17.11.2017

Sisältä mätä?


Ulkoministeri tai kesäteatterinsa takia pikemminkin -kanisteri Timo Soini (sin.) avautui  äskettäin Financial Timesille ja sitä tehden suomalaisellekin medialle. Soini loihe lausumahan mm. sen totuuden, että persut jytkäyttivät ison puolueensa hajalle sisäisten kiistojen takia. Puolue oli kuulema sisältä mätä.

Soini syyttää nykymallisia perussuomalaisia "liian äärimmäisiksi" ja pitää puolueen uutta johtoa myös epäpätevänä. Sinisten johtajaksi mies ei sano edes haluavansa.

Intrigööri ei ole minkään puolueen jäsen, mutta on jo vuosia äänestellyt persuja ja toivoi viime keväänä, etteivät he repisi puoluettaan hajalle. Niin siinä sitten kävi, mikä oli äänestäjän kuluttajansuojankin takia surkea tulema. Suomen nykyiselle valtapolitiikalle ei enää ole muita vaihtoehtoja kuin perussuomalaiset.

Jotain mätää oli kyllä Soininkin pitkään jatkuneessa uhoilussa edestä johtamisesta ja omasta kauhiasta kokemuksesta, vaikka kokeneempia poliitikkoja ja politiikan seuraajia areenalta kyllä löytyi. Hieman sellainen kouhotus tälläkin tarkkailuasemalla tökki. Veikko Vennamolla oli varmasti hyvät puolensa, mutta sellaisiakin ominaisuuksia hänessä oli, joita ei oppipojan olisi kannattanut ollenkaan omaksua.

***
Meikä muistaa olleensa ensimmäisessä vakitoimessaan toimittajana seuraamassa SMP:n värikästä puoluekokousta Mikkelissä kesällä 1973. Jos nykyiset persut ovatkin vähän rosoisen oloisia, siihen aikaan SMP:n ukoissa ja silloisissa vähissä akoissakin oli särmää ja sorretun voimaa ihan kunnolla. Hyvä, ettei siinä porukassa keskusteltu viittomakielellä.

Vanha Veikko oli moderni herra ja järjesti puoluekokouksessa oikein lehdistöinfonkin. Muistaakseni paikalla oli melko paljon ja laajalti lehtineekereitä, mikä oli joskus käytetty leikillinen nimitys. SMP oli juuri tehnyt suuren poliittisen jytkäyksen - ennen hajoamistaan.

Veikon olemus oli kyllä kuin il ducella, joskaan Mussolinin vilkkaalle ilmehdinnälle tuo jäykkis suomalainen puoluepamppu ei pärjännyt. Veikko jakeli sutjakasti puheen- tai kysymysvuoroja toimittajille. Jos joku kysyi jotain vähän, siis vähänkin, hankalasti, Veikko sanoi tunnetulla nuotillaan: "Epäasiallinen kysymys!" ja jätti vastaamatta.

Tämä toistui monta kertaa. Kysyjälle vastattiin, mutta vain mainitulla tavalla. Niinpä sen puoluekokouksen uutisanti piti kerätä ihan muualta kuin tiedotustilaisuudesta. Niinhän sen  muutenkin joutuu tekemään.

***
Särmikkäästä puolueväestä vielä sen verran, että jonkinlaisen judelman minäkin siitä konekirjoituskoneella hakkasin seuraavan päivän lehteen. Aamulla tuli toimitukseen kaksi puhelua. Toisessa nimetön puoluekokousmies kehui, että kerrankin oli meistä asiallinen juttu lehdessä. Seuraava henkilöimätön soittaja oli eri mieltä, koska hän uhkasi tappaa meikän, jos vielä ilmestyn kokoukseen, sehän taisi olla kaksipäiväinen. Muistikuvat ovat jo noilta osin haalistuneet.

Tappouhkaus nauratti silloin, ei semmoisen takia polliisia viitsinyt vaivata. Laitoksella olisivat vain pitäneet minua nyhverönä. Suomi oli sentään silloin melko turvallinen maa. Kekkosellakin oli hänen myöhemmällä vierailullaan kaupungissa mukanaan vain yksi näkyvä turvamies, jonka kanssa söimme kaupungin pönötystilaisuudessa hyviä tikkulihapullia, muuta tekemistähän meillä ei siellä ollut. Kekkoselta ei ollut sopivaa mennä yllättäen kyselemään mitään.

Siis mitä tästä opimme? Emme paljon mitään, mutta olisiko jotain mätää tarttunut taannoin myös jytkypersupuolueen suureen johtajaan. Sitä tässä voi sivullinen vain päätellä ja arvuutella, sisäpiireissä mukana olleet tietävät paremmin.


***


Lisäys: Persujen peräkonttigate on puppua: Farkkumallisessa autossa ei ole peräkonttia.

(Lainaus Te:n jutusta:  ...9. marraskuuta nimettömiin lähteisiin viitaten, että valtiosihteeri Virtanen oli poistunut Kesärannasta farmariauton "matkatavaratilassa, niin sanotussa peräkontissa".)


Miten tuo lienee ihan täsmällisesti mennyt? Virtanen selvisi kuitenkin tempustaan hengissä ja ehjänä. Linkki IS:n juttuun.


3 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Mitenkähän saisi tuon mädän ulospuristautumisen aiheuttajan tarttumaan muiden puolueiden johtoon? Perussuomalaisista mätä jo ulos ruiskahti, sen johto on immuuni.

intrigööri kirjoitti...

Muiden puolueiden kalifit ovat syöneet ajoissa ja riittävästi EU-vitamiinia, mikä pitää mädän sisällä niiltäkin, jotka tuhoavat kokonaisen maanosan. Meidän nilkit painavat maan rakoon vain yhtä pientä kansakuntaa. Seuraava hallitus huolehtii sitten lopullisista ratkaisuista.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kiitos uudesta termistä!
EU-vitamiini on varmastikin rasvaliukoinen, joten sen nauttiminen pitkäkestoisesti isoina annoksina johtaa vääjäämättä pahoihin myrkytystauteihin, etenkin keskushermostoperäisiin vakaviin toimintahäiriöihin.