiheissa painokuntoon. Painajat olivat aina vähän värirötjässä ja kärsivät vissiin myös lyijystä. Kun painokone, se jysky rotaatio, lopulta pyörähti pohjakerroksessa käyntiin, koko iso talo tärisi. Pian sitten siirryttiin kaikkialla siistimpään offset-painamiseen, itse koin sen muutoksen kahdessa firmassa.
Maatakaatavat tai koko maailman uutiset revittiin STT:n printistä, jotain matskua tuli myös postissa. Kuvia saatiin kuvatoimistoilta päivittäin tilauksen mukaan telefotona ja valitut kuvat pyöritettiin koneessa painolaataksi. Isot lehtitalot taisivat käyttää lisäksi kansainvälisten uutistoimistojen printtejä.
***
Vihapuhe ei ennen ollut edes mahdollista. Lehdet eivät päästäneet sellaisia purkauksia lukijanpalstoille, eivätkä toimittajat haastatelleet keitään pahoja änkyröitä. Eikä ollut edes mitään kaiken kansan kälätysradiota. Nykyaikaan nähden taviskansa eli pahasti paitsiossa.
Jos aikoi vihapuhua, se piti tehdä nokikkain tai soittaa, eikä sellainen ollut tavallista. Niinpä ärtsyimmätkin porukat yleensä vain nielivät kiukkunsa tai vaahtosivat vihaansa keskenään. Kapakoissa saattoi kyllä saada suoraa, mutta melko hyödytöntä palautetta, jos kumpikaan osapuoli ei aamulla muistanut mistä puhuttiin.
Vihaisia soitteluita, tarkemmin muistellen, niitä kyllä tuli jonkin verran toimituksiin. Lopulta en jaksanut enää vängätä nimettömien soittajien kanssa. Sanoin, etten halua keskustella nimettömien kanssa, kun nimeä ei tullut, suljin luurin. Sisälle hyö eivät sentään ängenneet, mitä nyt yksi tuli toiseen kerrokseen hiihtämällä, mutta pöläytin sen kylähullun suksineen melko iisisti ulos.
***
No, se siitä. Ehkä nykyajan netin viisas vihapuhuja voisi koemielessä vaikka kääntää takkinsa ja änkyröinnin sijasta alkaa vuolaasti, ylenmääräisesti ja järjestelmällisesti kehumaan kaikkia suuttumuksensa kohteita.
Sellainen kehukone pitäisi käynnistää joka kerta kun joku julkkutyrkky tai joku poliittinen eläin nyppii mielipiteineen niin paljon, että sitä pitäisi hyökätä näppikselle haukkumaan. Kyllä kunnon vihapuhuja osaa vuodattaa kehujakin ja tehdä vaikka loputtomasti vilpittömiä ihastuksen ja myötäelämisen tunnustuksia.
Vastenmieliset tyypit pitäisi siis nutistaa olemalla ylen ymmärtävä ja halata heidät virtuaalisesti kuoliaaksi. Kerran toisensa jälkeen. Ei siinä kauan menisi, kun sellainen jatkuva kehuminen ja suoranainen rakkauspuhe monilta tahoilta nyppisi sen kohteita enemmän kuin mikään rankka vihapuhe uhitteluineen.
Entiset vihapuheen ja myöhemmin kehukampanjan kohteet saattaisivat lopulta jopa joutua korjailemaan omia mielipiteitään, mutta ehkä se sentään on liikaa toivottu? Kun vihainen viesti ei mene perille pahalla, eikä se takuulla mene, voisi kai samaa koettaa oikein runsaalla hyvällä. Eikö vain? Mutta ei puhuta tästä ideasta kenellekään! Tämä taisi olla huono ajatus?
***
Ps. Rehtiyden nimissä pitänee sanoa, että kyllä tää nykyinen meininki maassa itseäkin niin paljon nyppii, että vihaisia kirjoituksia voisi viskellä menemään harva se päivä. Ne olisivat kuitenkin hyödyttömiä ja voisivat olla vahingollisia itselle, eikä kohteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti