8.3.2016

Turkki väänsi ja EU vikisi

EU:n ja Turkin neuvottelut pakolaiskriisistä etenevät tuttuun unionin tapaan. Kaikki kehuvat kilvan toisiaan saavutuista läpimurroista ja järisyttävistä tuloksista. Jo seuraavana päivänä sieltä jostain syvästä ytimestä kotoutuneet eri maiden ministerit ihmettelevät ja selittelevät sitä, että mistä siellä oikeastaan tuli sovituksi.

Varmaankin siellä neuvotteluissa edistyttiin upeasti, koska kaikki niiden pöytien ääressä nyökyttelivät ystävällisesti?  Myönteisyyttä on ministerien mielestä sekin, että oikein merkittävä, mutta vasta myöhemmin täsmentyvä summa verorahaa (lue: velkarahaa) luvattiin laittaa peliin, erinäisiin tuiki tarpeellisiin tarkoituksiin.

Intrigööri luulee, että EU:n ja Turkin välisessä kädenväännössä ronski karvakäsi Turkki runttasi unionin velton läskikäpälän pöytään. Pakolaisten ja siirtolaisten tulva EU-maissa ei ainakaan vähene. Kuin palkinnoksi Turkki saa EU:lta käyttöönsä miljardeja euroja. Ja piankin taas lisää miljardeja.

Väkirikas Turkki saattaa saada omille kansalaisilleen jo ensi kesänä luvan matkustella pääosassa Eurooppaa ilman turhia viisumeita. Taas vipinä Euroopassa vilkastuu ja unionin maiden väestö rikastuu.

Kuin saduissa Europa-neidon itkuinen ja märkä pusu herättää todellisen kalifaatin (v.1302 - 1922) unelman satavuotisesta unestaan. 

Lisäys: Haaremissa oli hienoa ja eunukeilla oli oikein kivaa? Turkin ensimmäisen naisen ylistyspuhe.

***
Oma kehu paras kehu?  ja  Sovittiin vai sovittiinko?



Ei kommentteja: